Lehtokotilot merihädässä

Enpä olisi kuvitellut tekeväni juhannusaattona huipputulosta lehtokotiloiden keruussa. Niin kuitenkin kävi.

Perjantain myrskytuulet nostivat vedet korkealle jokisuistossa, ja rantaniittymme oli osin veden vallassa. Kostea niitty kuhisee kotiloita, ja olen jo ollut menettää toivoni minkäänlaisesta keinosta hallita niiden lisääntymistä ja vaeltamista pihallemme.

Tulva toi siihen mahdollisuuden, johon oli pakko tarttua.

Kävin iltapäivällä hakemassa vastaksia juhannussaunaa varten ja huomasin, että kaikissa kasveissa roikkui isoja, muhkeita kotiloita. Keräsin niitä hetkessä puoli ämpärillistä - kuin isoja karhunvatukoita.

Illalla teimme kaksikin kokkoa niitylle, ja jatkoin keräämistä, tällä kertaa suoraan roviolle.

Tervetuloa uudelleen, kesätulva! Helpotat työtäni.

Siellä ne palavat!

Tulta munille - nimittäin lehtokotiloiden

"Vihollinen pitää ensin tuntea. Lehtokotilo on vahva selviytyjä, joka kestää pakkaset poistamalla veden itsestään ja se kestää hyvin kuivuutta", sanoo Helsingin Sanomien haastattelema lehtori Päivi Korpivaara. Hän on kirjoittanut kirjan lehtokotiloiden hävittämisestä.

Minä olen tähän rehevän pihan riesaan tutustunut kohta 18 vuoden ajan. Ongelman laajuus on kuitenkin valjennut koko mitassaan vasta tänä kasvukautena. Toukokuussa kirjoitin lehtokotilojahdista taponlehtien juurakoissa. Jahti on ajankohtainen siellä edelleen, mutta vielä suurempi ongelmakohta löytyi toisaalta - ja vaatii järeämpiä toimia.


Alapihamme rajoittuu rehevääkin rehevämpään rantalehtoon. Lehdot ovatkin maanilviäisten lajien ja yksilötiheyksien keitaita, mainitsee Suomen kotilot ja etanat -kirja.

Tontin rajalla on ojanne, jossa kasvaa valtavia saniaisia. Meidän puolellamme rehottavat pihalla vuosikymmeniä kasvaneet kartanoruusut. Niiden juurelle on kertynyt kuivuneita varren kappaleita ja muuta kasvijätettä. Ihanteellisia piileskelupaikkoja siis.

Raivasin kasvustoja viime viikolla raivaussahalla. Tänään aloin haravoida kasvijätteitä ja tutkia erityisesti saniaisten juurakoita.

Sieltä paljastui satojen kotiloiden lisäksi niiden munintapaikkoja.

Hyökkäsin niiden kimppuun tohottimen kanssa ja annoin tulenlieskan nuolla pitkään munarykelmiä. Testasin myös niiden tuhoamista tulikuumalla vedellä. Liekittäminen tuntuu tänä kesänä turvalliselle vaihtoehdolle, kun kosteutta on yllin kyllin.Täysikasvuiset yksilöt poimin etikkaveteen siinä sivussa.

Puhdistus ulottui myös ojan toiselle puolelle, jossa kulkee vanha tienpohja. Raivaussaha heilui sielläkin ja viimeistelin tien ruohonleikkurilla.



Olen jo aiemmin sisäistänyt Korpivaarankin antaman neuvon: erilaisia keinoja kannattaa käyttää useita samaan aikaan.

Huomenna ripottelen Ferramol-rakeita puhdistetulle alueelle.



* * * * *

Puhdistusoperaatio jatkuu pihan toisella laidalla. Ongelmat ovat samat, mutta toivottavasti hieman pienemmässä mitassa.

Vaikka lehtokotiloilla - tai maanilviäisillä ylipäänsä - on tehtävänsä luomakunnassa, haluan vähentää niiden määrää. Rastaat ja varislinnut syövät niitä jonkin verran, ja Suomen kotilot ja etanat -kirjasta löysin mielenkiintoisen tiedon: etanahaiskiainen-niminen kovakuoriainen saalistaa erityisesti kotiloita. Se tunkee kärsämäisen päänsä pienenkin kotilon sisään ja syö pehmeät osat. Niitä tänne ja paljon, kiitos!

Lehtokotilot kannattaa kerätä NYT

Viikon ajan ehdin elätellä toiveikkaita ajatuksia lehtokotiloiden jonkin asteisesta tuhosta tammikuun paukkupakkasten aikana. Turhaan. Nyt niitä mönkii esiin valtavia määriä maan alta, perennoiden tyven sopukoista, risukasoista, maahan jääneiden lehtien alta.

Nyt jos koskaan on aika kerätä niitä ja harrastaa kaikkia puutarhurin käytössä olevia joukkotuhonnan keinoja. Lehtokotiloilla ei ole luontaisia vihollisia.

Tiivis kasvusto ja terassin reunalauta ovat kuin viiden tähden hotelli lehtokotiloille. 

Ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa kalkinsuosijoiden kuten taponlehden, rotkolemmikin, rohtoraunioyrtin ja vuorikaunokkien tyvet. Tuuhea taponlehtikasvusto on mitä mainioin paikka kotiloiden talvehtia. Otin sunnuntaina käteeni metalliharavan ja kampasin sillä raa'asti kukkapenkin taponlehtireunuksen todella tarkkaan. Jälki oli rajua, mutta sillä tavalla sain puhdistettua melko hyvin ainakin tämän kohdan.

Taponlehdet kannattaa käsitellä nopeasti ennen kuin uudet lehdet alkavat kasvaa.

Kuvan Ferramol-rakeista osa on paakkuuntunut, kun kerään välillä kotiloita rakeilla täytettyyn avoimeen purkkiin.
Sieltä ne kömpivät pois ja vetäytyvät jonnekin päättämään päivänsä. 

Löytyneet yksilöt päätyvät tulikuumaan veteen. Olen huomannut, että korkilliset maito- ja jogurttipurkit ovat kätevä keräysastia. Teen purkin alakulmiin reiät, kun vesi on jäähtynyt, jotta ne kuivuvat. Tarkoitus on tehdä kunnon rovio ja polttaa purkit sisältöineen heti kun tulee sade.

Pahimpiin paikkoihin laitan Ferramol-rakeita. Tällainen kuiva kevään aloitus on hyvä hetkin senkin käyttöön. Meidän rehevällä pihallamme yökaste on myöhemmin niin voimakas, että rakeet liukenevat liian nopeasti.

Viisi vitsausta puutarhassa

Kosteana kesänä erilaiset sienitaudit vaivaavat kasveja. Liljakukko- ja lehtokotilopopulaatiot ovat runsastuneet eikä koivunsiementen laskemiseen riitä ihmisen käsitettävissä olevat lukusanat.

Pihalla ei ole yhtään liljakasvia, jonka lehdet tänä kesänä olisivat ehyet. Liljakukot ovat mellastaneet urakalla niin varjoliljoissa kuin muissakin.

Kolme liljakukkoa löytyi tästä tiikerililjasta.

Muumiotauti on omenapuiden riesana. Siitä on vaikea päästä eroon, mutta aion yrittää tänä syksynä kerätä kaikki tautiset omenat ja kompostoida ne kuumana muhivassa isossa lämpökompostorissa pieninä erinä. Sinne päätyvät myös (asumattoman) naapuripihan saastuneet omenat, joita olen käynyt jo muutamaan kertaan noppimassa.

Omenapuiden latvustot pitäisi pitää ilmavina ja väljinä. Helpommin sanottu kuin tehty, ainakin tällaisella pihalla, missä kaikki kasvaa rehevänä.

Lehtokotilot ovat meidän pihamme suurin riesa. Niitä olen kerännyt litroittain - mehutölkki toisensa jälkeen. Loppurutistus seuraa heti, kun ehdin leikata kukkapenkkien kasvustot ja siistiä alustat. Aion käydä ne läpi niin tarkkaan kuin ikinä pystyn. - Ajatuksista on pakko sulkea tieto siitä, että pihamme ulkopuolella vesijättömaalla kotiloilla on mukavat oltavat.

Tämä punkero kiipeili kesällä 2009 nukkahelmijäkkärässä.

Salkoruusussa on ollut useampiakin tuholaisia, mutta ikävin on puccinia malvacearum -ruoste. Se täplitti sateisena kesänä alimmat lehdet täysin. Salkoruusuruosteesta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Tautiset lehdet hävitin lämpökompostorissa. Toivon, ettei ruoste ehtinyt pesiytyä lähellä olevaan ruusumalvaan.

Puccinia malvacearum -ruoste leviää muihinkin malvakasveihin.

Koivun voimakas kukinta keväällä enteili runsasta siemensatoa. Niitä onkin riittänyt kerros kerrokselta; jokaisen tuulisen päivän jälkeen piha ja kasvit ovat siemenkerroksen peitossa. 

Vältä näitä kasveja lehtokotiloalueella

Lehtokotilot suosivat selvästi tiettyjä kasveja. Mitä aromaattisempi, sen parempi. Tietoa kotiloista on kertynyt kolmentoista kesän ajalta pihapiiristä, jossa olosuhteet ovat otolliset: rehevää, kosteaa, varjoisaa ja samaa pihan ulkopuolella.

Kahden lumitalven jälkeen tullut kostea kesä on räjäyttänyt populaation määrän uuteen ennätykseen.

Kuva on toukokuulta 2010, jolloin lehtokotilot majailivat vuorenkilven lehdellä.

Nämä kasvit vetävät puoleensa lehtokotiloita

lipstikka

piparjuuri

lehtiselleri

ilmasipulin varret
valkosipulin varret

ritarinkannus

samettikukka

salkoruusu

rohtoraunioyrtti
lupiini

päivänlilja

kultasade
vuorenkilpi

Lehtokotilot näyttävät pitävän karkealehtisistä kasveista kuten salkoruusu ja ritarinkannus. Myös nokkonen näyttää kelpaavan niille, ja raparperinlehdet ovat hyvä paikka lymyillä.

Toiset pärjäävät paremmin

Mikään kasvi ei näytä täysin välttyvän niiltä, mutta esimerkiksi taponlehti pärjää hyvin. Lehtien alta kiusalaisiasilloin tällöin löytyy, mutta reikiä ei taponlehdissä juurikaan näy.

Valkea mereni

Valkovuokot valtaavat vuosi vuodelta lisää alaa rantametsikössä ja pihallamme. Kauniimpaa näkyä saa hakea - herkkä kevään vihreä lehdissä ja valkoisina hohtavat terälehdet.

Tänä vuonna valkovuokkojen loistokausi jää lyhyeksi, siitä pitävät huolen kesäiset lämpötilat. Lempeä kesätuuli heilutteli niitä tänään ja sääennuste lupaa lämpimien jatkuvan monen päivän ajan.

Joka vuosi toivon valkovuokkoaikaan, että sää olisi sopivan viileä ja kukinta jatkuisi mahdollisimman pitkään. Pitkän talven jälkeen lämpö kuitenkin voittaa.

Lämmön ansiosta olen taas päässyt kamppailulajini pariin: ehdin nyppiä puoli ämpärillistä lehtokotiloita yhden päivän aikana kukkaistutuksista. Niiden tavat alkavat tulla tutuksi. Mitä tuuheampi perenna, sen varmemmin sen tyveltä löytyy talvehtimiskuopastaan ylös kömpiviä kotiloita. Vuorenkilpi näyttää olevan erityisen suosittu ja ritarinkannuksen alut lerpattivat kiipeilijöiden painosta.

Vielä muutama vuosi ja valkea mereni saa sinisen naapurin. Nyt scillamattoa voi käydä ihailemassa naapurissa.

Kaunottaria ja hirviöitä

Kaunottareni on papukaijatulppaani Rococo, jonka suhteen en tosin vieläkään osaa päättää onko se ihana vai liian räikeä. Ihana punainen hehku kuitenkin puolivarjoisassa kukkapenkissä.
















Odottelen jännityksellä, millaisena toinen papukaijani, Blue Parrot, avaa nuppunsa. Ne ovat vielä vihertävän kirjavat. Porvoon kärhöpuistossa viime kesänä oli samoja tulppaaneja fantastisen violetin hohtavina.

Meidän varjoisalla pihallamme myöhäiset tulppaanit kukkivat pitkään kesäkuulle. Muutenkin kaikki ovat viikkoa, paria myöhemmässä kuin naapurien aurinkoisemmilla pihoilla.

Onneksi käden ulottuvilla on monta ihanaa pihaa, joita voi käydä kadehtimassa.

Ikiomat hirviömme lehtokotilot kukoistavat kyllä parhaiten meidän pihallamme. Joka puolella vaanivat vuohenputkipöheiköt suorastaan kuhisevat niitä. Eilen illalla kitkinkin monta kottikärryllistä vuohenputkia.

Tämän illan lihavin yksilö löytyi nukkahelmijäkkärästä kiipeilemästä.

Kaunottarien ja hirviöiden lisäksi pihalla on poksahtamassa monta nuppua ihan lähipäivinä. Idänunikot kuuluvat kasveihin, joita ei mikään pitele kurissa. Nyt peukut pystyyn, ettei kovia sateita tule niiden kukinta-aikaan.

Lehtokotiloita, koivunsiemeniä ja muuta riesaa

Ensi talveksi tilaan kunnon pitkän pakkasjakson – 18 astetta pakkasta viikoksi, kiitos. Lehtokotiloiden esiinmarssia ei muuten pysäytä mikään. Leudot talvet ja vetiset kesät ovat saaneet ne lisääntymään vauhdilla. Ikinä ennen emme ole nähneet sellaisia määriä pieniä yksilöitä.

Niiden mieltymykset ovat mielenkiintoisia. Raparperinlehtiä vielä suurempaa herkkua ovat valkosipulinvarret. Lipstikka on muisto vain eikä samettikukkia kannata ajatellakaan. Rohtoraunioyrtti maistuu kesästä toiseen ja lupiineita ne tietysti rakastavat. Ehkä joku voisi kehittää kotilomyrkkyä erittävän lupiinin, joka lopuksi tuhoaisi itse itsensä.

Kasvimaa on surullinen näky: jok’ikinen valkosipulinvarsi on kaluttu keltaiseksi. Nypin sateen kastelemista salaateista kymmenittäin kotiloita. Hetken päästä uusi joukko on lehtien kärjessä. Ja kun käännän selkäni raivatakseni ruututarhan toisen ruudun, niitä on taas uusi joukkue kiipeilemässä.

Tunnetut torjunta-aineet on kokeiltu: koivutislettä pitäisi sivellä valtavat määrät tällaisella pihamaalla, ferramol-rakeet hajoavat aivan liian nopeasti kosteana kesänä ja mesurolia kuluisi kilokaupalla.

Koivunsiemenien aiheuttama riesa on onneksi ajoittaista. Pari viikkoa sitten niitä takertui kaikkien kasvien lehtiin.

Kasviriesaa myös riittää. Kotkansiivet leviävät vimmatusti, pihlaja-angervot täyttävät tienlaidat ja tunkevat metsään, jättibalsamien repimiseen tarvittaisiin kymmenet kädet eikä tarhasinivalvatti tokene millään.