Kesä kulkee kuin hyppelehtien hetkestä toiseen, kiire on kova. Varjoisissa paikoissa näkyy vielä kukkivia valkovuokkoja, mutta alapihan aurinkoisimmassa paikassa juhannusruusut jo työntävät valkeita kukkiaan.
Puutarhan uhkea kuningatar on tämä syvänpunainen tulppaani, jonka nimestä ei ole tietoakaan. Säästän yleensä sipulikukkien pakkaukset, merkitsen niihin istutusajan ja kasvupaikan. Nämä lienevät taimimyymälän alennuskorista suoraan pussiin poimittuja - siinä vaiheessa puutarhuri luottaa muistiinsa, vaikka kokemus sanoo täysin toista.
Kestosuosikkini 'Spring Green' kukkii talon toisessa päässä. Se on hyvä kaveri kotkansiipien ja kukkivan karhunlaukan kanssa.
Juhannusruusut eivät aikoihin ole kukkineet nimensä mukaiseen aikaan, mutta kesäkuun ensimmäinen on kyllä ennätys ainakin meidän pihallamme.
Alapihalla kukkivat yön kuningattaret. 'Queen of Night' on ehdoton suosikkini, joka jatkaa tulppaanikautta. Tänä vuonna sille tekevät seuraa vuorikaunokit ja puna-ailakit.
Idänunikotkin jo valmistautuvat pullauttamaan nuppunsa auki.
Kotkansiipien ja töyhtöangervojen katveessa kukkivat lemmikit ja vaahteran alla alaskankleitoniat.