Päädyimme testaamaan kahta meille uutta paikkaa äitienpäiväviikonloppuna: Pärnun taimimarkkinoita ja Luigen puutarha- ja maalaismarkkinoita. Ne avaavat puutarhatapahtumien kauden Virossa.
Pärnun taimimarkkinat oli näistä kahdesta meille mieluisampi. Markkinapaikka on vallihaudan varrella - vesi tuo mukavan lisän maisemaan. Alueesta saa nopeasti hyvän yleiskuvan, ja tapahtuma keskittyy kasveihin. Muuta tarjontaa oli hyvin vähän.
Sisäänpääsymaksu oli kohtuullinen: yksi euro.
Yövyimme puutarhurille sopivassa airbn-majapaikassa, jonka iso piha oli heräämässä kevääseen. Muuten Pärnun pihat olivat uteliaille kurkkijoille pettymys: Kuressaaren tai Haapsalun kaltaisia viherpeukaloiden pihoja ei juurikaan näkynyt, vaikka niitä pyörällä metsästimme.
| Pärnun kasvimarkkinat on sympaattinen tapahtuma. |
| Nämä vuokot lähtivät mukaan lisäämään vuokkopihani kirjoa. |
| Latvialaisen taimitarhan esillepano oli hieno. |
| Tällä kertaa olimme melko harkitsevia ostajia - joskin auton tavaratila täyttyi samalla tavalla kuin viime vuonnakin. |
| Latvialaisten taimitarhojen lisäksi paikalla taisi olla muutama liettulainen myyjä. |
12 kilometriä Tallinnasta etelään löytyy Luige, jossa järjestetään vuosittain Luigen puutarha- ja maalaismarkkinat.
Ne eivät sytyttäneet meitä samalla tavalla kuin Pärnun kasvimarkkinat. Yhtenä syynä on korkealta tuntuva viiden euron pääsymaksu. Kasvitarjonta painottui kesäkukkiin ja hedelmäpuiden taimiin.







