Kuunliljat ja alaskankleitoniat viihtyvät vaahteran varjossa

Kuunliljat ja alaskankleitonia ovat löytäneet rauhallisen yhteiselon mallin vanhan vaahteran alla rinteessä. Siitä tuli juuri sellainen kuin muutama vuosi sitten suunnittelin.

Vielä on tekemistä siinä, että rinteessä rehottavan vuohenputken saa pysymään kurissa. Toisaalta se estää alaskankleitonian liiallisen leviämisen. Helpommissa olosuhteissa kuten alapihan kukkapenkissä se leviää vimmattua vauhtia ja saattaisi helposti karata metsän puolelle, ellei sitä tarkkaile.

Vuohenputkien kitkeminen vapauttaa tilaa kirjavalehtisille kuunliljoille, joita rinteeseen mahtuu paljon lisää.

Vaahterankukat tuovat kevään sisälle

Ajoin tänään Helsingistä Pornaisten kautta kotiin Porvooseen. Pellot kylpivät sulina kevätauringossa ja ruoho jo vihersi suojaisilla rinteillä. Kohta parikymmentä vuotta lumirikkaassa jokisuistossa asuneena olen jo tottunut siihen, että kun muualla on kevät pitkällä, meillä kolataan lunta.

Sitä tein tänäänkin alapihalla, jotta saisin auringon säteet takertumaan johonkin lumea tummempaan ja vauhdittamaan sulamista.

Sisälle kevään toivat kukkaan puhkeavat vaahteranoksat ja keltaiset tulppaanit. Vaahteravanhuksemme karsii itseään joka talvi. Nytkin maaliskuun alkupuolen lumimyräkkä pudotti ison oksan, josta riittää silmäniloa sisätiloihin pitkäksi aikaa.








Toukokuussa viimeistään saamme nauttia kukista ja niissä pörräävistä kimalaisista.

Varjoja paratiisissa

Kuvasin puutarhaamme lauantaiaamuna ennen puolta päivää parvekkeelta. Tuttu piha sai uusia muotoja, kun vanhat puut heittivät pitkät varjot auringon paistaessa vielä aika matalalta.

Kahden aurinkoisen päivän jälkeen nyt maanantaina piha näyttää taas erilaiselta - vihreys lisääntyy silmissä, valtava vaahteramme puskee kukkia ja tulppaanit kurkottelevat valoon. Vuosi vuodelta pidän kuitenkin enemmän ja enemmän tässä kuvatusta puolikaljusta vaiheesta. Odotus kutkuttaa ja maiseman avaruus houkuttaa.