Niiden mieltymykset ovat mielenkiintoisia. Raparperinlehtiä vielä suurempaa herkkua ovat valkosipulinvarret. Lipstikka on muisto vain eikä samettikukkia kannata ajatellakaan. Rohtoraunioyrtti maistuu kesästä toiseen ja lupiineita ne tietysti rakastavat. Ehkä joku voisi kehittää kotilomyrkkyä erittävän lupiinin, joka lopuksi tuhoaisi itse itsensä.
Kasvimaa on surullinen näky: jok’ikinen valkosipulinvarsi on kaluttu keltaiseksi. Nypin sateen kastelemista salaateista kymmenittäin kotiloita. Hetken päästä uusi joukko on lehtien kärjessä. Ja kun käännän selkäni raivatakseni ruututarhan toisen ruudun, niitä on taas uusi joukkue kiipeilemässä.
Tunnetut torjunta-aineet on kokeiltu: koivutislettä pitäisi sivellä valtavat määrät tällaisella pihamaalla, ferramol-rakeet hajoavat aivan liian nopeasti kosteana kesänä ja mesurolia kuluisi kilokaupalla.
Koivunsiemenien aiheuttama riesa on onneksi ajoittaista. Pari viikkoa sitten niitä takertui kaikkien kasvien lehtiin.
Kasviriesaa myös riittää. Kotkansiivet leviävät vimmatusti, pihlaja-angervot täyttävät tienlaidat ja tunkevat metsään, jättibalsamien repimiseen tarvittaisiin kymmenet kädet eikä tarhasinivalvatti tokene millään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti