sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Hienohelma paljastui kestäväksi kukkijaksi

Kukkapenkkien kasvit ovat jo vetäytyneet lepotilaan, lehdet lakastuneet ja herkimmät paleltuneet. Nelly Moser -kärhö jaksaa sen sijaan sinnitellä. Odottelen jännityksellä, avaisiko se vielä yhden nupun. Viimeisiä kukkiaan esittelevät myös Black Prince ja Romantika.


Keväällä tehdyt kasvilavat pelastavat puutarhurin kasvot. Kasvimaa näyttää huomattavasti enemmän huolitellulta kuin tavallisesti.


Syksyn sinnittelijöiden kuuluvat myös salaatit.Ne ovat niin upean näköisiä, ettei keriä raaski korjata.



Keijunmekko kestää pikkupakkaset. Se tiedetään, mutta jaksaakohan tämä yksilö odotella kevättä pohjoisikkunasta valonsa saavassa kellarissa?

lauantai 23. lokakuuta 2010

Latva-artisokkia ja muita unelmia

Olin viime viikolla työmatkalla Etelä-Afrikassa. Siellä todellisuudet vaihtelivat muutaman tunnin - tai välillä minuutin välein.

Puutarhurina kiinnostavaa oli nähdä yksi Etelä-Afrikan hienoimmista viinitiloista Stellenboschissa noin 70 kilometrin päässä Kapkaupungista.

Siirtymä sinne oli häkellyttävä: aamulla tapasimme suomalaisen järjestön tukemia mikroyrittäjiä, joista yksi lähti oppaaksi Kayamandin köyhälle mustien asuinalueelle.

Sieltä suurin piirtein suoraan lähdimme Delairen viinitilalle. Latva-artisokat olivat ehkä vaatimattominta, mitä siellä näin. Hyötypuutarhuriin latva-artisokkapenger kuitenkin teki valtavan vaikutuksen.


Delairen viinitilan omistaa maailman 500 rikkaimman ihmisen joukkoon luokiteltu timanttikauppias Laurence Graff.

Raha näkyi kaikessa: puutarhan on suunnitellut useamman kerran Chelsean Flower Show'ssa palkittu eteläafrikkalainen puutarha-arkkitehti. Taidetta oli paikat pullollaan eikä rakennuksia ollut suunnitellut nimetön perusarkkitehti.








Puutarhurina kateuden värähdykset kulkivat mielessä. Lempeä välimeren ilmaston viileine, sateisine talvineen ja lämpimine, kuivine kesineen takaa ihanteelliset kasvuolosuhteet.



Toinen todellisuus Kayamandissa on vain 10 minuutin ajomatkan päässä.Työllisyys siellä on 56 prosentin luokkaa ja monilla talouksilla ei ole lainkaan säännöllisiä tuloja.

Me taisimme maksaa pienestä juustolautasesta ja lasillisesta viiniä minimitoimeentulolla kitkuttelevan parin viikon tienestit.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Syksyn salskeat soturit ja hennot hienohelmat

Naapurilta saamani punalatvat kasvattivat vartta koko kesän. Loppukesästä kukinnot alkoivat pikkuhiljaa avautua. Siellä ne edelleen hehkuvat ja vartioivat kasvimaata, joka alkaa muuten olla jo puolittain unohduksen tilassa.


Samassa ruukussa kasvava Juuli-kärhökin päätti vielä avata ainakin yhden nupun. Valo ei taida enää riittää loppujen nuppujen avautumiseen.



Kesäpäivänhattua ei pidättele mikään. Sen kuva pitäisi oikeastaan tulostuttaa seinän kokoisena tuomaan valoa loppusyksyn pimeisiin päiviin.


Syyshortensia punastelee herkästi. Se pärjäsi hyvin kovan talven ja kuuman kesän isossa ruukussaan.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Keltaista valoa

Tänä syksynä meidän puutarhamme on värikkäämpi kuin ehkä koskaan aiemmin. Kesäpäivänhatut kukkivat vielä, syyspäivänhatut helottavat talon seinustalla ja kultapiiskut alapihalla.

Keltaista löytyi myös lakastuvasta punahatusta.








sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Hulluna sieniin

Sienettömältä vaikuttanut metsä on muuttunut aarreaitaksi, kun lämmin kesä on kasvattanut sienirihmastoja maan alla. 

Nyt itiöemiä pullahtelee esiin. Niitä voi huoletta kerätä niin paljon kuin ikinä ehtii, sillä kuten viime vuonna ostamassani Suomen sienioppaassa todetaan:  "Itiöemät ovat vain lisääntymiseen tarvittavia episodeja sienen elämässä."


Eilinen sienisaalis oli häkellyttävä. Herkkutattien lisäksi löytyi viisi upeaa ukonsientä. 


Vaikea kuvitella kauniimpaa näkyä syksyisessä metsässä kuin kivien välissä ruohikossa kasvavat ylvään herkät ukonsienet. Niiden jalka voi olla jopa 40 cm pitkä ja lakki paistinpannun kokoinen. 


Tattien lisäksi ainakin limanuljaskan rihmastot ovat nauttineet kuumasta kesästä. Koskaan en ole nähnyt niitä nousevan niin paljon kuin nyt.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Romantika kohtaa mustan prinssin

Toukokuussa Türin kukkamarkkinoilta ostetuista neljästä kärhöstä kaksi kotiutui hyvin ja kukkii. Hengissä ovat kaksi muutakin, mutta istutuspaikat eivät osunut kerralla kohdalleen. Toivottavasti ne nyt jaksavat tehdä hyvät juuret ja paljastavat ensi vuonna kukkansa.

Integrifolia-ryhmään kuuluva Juuli avasi pari päivää sitten ensimmäisen nuppunsa. Heleän kaunis sininen ilahduttaa. Se on saanut kasvaa ensimmäisen kesänsä isossa ruukussa, mutta siirrän sen ennen talven tuloa maahan.

Jackmanii-kärhö Romantika on juuri niin syvän violetti kuin muistin sen ensi tapaamiselta Porvoon kärhöpuistossa. Tuskin maltan odottaa tulevia kesiä, kun se kohtaa toisella puolella autokatosta kasvavan Black Prince -kärhön, tumma sekin.

Minun silmissäni tummakukkaiset kärhöt ovat luonnollisempia ja istuvat luontevammin metsäpihaan kuin kirkkaamman väriset lajit.

Nautin kyllä edelleen Nelly Moserin epätodellisen näköisistä kukista. Niitä näyttää työntyvän esiin vieläkin.



Pitkä, lämmin kesä innosti keväällä kylvetyt salkoruusut yrittämään kukkimista jo saman kesän aikana. Saa nähdä, jaksaako tämä yksilö avata nuppunsa ennen kylmiä. Nythän on luvassa syyskuun alkua lempieämpiä lämpötiloja.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tummaa satoa


Tänään korjasin satoa viime vuonna kylvetyistä mustajuurista. Olisi kannattanut odottaa vielä lisää sateita: savensekainen maa oli nyt niin kovaa kuivan kesän jäljiltä, että juurakot napsahtelivat poikki.

Opin myös kantapään kautta, että mustajuuri tummuu todellakin helposti. Eipä se makua haitannut. Kuvan juuresnipusta syntyi punasipulin ja emmeltalraasteen kanssa makoisa keitto, joka ei suolan lisäksi muita mausteita kaivannut.

Violetit salkopavut odottavat vielä käsittelyä. Salkopavut kasvattivat aurinkoisena kesänä valtavan lehtimassan, joka nujersi viime viikon sateissa kasvutelineensä. Kolmemetriset betoniraudat taipuivat kuin pajunvitsat nuoskalumen painosta.


Tämän kesän tummiin uutuuksiin kuuluu myös koristebataatti. Sen lehdet antavat mukavasti kontrastia heleän vihreälle salvialle, mutta ovat jättäneet varjoonsa sitruunatimjamin.

Yritin löytää viitteitä siitä, olisivatko lehdet syötäviä. Suomenkielinen haku ei tuonut tulosta; täytyypä jatkaa latinalaisella nimellä englanniksi. Aasialaisen keittiön ystävänä haluaisin käyttää mahdollisimman monenlaisia lehtivihanneksia.

Helsingin Sanomissa joku päivä sitten oli juttu vietnamilaisesta perheestä, joka kasvattaa valtavat määrät kesäkurpitsaa ja käyttää mm. lehdet ruokana. Testasin tänään ja totta tosiaan, kesäkurpitsan lehdet ovat mainioita wokkivihanneksia. Ryöppäsin ne ensin muutaman minuutin ajan mikrossa, valutin ja wokkasin nopeasti rypsiöljyssä valkosipulisilpun ja soijakastikkeen kera. Lehdet säilyttivät mainiosti rakenteensa ja pienen karheutensa.





Kasvihuoneessa sato kypsyy riippuvissa koreissa. Nostin eilen valkosipulit, jotka nyt kuivahtavat ennen varsinaista säilytystä.

Katsoin parhaimmaksi nostaa myös kypsyvät kirsikkatomaatit hiirien ulottumattomiin. Pienet hampaat ovat nakertaneet muutaman tomaatin ja pari chiliä.

lauantai 21. elokuuta 2010

Loppukesän värien hehkua


Siemenestä kasvattamani kesäpäivänhatut ja koreatörmäkukka tuovat kasvimaalle hehkuvaa lämpöä. Kyllä kannatti odotella niiden kukintaa. Ensi vuonna niitä tulee vielä enemmän.

Tänään tein pitkästä aikaa pihatöitä - edellisestä kerrasta taitaa olla melko tasan pari kuukautta. Loma osui helteille eikä silloin kasteluhommia enempää viitsinyt tehdä. Töihin palattua aika on ollut kortilla ja puutarha saanut pärjätä omillaan.

Kuivuus on meidän pihallamme helpottanut elämää, kun lehtokotilot eivät ihmeemmin liiku. Helpottaa ajatella, etteivät ne tällaisena kesänä myöskään kykene lisääntymään samaa tahtia kuin kosteina kesinä.

lauantai 7. elokuuta 2010

Tummien perhosten koti

Tropiikin tunnelma oli tänään täydellinen. Lämmin ja kostea ilma, sopivan puolipilvistä tai -varjoista rehevällä pihallamme.

Kimalaiset pörräsivät entiseen tapaan oreganon kukinnoissa, mutta perhospuutarha sai myös uusia vieraita. Isot, tummat perhoset ottivat thaimaalaisen henkien talon kodikseen. 

Olin jo unohtanut laittaneeni henkien talon edustalle lautasella pahaksi menneitä nektariineja, kun aamupalalla syrjäsilmällä huomasin liikettä talon terassilla. Hieno amiraali kaiveli nektariininkiven koloista viimeisiä herkkupaloja. Tarjoilu on ilmeisesti maistunut pitkin viikkoa, kun hedelmälihaa ei ollut jäljellä juuri lainkaan.


Seuraa amiraali sai kahdesta suruvaipasta, jotka levittelivät siipiään talon katolla ja lensivät välillä sisään.

Mistä kaikesta olenkaan jäänyt paitsi ensimmäisen työviikon aikana, kun pihan tapahtumia ei olekaan enää voinut seurata taukoamatta? Ja miksei kamerassani ole pitkää putkea?

perjantai 6. elokuuta 2010

Järviruoko väriaineena?

Asun ison ruovikkoalueen reunassa ja mietin aina välillä, miten järviruokoa (Phragmites australis) voisi käyttää. Paperimassan raaka-aineena sitä olen kokeillut, kasvimaan polut ovat saaneet sen oljista joskus katteen ja tiedän, että olkea käytetään materiaalina Viron olkikatoissa. Olkisilppua olen hakenut kasvihuoneen tomaattien katteeksi kastelun helpottamiseksi. Se kattaa myös kasvimaan lavat.



Uusi, kiinnostava tieto sen sijaan löytyi ruoko.fi-verkkopalvelusta: Carl von Linne kertoi Flora Lapponica -kirjassaan (1773) maalaisnaisten värjäävän kankaitaan kellanvihreiksi järviruo'on röyhyillä.

Jatkoin googlaamista ja käsiin osui Metropolian opiskelijan Artur Närväsen opinnäytetyö japanilaisen wabi-sabi -estetiikan etsimisestä kasvivärjäyksen kautta. Laajimmillaan wabi-sabi voi olla elämäntapa, suppeimillaan se on kauneuden käsite. Wabi-sabiksi voi kutsua epätäydellisten, kestämättömien ja puutteellisten asioiden kauneutta. Tämä kauneus on vaatimaton, nöyrä ja epätavanomainen.

Hmm, millähän järviruo'on purettaisi? 




lauantai 31. heinäkuuta 2010

Tuskin maltan odottaa

Kasvimaani eteläkulma on kiihkeän odotuksen kohde. Portin pielessä paisuttaa nuppujaan Ville de Lyon -jalokärhö.

Sen alla aloittelevat kukintaansa kaksi tummaa tulokasta: koreatörmäkukka (scabiosa atro purpurea 'Ace of Spades') ja kesäpäivänhattu (rudbeckia).


Törmäkukan syvä, tummanpuhuva väri on huumaavaan upea ainakin vielä nuppuvaiheessa. Tummuutta korostaa samettimainen pinta, joka toistuu huonosti auringonlaskun aikaan otetussa kuvassa. Kunhan nuput avautuvat kuvia on luvassa lisää.


Tummiin kaunottariin kuuluu myös viticella-kärhö Black Prince. Ensimmäiset kukat ovat jo avautuneet, mutta ne ovat vasta alkusoittoa. Nuppuja on vaikka millä mitalla.


Sille tekee seuraa toivottavasti jo ensi vuonna Kivistikin Romantika, jonka ostin Virosta kukkamarkkinoilta toukokuussa.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Kuka täällä pomottaa?

Naapuri tyhjensi kellariaan ja aikoi heittää pois kolme komeaa ohjaajantuolia. Pelastin ne meille.

Nyt kaksi tuolia kaunistaa Kultaiseksi kallioksi kutsumaamme terassia. Pomon tuoli löysi paikkansa kasvimaalta perhospuutarhan vierestä, valtavan salkopaputornin edestä.


Tuolin selkänojan The Boss -teksti sai miettimään, kuka pihaamme oikeastaan hallitsee. Puutarhuri kuvittelee varsinkin alkukesästä voivansa pitää langat käsissään. Tässä vaiheessa kesää kuitenkin on pakko myöntää, että luonto toimii omilla ehdoillaan.

Kasvit rehottavat siellä missä tykkäävät, sammakot loikkivat esiin milloin mistäkin, kyykäärme luikertelee häiritsijää pakoon lautakasan luota, näätä valtaa hetkeksi talon nurkan, perhoset herkuttelevat mieluummin oreganon medellä kuin perhosbaarini sekoituksella.

Hetki sitten kun tulin sisään, ulkorapulla istua kökötti sammakko.


Punaiset tuolit samaa sävyä olevien daalioiden kaverina sentään antavat puutarhurille illuusion hallinnasta. Sitä vahvistaa hitusen verran kasvihuoneesta löytynyt vanha myrskylyhty, joka sekin on punainen.

* * * * *

Bossin tuoliin istahti iltapäivällä hetkeksi suruvaippa - hetken ajan meistä jokainen voi leikkiä pomoa. Ehkä itsekin istahdan siihen hetkeksi ennen loman loppua.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Harvinaisia vieraita perhosbaarissa

Oregano alkoi kukkia viime viikolla ja ensimmäiset perhoset ilmestyivät herkuttelemaan. Kamerani vangitsi ensimmäisenä tummasiipisen, pienehkön perhosen, jota en tunnistanut.

Mies kaivoi esiin perhoskirjansa ja pian laji oli löytänyt nimensä: karttaperhonen (Araschnia levana). Se on kotiutunut Suomeen vasta 1980-luvun lopulla, ja ensimmäiset yksilöt löytyivät Kaakkois-Suomesta.

Karttaperhosella on kesäisin kaksi sukupolvea, jotka poikkeavat ulkoasultaan valtavasti toisistaan.

Tumma toisen sukupolven perhonen oli aikataulussa kuin sveitsiläinen juna: Wikipedian mukaan tummat yksilöt ilmestyvät heinäkuun puolivälissä. Minä kuvasin ensimmäiset 15.7. ja tänään oreganon kukkien medellä herkutteli yhtä aikaa viisi yksilöä.

 

Oreganon lisäksi karttaperhonen näyttää pitävän isotähtiputkesta. Sitä siis lisää ensi kesäksi.

Tänä vuonna havaintoja on vasta 103, kertoo luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta löytyvä päiväperhosten havaintotietokanta. Muut havaintopaikat ovat Kaakkois-Suomessa ja Hangon seudulla. 



Sitruunaperhonen ei ole millään mittapuulla harvinainen, mutta koiras sitäkin herkullisempi näky voimakkaan aniliininpunaisissa kukissa. Perhosilla on hyvä värinäkö ja niitä houkuttavat erityisesti keltaiset, siniset, sinipunaiset ja violetit kukat.  

Taidanpa päivystää kasvimaan laidalla seuraavat päivät. Perhosia ei haitanne, vaikka siirtäisin päivänvarjon alle tietokoneen lisäksi ompelu- ja silityspisteet. Mankelin raahaaminen ulos taitaa olla liioittelua, vaikka mankeloitavaa olisi silitettävää enemmän.

Monipuolinen kattaus ja lisätarjoilu tarpeen

Meidän perhosbaarimme tarjoaa toistaiseksi vain luonnonantimia, mutta taidamme pistää pystyyn myös juomatarjoilun.

Puutarhuri Raija Salminen neuvoo Turun radion nettisivuilla, miten perhosten parveilu varmistetaan: ripusta puutarhaan vanha hunajapurkki, jonka sisällä on sieni ja siinä punaviinistä, fariinisokerista ja hunajasta tehty herkkujuoma.

Yhteishyvän nettiartikkeli puolestaan listaa parhaimmat perhoskasvit kukintakuukauden mukaan. Heinäkuun kasveja ovat muun muassa iisoppi ja punahattu. Iisoppia kukkii oreganon naapurissa, ja punahatun istutusta alapihan perennapenkkiin suunnittelen. Myös rantakukka on hyvä perhoskasvi.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Keltainen helle

Hellepäivät seuraavat toisiaan kuin helmet helminauhassa. Vaikka malvat ryöppyävät vaaleanpunaisena vaahtona ja mäkimeiramin hennon lilat kukat houkuttelevat juuri nyt perhosia, helteen väri on keltainen.

Alkukesällä ostetut keltaiset sarviorvokit jaksavat kukkia aina vain.


Tungetteleva suikeroalpi sopii oranssihehkuisten samettiruusujen seuraan. Se saa myös somistaa kasvimaan reunaa, mutta  perennapenkeistä se saa lähdön aina kun ehdin repiä rönsyjä.


Valtikkanauhukset kasvavat varjoisessa rinteessä. Tänään huomasin ensimmäisen availevan kukintoaan.




















Keltainen valtaa tilaa myös kasvimaalla. Kesäkurpitsat kukkivat ja satoakin jo tulee.



Avomaankurkut viihtyvät kasvilavan suojassa ja kukkivat helteessä vimmatusti. Luotan siihen, että mullan alla oleva savikerros pitää kosteutta ja kurkut jaksavat tuottaa satoa. Ensimmäiset pikkukurkut jo pullistelevat, ja tämänpäiväinen ukkoskuuro virkisti varmasti niitä.



Keltaista löytyy myös ruukkuistutuksista.


Pieni keltainen keltainen kukka voi olla kuin kauneuspilkku.


Keltainen hellepäivä päättyi raikastavaan sateeseen - maa ei montaa milliä kastunut. Pölyt kuitenkin katosivat, lehtokotilot lähtivät liikkeelle, piha ja lähimetsä tuoksuvat ihanalle eikä bloggaajan tarvitse pyyhkiä hikeä. Aamulla varmasti näkee, miten kasvit ovat elpyneet.