Baobab eli apinanleipäpuu

Baobab- eli apinanleipäpuussa on jotain ihmisen perusturvallisuuteen ja hyvään oloon liittyvää. Ainakin minua niiden muoto on puhutellut niin kauan kuin muistan.

Taannoisella Afrikan-matkalla pääsin tutkailemaan niitä Etelä-Tansaniassa sijaitsevassa Ruahan kansallispuistossa.

Afrikkalaisen san-kansan tarustossa apinanleipäpuu suututti
 jumalan, joka vihapäissään iski sen maahan ylösalaisin.
Vain rungon paksu tyvi jäi näkyviin. 

Ruaha on tunnettu norsuistaan, joita siellä on ehkä jopa 20 000 yksilöä. Salametsästys on saatu kuriin, ja pahasti heikentymässä ollut kanta hyvään kasvuun.

Aikuinen norsu rouskuttaa päivässä noin 400 kiloa vihreää ruokaa. Baobab-puun hedemät ovat niiden herkkua, mutta kuivana aikana norsut repivät ja syövät vettä varastoivaa, pehmeää puuainesta. Puiden alaosa näytti parin kolmen metrin korkeuteen usein melko runnellulta, mutta Tuomo Niemelän Vihreä Afrikka -kirjan mukaan apinanleipäpuut kestävät kovaakin kohtelua.

Apinanleipäpuuta käytetään monin tavoin. Sen hedelmiä syödään, niistä tehdään juomaa, niillä maustetaan kotikalja. Sen kuoresta saa kuitua köysiin ja punontatöihin.

Sansibarin majapaikassamme korkealle baobabiin oli rakennettu ihastuttava oleilupaikka. Terassi kiersi valtavaa runkoa, ja puun lehvästö suojasi auringolta.

Safarilla eläimet olivat pääasia, kasvillisuus jäi harmillista kyllä sivuosaan. Ruahan kansallispuistossa kasvaa yli 1 600 kasvilajia. Tämä kukkija osui tien varteen paikassa, jossa saattoi astua ulos autosta ja napata kuvan.

Ruahan Mwagusi Campista löytyi vaikkapa juhannussaunaan sopiva vihreä vinkki: kietaise vieraspyyhkeen ympärille vihreä lehti. Samalla tavalla oli koristeltu vessapaperirulla. Mwagusin sivuilla kannattaa käydä haaveilemassa ylellisestä luontohenkisestä majoituksesta. Hiilijalanjäljestä ei tässä yhteydessä uskalla puhua mitään.