Korkeimmalle kohoavat mangot, avokadot ja kookokset. Taivaan ja maan puoliväliä värittävät keltaisiksi kypsyvät limetit ja papaijat sekä granadilla- ja pitaijaköynnökset. Lähimpänä tomuavaa tannerta rehottavat vehkat ja peikonlehdet. Herkät bougainvillean kukat, muotoon leikatut limonariat, punertavat ihmepensaat, mittavat jukkapalmut ja kymmenet muut kutsuvat pihaan myös toinen toistaan somempia lintuja.
Sanovat tätä paratiisiksi.
 |
| Kyyhkynen on tehnyt pesän bougainvillean oksille. |
Kasvimaakokeilumme tuottavat joskus enemmän iloa kuin syötävää. Kuten silloin, kun hoksasimme, että kukkakaalinlehdet ovat jo puolimetrisiä mutta kukinnosta ei ole tietoakaan. Tarkistimme jälkikäteen: kukkakaali ei kuki kuumassa.
Korianteria, persiljaa, oreganoa ja rucolaa saamme omiksi tarpeiksi, pikkuisen tilliäkin pahimpaan koti-ikävään. Tomaatti silloin, toinen tällöin. Pitkiä vihreitä salkopapuja tulee sopivasti, chilejä tolkuttoman paljon. Parissa kuukaudessa kasvattaisi mausteet loppuelämäkseen.
Oi minua onnellista! Eihän minulta puutu mitään.
Paitsi villiyrtit. Ystävien facebookiin kirjaamat vuohenputki-, voikukka- ja nokkospäivitykset puristavat rintaa. Itku kurkussa jakelen vinkkejä heille, jotka tuskailevat rikkaruohojen kanssa: Älä hyvä ihminen tuhoa, poimi pannuun ja popsi!
Ja marjat. Kohta tulevat mansikka-, vadelma-, mustikka- ja puolukkakuvat. Kotona marjat saattoivat unohtua talven mittaan pakastimeen tai jo kesällä metsään. Nyt yhden marjalitran voisi vaihtaa vaikka autolastilliseen mangoja.
Minulla on ikävä!
Kesämökin koivumetsikön mattona kukkii juuri nyt kielo. Myöhemmin se tekee tilaa villivadelmille ja koivunkantosienille. Haaparivin alla valkovuokot ovat jo päättäneet oman työvuoronsa. Kuusesta ehtisi vielä poimia muutaman kerkän leivän päälle. Rakkaat maatiaiseni, pienet sitruunaomenapuut, ovat kuulemma hengissä talven jäljiltä. Olen kiitollinen.
Keto-orvokit ovat levinneet vuosi vuodelta rohkeammin kukkapenkin reunalle. Minne saakka ne tänä vuonna yltävät? Entä särkynytsydän; jaksaako se siinä räystään alla ilman kastelua? Kehäkukat taitavat pitää pintansa, ellei maitohorsma vie niiltä tilaa. Vaikka sekään ei haittaisi; voissa paistetut horsmanversot ovat melkein parasta mitä tiedän.
Puutarhamme Suomen Salossa on kaksi kesää lähes ilman hoitoa. Ystävät ja sukulaiset käyvät ajamassa nurmikon, mutta muuta työsarkaa on liiaksi. Villi luonto vie voiton.
Lakoon kastuneet heinät ovat loppukesästä surullinen näky. Ne liiskaavat alleen vuohenkellot ja ahomansikat. Ne piilottavat vielä kovin pienet herukan- ja karviaisentaimet. Järvikaisla valtaa lammen, paju ryntää syvine juurineen ryytimaahan. Niiden lisäksi pitävät päänsä pystyssä vain ohdakkeet, maa-artisokka ja rohtovirmajuuri.
Voi puutarhaparkaa! Täällä me hoivaamme trooppista ihmettä kuin vierasta lasta, kun oma soma puutarha odottaa hoitajiaan.
----
Keski-Amerikassa tällä hetkellä asuva toimittaja Niina Mälkiä vierailee Puutarhailmiöissä blogikirjoittajana.
3 kommenttia:
Onpa hauska kirjoitus kaihosta huolimatta! Todella kiva. Soitin viikonloppuna äidilleni ulkomaille, että mitä sinä hullu juuri nyt olet siellä muualla, kun täällä on kaikkein ihaninta. Nyt täällä kimmeltää meri, johon syöksyvät tiirat kalojen perään, kielot todellakin alkavat kukkia, metsä- ja aho-orvokit, metsämansikatkin lupaillen makoisaa satoa joidenkin viikkojen perästä...
Tällaisella pihalla, joka on reheväkasvuinen niin kuin itsellänikin on, ei voi olla uskotonta omistajaa ilman että puutarha kostaa vyöryttämällä mahdottoman kasvillisuuden viidakon koko puutarhan ylle.
Saila, onpa kiva että kommentoit Niinan juttua. Minustakin se on ihanan kepeästi ja puutarhaikävän tunteen kuvailevasti kirjoitettu. Minä kyllä ottaisin ne mangotkin - mutta tähän aikaan oma piha on kuitenkin paras.
Lähetä kommentti