Talviunta uinuu puutarha

Paksu lumikerros peittää etelärannikon ja puutarhuri voi keskittyä muihin puuhiin. Taidan olla poikkeava puutarhuri, sillä tähän aikaan vuodesta en vielä yhtään jaksa intoilla tulevasta kasvukaudesta. Ajatus pihan talvilevosta lumivällyn alla rauhoittaa.

Siniset ruukut ovat talviteloillaan marmoripöydän alla
jo toista talveaan.

Vesisaavit seisovat ryhdikkäinä kuin sotilaat valmiina astumaan palvelukseen heti,
kun tämän talven lumista selvitään ja uusi kasvukausi alkaa.

Tässä vaiheessa joulukuun alkupuolella vielä jaksoin
puhdistaa trampoliinin. Nyt se on tasaisen lumikerroksen peitossa.

Joulukuun lumilla pihasta löytyy jatkuvasti
uusia graafisia elementtejä.

Lumi korostaa isojen pihapuidemme muotoja.

Haukkavaaran lintu sai tänäkin talvena lumihattunsa.

Hyvää joulua, puutarhaunelmia uudeksi vuodeksi!

Jouluideoita Tallinnasta

Vietin vajaan viikon Tallinnassa toisen harrastukseni parissa tekemällä käsin paperia vanhassa paperipajassa. Siinä sivussa ehdin vähän vilkuilla, millaiselta näyttää tallinnalainen joulunalusaika.

Puolukanvarvut ruusukimpun ryhdittäjinä näyttivät
mukavan jouluisille ja tekivät kimpusta raikkaan.

Viinipullonkorkkeja voi kranssin lisäksi kierrättää
ikkunasomisteena. Niitä näkyi isoina massoinakahviloiden
ja ravintoloiden ikkunasyvennyksissä.

Tummalehtinen koristekaali oli saanut seurakseen
hopeanhohtoisen marunan (?). Hieno yhdistelmä täytti
ison pyöreän muotoisen istutusalueen rautatieaseman lähellä.

Kauniita joulukoristeita 24.11. avatuilla joulumarkkinoilla Raatihuoneentorilla.
Ne ovat ilmeisesti perinteisen mallin mukaan tehtyä uustuotantoa.

Lisää Tallinnan-kuvia löytyy Flickr-sivuiltani

Sammalenvihreää, laventelinharmaata

Syksy on hyvä aika kiinnittää huomiota väreihin. Silmä huomaa helpommin kauniit sävyt, kun niiden ei tarvitse kilpailla kymmenien muiden kanssa.

Ihailin tänään sammalenvihreää liiterin katolla, nurmikolla - vai pitäisikö sanoa sammaleikolla - ja punamullatun seinän edustalle unohtuneen puukalikan päällä.

Tänä vuonna sammalet kukoistavat. 

Laventeli sai kauniin taustan ruostuneesta rautakaminasta,
joka odottaa uutta elämää kasvihuoneen lämmittäjänä.

Toisin kuin puutarhablogeille usein käy, Puutarhailmiöitä piristyy marraskuussa. Jäin tänään vuoden vuorotteluvapaalle ja ehdin nuuskia pihaa valoisan aikaan.

Tuikki kestää pakkastakin

Vuosi sitten istutin pari nukkatuikkia (Amsonia ciliata). Kosteassa viihtyvinä ne ovat kukoistaneet tänä kesänä, joskin kukinta jäi aika lyhyeksi. Tuoteselosteessa lupailtiin tuikin kukkivan koko kesän. 

Vaatimattoman kukinnan korvasivat heleän vihreät, kaunismuotoiset lehdet. Vasta nyt syksyllä tajusin, miksi tuikki viehättää niin paljon: sen kasvutapa muistuttaa hieman matalaa bambua. 

Tuikki viihtyy kosteassa maassa. 

Amerikkalainen Rick Dark pitää tuikkien ansiona niiden kauniita ja koko kasvukauden kestäviä lehtiä. Artikkelissa on paljon tietoa eri tuikkilajikkeista. 

Talvi tuli - ainakin hetkeksi

Perjantaiaamuna maisema oli muuttanut väriä. Syksy sai valkean kuorrutteen, ja pihan syystyöt menivät katkolle - tai siirtyivät kevääksi.

Alkuviikosta istutettujen kukkasipulien päälle kaivoin kompostista
vaahteranlehtimultaa. Toivottavasti se lämmittää ensi kevään kaunokaisia.

Vaahteranlehdet saavat vielä odotella vuoroaan. 

Syksyn hennot värit

Loppukesän ja alkusyksyn kukkijoilta odotetaan usein ruskan sävyjä, voimakkaita keltaisia, ruosteenruskeita ja tummana hohtavaa punaista. Minun silmääni miellyttävät tänä syksynä vaaleanpunaiset ja muut hennot sävyt.

Herkkä vaaleanpunainen väri houkutteli minut ostamaan monen vuoden jälkeen pallokrysanteemeja oven pieleen. Pienet kukat ja uusi väri tekivät kyllästymiseen asti nähdystä kasvista kuin uuden.

Krysanteemit saivat kuvausrekvisiitaksi pinkin skootterin.
Oikeasti niiden paikka on ovenpielessä. 

Isossa piharuukussa kasvava syyshortensia sai tänä vuonna seuraa vieressään kasvavasta loistokärhöstä. Kärhön pari kukkaa kurkistelee syyshortensian kukintojen seassa kuin kääpiöiden juhliin eksyneet jättiläiset.

Viisi vitsausta puutarhassa

Kosteana kesänä erilaiset sienitaudit vaivaavat kasveja. Liljakukko- ja lehtokotilopopulaatiot ovat runsastuneet eikä koivunsiementen laskemiseen riitä ihmisen käsitettävissä olevat lukusanat.

Pihalla ei ole yhtään liljakasvia, jonka lehdet tänä kesänä olisivat ehyet. Liljakukot ovat mellastaneet urakalla niin varjoliljoissa kuin muissakin.

Kolme liljakukkoa löytyi tästä tiikerililjasta.

Muumiotauti on omenapuiden riesana. Siitä on vaikea päästä eroon, mutta aion yrittää tänä syksynä kerätä kaikki tautiset omenat ja kompostoida ne kuumana muhivassa isossa lämpökompostorissa pieninä erinä. Sinne päätyvät myös (asumattoman) naapuripihan saastuneet omenat, joita olen käynyt jo muutamaan kertaan noppimassa.

Omenapuiden latvustot pitäisi pitää ilmavina ja väljinä. Helpommin sanottu kuin tehty, ainakin tällaisella pihalla, missä kaikki kasvaa rehevänä.

Lehtokotilot ovat meidän pihamme suurin riesa. Niitä olen kerännyt litroittain - mehutölkki toisensa jälkeen. Loppurutistus seuraa heti, kun ehdin leikata kukkapenkkien kasvustot ja siistiä alustat. Aion käydä ne läpi niin tarkkaan kuin ikinä pystyn. - Ajatuksista on pakko sulkea tieto siitä, että pihamme ulkopuolella vesijättömaalla kotiloilla on mukavat oltavat.

Tämä punkero kiipeili kesällä 2009 nukkahelmijäkkärässä.

Salkoruusussa on ollut useampiakin tuholaisia, mutta ikävin on puccinia malvacearum -ruoste. Se täplitti sateisena kesänä alimmat lehdet täysin. Salkoruusuruosteesta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Tautiset lehdet hävitin lämpökompostorissa. Toivon, ettei ruoste ehtinyt pesiytyä lähellä olevaan ruusumalvaan.

Puccinia malvacearum -ruoste leviää muihinkin malvakasveihin.

Koivun voimakas kukinta keväällä enteili runsasta siemensatoa. Niitä onkin riittänyt kerros kerrokselta; jokaisen tuulisen päivän jälkeen piha ja kasvit ovat siemenkerroksen peitossa. 

Syksy tuo syklaamit

Viileässä viihtyvä syklaami on hyvä alkusyksyn ulkokukka. Syklaamit ovat kotoisin laajalta alueelta Välimeren seudulta: Turkista, Italiasta ja Pohjois-Afrikasta. Luonnossa ne kasvavat usein vuoristoalueilla.

Minun sydämeni sulattivat villit syklaamit 1980-luvun alussa Adrianmeren rannalla. Kävelin Dubrovnikin yläpuolella vuorenrinteellä, jossa pienet syklaamit kukkivat kuin meillä sinivuokot. Muisto siitä sykähdyttää vieläkin.

Wikipediasta opin nyt, että ne olivat mitä todennäköismmin Cyclamen repandum -lajiketta.

Syklaameissa minua viehättää kepeys ja kaunis muoto. Ne ovat kuin kasvimaailman sudenkorentoja. 

Myskimalva kukkii uskollisesti

Alapihan kukkapenkin pelastaa vuosi toisensa jälkeen myskimalva (Malva moschata). Se jaksaa kukkia, oli kesä sateinen tai kuiva. 

Myskimalvaa on perinteisesti käytetty lääkekasvina. Sillä on hoidettu muun muassa yskää ja sitä on käytetty kuhmujen hoitoon.  Varren kuituja on käytetty myös kehruussa. -- Täytyykin muistaa kokeilla niitä paperintekemiseen.

Luontoportin mukaan se karkailee ja kotiutuu kärkkäästi pihapiirin lähistölle. Keski-Euroopassa ja Etelä-Skandinaviassa se on jo vakiintunut luontoon; saman arvellaan tapahtuvan meilläkin ilmaston lauhtuessa. 

Ei hullumpi skenaario, sillä myskimalva on lempeä laji. 

Naapurin parhaat

Kaunista, kurinalaista ja hillittyä - mutta kuitenkin lähiluontoon saumattomasti sulautuvaa. Sellaista on naapurini pihalla. Siellä on ihana käydä pihakierroksella. Perinteeseen kuuluu tulla saman tien meidän pihalle katsastamaan minun rönsyni.

Etupihaa hallitsevat nyt pyöreät muodot. Pallohortensian kukinnot

pullistelevat vanhojen omenapuiden katveessa.

Pallokrysanteemit vartioivat sisääntuloa. Kuistilla istuja voi nostaa katseensa

niistä hortensioihin ja ihastella rauhallista tunnelmaa.

Kymmenet - tai ehkä voi puhua jo sadoista - liljat kukkivat pihalla. Häkellyttävän hyvin nekin sopivat vanhaan pihapiiriin.

Black Russian kypsyy

Helsingin Sanomien ruokasivuilla esiteltiin tänään erilaisia tomaatteja, niiden joukossa myös 'Black Russian'. Minun tumma venäläiseni kypsytti ensimmäiset hedelmänsä juuri sopivasti.

Tämän tummemmaksi eivät tomaatit osan päivää varjossa olevassa kasvihuoneessani tule. En tiedä, kuinka paljon valon määrä vaikuttaa tomaatin väriin. Maukkaita ja mehukkaita ne joka tapauksessa ovat.

'Black Russian' on hyvä ruokatomaatti.

'Tanskan vienti' kylpee ilta-auringossa.

Ensimmäinen kypsä 'Black Russian' löysi tiensä kesäpastaan
http://tofujasitruunaruoho.blogspot.fi/2012/08/helppo-kesapasta-black-russian.html

Rehevää kuin tropiikissa

Näin otsikoi Viherpiha 9/2012 juttunsa meidän puutarhastamme. Tuntuu hassulle katsella omaa työleiriänsä kolmen aukeaman kuvajuttuna. 

Punaiset kaktusdaaliat kukkivat nytkin komeasti, ja punaiset kumisaappaat ovat yhtä likaiset kuin viime kesänä. Ikivanha pihlajamme karsi itse itseään viime viikon tuulissa ja rojautti yhden ison oksan vaakatasoon.

Ammattikuvaaja saa niin paljon hienompia kuvia kuin itse; onneksi nuo kuitenkin vastaavat todellisuutta - kuitenkaan paljastamatta kyseenalaisia yksityiskohtia. 

Tämän kesän herkullisimmasta väriyhdistelmästä vastaavat ystävältä turvaan pelastetut perinnepelargoniat ja ruukkuihin kasvamaan asettunut tummalehtinen pihakäenkaali (Oxalis fontana 'Rufa'). 

Korallinpunaiset pelargoniat hehkuvat päivällä tumman käenkaalin vieressä.
 Iltahämärissä niiden väri tulee miltei yhtä hyvin esiin kuin valkokukkaisten "kuukasvien".

Täytyy huomenna skannata juttu töissä ja lähettää kopio thaimaalaisille ystäville, joilta sain henkien talon ja antaa naapurille, jolta ohjaajantuolit ovat peräisin. Pihamme taitaa olla kuin morsian hääpäivänään: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua - ja huntu kaiken yllä. Hunnusta vastaavat tänä vuonna triljoonat koivunsiemenet, jotka tarttuvat varjoisan pihan hämähäkinseitteihin.

Vältä näitä kasveja lehtokotiloalueella

Lehtokotilot suosivat selvästi tiettyjä kasveja. Mitä aromaattisempi, sen parempi. Tietoa kotiloista on kertynyt kolmentoista kesän ajalta pihapiiristä, jossa olosuhteet ovat otolliset: rehevää, kosteaa, varjoisaa ja samaa pihan ulkopuolella.

Kahden lumitalven jälkeen tullut kostea kesä on räjäyttänyt populaation määrän uuteen ennätykseen.

Kuva on toukokuulta 2010, jolloin lehtokotilot majailivat vuorenkilven lehdellä.

Nämä kasvit vetävät puoleensa lehtokotiloita

lipstikka

piparjuuri

lehtiselleri

ilmasipulin varret
valkosipulin varret

ritarinkannus

samettikukka

salkoruusu

rohtoraunioyrtti
lupiini

päivänlilja

kultasade
vuorenkilpi

Lehtokotilot näyttävät pitävän karkealehtisistä kasveista kuten salkoruusu ja ritarinkannus. Myös nokkonen näyttää kelpaavan niille, ja raparperinlehdet ovat hyvä paikka lymyillä.

Toiset pärjäävät paremmin

Mikään kasvi ei näytä täysin välttyvän niiltä, mutta esimerkiksi taponlehti pärjää hyvin. Lehtien alta kiusalaisiasilloin tällöin löytyy, mutta reikiä ei taponlehdissä juurikaan näy.

Mehitähtiä Kuressaaressa

Vietin muutaman päivän Kuressaaressa Saarenmaalla. Majapaikkamme pihalta löytyi mainiosti rajattu mehitähti-istutus. Viron ilmasto on hieman lämpimämpi kuin meillä, mikä näkyy mehitähtien valikoiman runsautena.

Mehitähti on veistoksellinen itsessään. Tiukka rajaus vahvistaa vaikutelmaa.

Menestyäkseen mehitähdet vaativat aurinkoisen ja ehdottomasti vettä läpäisevän, niukkaravinteisen kasvupaikan. Meidän rehevässä pihassamme mehitähtiä voi ajatella kasvattavansa vain ruukuissa.

Liisa Häkli kirjoittaa Suomela.fi'ssä kiinnostavasti mehitähdistä: Muinaisskandinaavisessa mytologiassa mehitähdet (Sempervivum)oli pyhitetty ukkosenjumala Thorille, antiikin mytologiassa puolestaan taivaanjumala Jupiterille eli Jovikselle. Koska sekä Thorin että Jupiterin uskottiin ohjailevan säätiloja, mehitähtiä istutettiin varhaiselta keskiajalta, mahdollisesti jo antiikin ajoilta lähtien talojen katoille suojaamaan rakennuksia salamaniskuilta."

Kuressaaressa olisi ollut kauniita ja kiinnostavia puutarhoja, mutta matkan varsinainen tarkoitus oli toinen: http://irtoselkasuikale.blogspot.fi/2012/08/logiraamatud-lokikirjoja-kuressaaressa.html

Tiukukärhö 'Juuli' auringonlaskun aikaan

Kolmatta kesää isossa ruukussa kasvava tiukukärhö 'Juuli' kukoistaa tänä vuonna. Sen kukat levittäytyvät viuhkana kasvimaan portin pieleen - sopivasti ennen portin valtaavaa 'Ville de Lyonia'. Talven kärhö vietti kumoon käännetyssä ruukussa, jonka päällä oli vielä moninkertainen pressu. Lumipatjan alla oli varmasti lämmin. 'Juuli' kasvaa vyöhykkeillä I-IV.

Tänä iltana 'Juuli' sini hehkui erityisen hienona laskevan auringon valossa. Hellepäivä päättyi lempeään iltaan, kosteaan kuin tropiikissa.

Unikko jalostuu?

Nykyisen kasvimaan paikalla oli taloon muuttaessamme nurmikkoa, joka palveli lähinnä autojen parkkipaikkana. Kuorimme nurmikon pois ja käänsimme maan. Jo seuraavana kesänä maasta nousi unikkoja, joiden siemenet olivat uinuneet maassa ties miten pitkään.

Kasvimaa muuttui pari vuotta sitten ryhdikkääksi lavaviljelmäksi, mutta kurittomat unikot pilkistelevät milloin mistäkin. Nyt yhdessä kasvulavassa kasvaa muhkea yksilö. Sen kukka on teevadin kokoinen ja lehdet valtavat.

Mahtiunikosta saa varmasti hyvän siemensadon. Kasvaako niistäkin yhtä muhkeita yksilöitä?

Muisto vain jää

Päivä kaunein sammuva on / kukka kuolee korvaamaton /kun päättyy tää /muisto vain jää, lauloivat 60-luvun lopulla Jouko ja Kosti (ja sen jälkeen moni muu). Vanha laulu jäi soimaan kärpäsenä korvaan, kun katselin ihanan 'Festiva Maxima' -pionin varisevia terälehtiä. Meille digiajan puutarhureille jää kuitenkin muistojen vahvistukseksi myös lukematon määrä kuvia -  mutta vahvistavatko ne oikeasti muistikuvia vai vievät niiltä voimaa?

Kuvia on ihana katsella talvella, jos ehtii ja muistaa. Tämän balleriinan haluaisin muistaa muutenkin. Pioni paljasti sisimpänsä syvän purppuran vasta terälehtien pudotessa.

Alla oli sopivasti hopeanhohtoinen trampoliini, jolle terälehdet lennähtivät.

Perinneruusut pärjäävät

Alapihamme laidassa kukkii mustialanruusu 'Minette' villisti rehottavana aidanteena. Se on tämän pihan, niin kuin saaren muidenkin vanhojen pihapiirien, perinnekasveja.

Tänä vuonna sateet osuivat sen kukinnan kannalta sopivasti: nuput ehtivät kehittyä ja suurin osa kukista avautua ennen kuin vesisateet osuivat tänne suistoon. Kukkanuput eivät siedä sadetta, vaan muuttuvat ruskeiksi eivätkä jaksa avautua. Kuumana, aurinkoisena kesänä sen kukat ovat täydelliset niin muodoltaan kuin tuoksultaan.

Voimakaskasvuinen mustialanruusu ei ole vaativainen kasvupaikan suhteen. Suomen ruusuperinteistä ja perinneruusuista Suomen Ruususeuran sivuilla kirjoittaa Peter Joy. Hänen mukaansa  meillä mustialanruusuna tunnettu ruusu on melko yleinen ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa, kuten myös Ruotsissa ja Virossa. Ruotsissa sitä kutsuttiin ennen nimellä R. x suionumtai svearnas ros, kun taas me kutsuimme ja kutsumme sitä edelleen mustialanruusuksi, koska Mustialan maatalousopisto levitti sitä viime vuosisadan alkupuolella. Ruusun alkuperä selvisi vasta 1980-luvulla kun eräs Sangerhausenin ruusukokoelmien kävijä havaitsi, että mustialanruusun tuntomerkit täsmäsivät siellä kasvavan'Minette'-ruusun (J.P. Vibert, Ranska, 1819) ominaisuuksien kanssa.

Huomasin muutamasta nettilähteestä, että mustialanruusu sopii hyvin köynnösruusuksi. Olisihan se pitänyt itsekin tajuta, sillä varret rötköttävät pitkinä miten sattuu. Tämän syksyn projektilistaan tuli uusi kohta: jonkinlaisen säleikön tai aidan rakentaminen ruusujen taakse.

Lehtosinilatva kukoistaa

Kärhön kupeessa kasvava lehtosinilatva (Polemonium caeruleum) on saanut osansa kärhön lannoituksesta ja kasvaa muhkeana. Se ulottuu minua miltei kainaloon.

Osansa kukoistukseen on varmasti pitkällä ja kostealla syksyllä ja paksulla lumipeitteellä, jonka alla perennat viihtyivät.

Pihan voimakkaasti leviävistä kasveista se on kuuluu suosikkeiheni. Pikkutaimet ovat somia, ja kasvi on helppo nyppäistä pois, jos se kasvaa täysin väärässä paikassa.

Lehtosinilatvan väri sopii hyvin rehevään, isojen puiden ympäröimään puutarhaan.

Viipyilevä varjolilja ja pörheä töyhtöangervo

Mietin välillä, miten oma puutarha kesä toisensa jälkeen jaksaa innostaa ja koukuttaa. Rinnepihan monet tasot ovat tietysti yksi syy ja rehevyys toinen. Eniten taidan kuitenkin nauttia siitä, että jokainen vuosi on erilainen ja jokainen kasvi yksilö.

Joka kesä pihalta löytyy myös uusia kukintakumppaneja. Tämän kesän kaunein yhdistelmä on töyhtöangervon (Aruncus dioicus)  ylikypsä pörheys ja varjoliljojen (Lilium martagon) viipyilevät nuput.

Nuppujen sulava muoto ja sileä pinta ovat jännittävä vastakohta töyhtöangervon pöyheälle kukkaryöpylle.

Värimaailmasta mieleen tulee italialaisen jäätelöbaarin vaniljajäätelö ja vadelmavaahto.