Näytetään tekstit, joissa on tunniste krookus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste krookus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Ensimmäiset kevätkukkijat

Kevätpurskahdus antaa odottaa itseään. Lähdimme viikko ennen pääsiäistä matkalle ja palasimme eilen. Piha on miltei samasa tilassa kuin lähtiessämme, joskin lumet ovat häipyneet muualta kuin kolauskasojen kohdalta. Nekin saivat kyytiä tänään.

Kevään ensimmäinen merkki meidän pihassamme on luotettava karhunlaukka. Se on työntänyt lehtiään kivijalan viereen jo kolmatta viikkoa. Nyt niistä voi nauttia joka aterialla.

Karhunlaukka on herkullinen ruokakasvi kauniiden kukkien lisäksi.

Scillan nuput kurkkivat valoa kohti.

Lumikello on vihdoinkin alkanut levitä alapihan rinteessä.

Syksyllä istutetut valkeat krookukset talvehtivat hyvin.

Kalpean keltainen krookus pinnistelee itsekseen kevään valoon.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Krookus käynnistää kevätkukkijoiden kauden

Lumet ovat vihdoin häipyneet ja piha kuivunut haravointikuntoon. Ensimmäisenä kukkaan ovat ehtineet alapihan krookukset eli sahramit. Ne myös näyttävät vuosien mittaan leviävän aika mukavasti. Yksinäinen krookus kukkii jopa vesijättömaalla.

Raidallinen sahrami on suosikkini. 


Krookukset ovat kotoisin Välimeren alueelta, Kiinasta ja Keski-Aasiasta. Pääsisipä joskus näkemään villikrookusten kukintaa esimerkiksi Italiassa .

Siniset kevätsahramit ovat pihamme ensimmäisiä hankintoja.
Ehkä jonain päivänä niitä on sininen matto tällä paikalla. 

Kalvakan vaaleansiniset sahramit kukkivat nopeasti. 

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kevät pikakelauksella

Olin viikon työmatkalla Vietnamissa  ja sinä aikana oli kevät löytänyt jokisuistoon. Onneksi pitkä syksy antoi riittävästi aikaa haravoimiseen ja piha on suhteellisen siisti.

Syksyllä istutetut posliinihyasintit kukkivat jo - tai ainakin kaksi. Niiden kavereina kukkivat myös lumikellot.


Krookukset runsastuvat vuosi vuodelta. Suosikkejani ovat kalpean vaaleansiniset, pienet krookukset.



Metsässä kukkivat valkovuokot. Ne nostelevat nuppujaan myös vielä sulaneesta lumesta kostealla alapihalla. Lumet eivät ole vielä kokonaan kadonneet, taidankin juhlistaa huomenna vappuaattoa kolaamalla terassin päälle kasaantuneet lumet alas rinteelle.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Jättilaukka selvisi talvesta

Viime keväänä Virosta ostamani kaksi jättilaukkaa näyttävät talvehtineen hyvin kasvilavassa ilman sen kummempia toimenpiteitä. Lunta ainakin oli riittävä kerros niiden suojana. Nyt jännitän, kasvavatko ne yhtä upeiksi kuin ostohetkellä olivat - ja milloin ne Suomenlahden tällä puolen kukkivat.


Kukkavarret olivat Virossa ainakin 70 cm korkeita. Laji on alunperin kotoisin Keski-Aasiasta, missä se kasvaa luonnonvaraisena loivilla rintellä aina 1 200 metrin korkeudella.


Keväään kalpeat kaunottaret, pienet vaaleansiniset krookukset olivat alkaneet kukkia työviikkoni aikana.

Toisessa penkissä loistivat perinteiset siniset krookukset. Kun niiden kukat vielä illansuussa olivat auki, kimalaiset pörräsivät niissä hullaantuneina.


Lumi saa tehdä vihdoin tilaa vihreydelle!

torstai 23. huhtikuuta 2009

Kuulaan illan ääniä ja värejä

Tänä iltana äänimaailma voittaa värimaailman: illan pimetessä laulujoutsenten laulu yltyy vastarannalla. Parin vuoden tauon jälkeen joutsenet ovat palanneet laulamaan suistoon juuri meidän kohdallemme.

Luonto-liitto kuvaa laulujoutsenen laulua sointuvaksi toitotukseksi.

Wikipediassa sen sanotaan olevan kuin vaskipuhaltimen tai ison urkupillin ääni, syvä töötötys, joka on selvästi melodisempi kuin hanhien tööttäily.

Joutsenten laulu oli kuin fanfaari keväälle ja pihatöiden aloitukselle. Viime viikon työmatkan aikana lumet olivat vihdoin sulaneet. Maa tosin on vielä kohmeessa monessa kohtaa eikä haravoimista voi ajatellakaan muutamaan päivään.

Kukkapenkkien perkaamista sen sijaan saattoi hyvin tehdä. Palkkioksi kalvaan sinertävät krookukset työnsivät ensimmäisiä nuppujaan ja pilkistelipä muutama keltainenkin.

Nupullaan ovat myös sinivuokot ja pieniä scillan alkuja nousee sieltä täältä.

Nyt joutsenten laulu hiljenee - ainakin hetkeksi, hämärä laskee ja puutarhuri kaipaa unta .