Hyvästit kesälle - vai syksylle!

Pihan syystyöt ovat lopahtaneet jatkuvaan sateeseen. Haukkavaaran lintu vartioi enää likaista pihapöytää, lehdet ovat lentäneet tiehensä - tai liiskautuneet maahan. Vaahteralehtiä pitäisi vielä kärrätä kompostikasaan. Toivottavasti sääennusteen pouta sunnuntaina toteutuu.

Viime sunnuntain myrskyssä kuurasin kasvihuonetta sisältä ja katselin tuulessa kahisevaa ruovikkoa. Tulvavesi tiellä piti meidät kotona iltaan asti.

Kastepisaroita

Ehdin kerrankin kuvata pihaa arkena päivänvalossa, kun odottelin rakennustarkastajaa silmäilemään kesällä asennettua maalämpösysteemiämme.

Ankara aamukaste oli tehnyt kasvimaasta ja ruukkujen kasveista helmeileviä taideteoksia.























































Ville de Lyon jaksoi kuin jaksoikin avata viimeiset nuppunsa.

Suloisia syyssuunnitelmia

Syksyn suosikkitöitä on uuden kasvukauden miettiminen. Tänä vuonna olen yltänyt suureen systemaattisuuteen: miltei kaikista kukkapenkeistä on nyt kartat tai uudet istutussuunnitelmat.

Mielessä välähti verkkokielellä ilmaistuna dynaaminen kartta, jossa saisi kuukausittain kukassa olevien värit näkymään kerralla. - Taidan kyllä tyytyä värittelemään muistikirjan sivuja puuväreillä. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan kynä ja paperi tehostavat luovuutta paremmin kuin tietokoneen käyttö, kertoo Kalle Tiihonen Huominen-blogissaan.






























Isot töyhtöangervot joutuivat tekemään tilaa uudelle valkeaan sävytetylle istutukselle. Huonoon paikkaan eivät nekään joudu, evakkoon talon toiselle nurkalle.

Syksyn yllätys

Siirsin talomme aiempien asukkaiden jäljiltä jääneet kärhöt muutama vuosi sitten uuteen paikkaan. Viime kesänä siirrosta hermostunut kärhö teki vain yhden kukan. Tänä kesänä ei ole ensimmäistäkään kukkaa näkynyt. Olinkin jo heittänyt toivon kukinnan suhteen ja päättänyt iloita rehevästä kasvusta muuten.

Tänään yhden verson päästä löytyikin kukka - ja aivan toisen lajikkeen. Olinkin onnistunut siirtämään jackmaniin lisäksi sitä. Kotilot ovat päässeet nakertamaan terälehden reunoja, mutta mukava yllätys silti. Nyt ei puutu kuin nimi.

Vieressä kukkivat valkotupakat (Nicotiana alata) . Se on kiitollinen kasvatettava puolivarjoisalla pihalla ja jaksaa kukkia vielä näin lokakuussakin.


















Valkotupakan sanotaan olevan hyvä perhoskasvi. Minun kokemukseni ulottuu vain kahteen kesään, jotka ovat molemmat olleet niin sateisia ja koleita, ettei perhosia pihallemme ole juuri tullut.

Selviääkö syysesikko sateessa?

Löysin hurmaavat syysesikot Loviisan Wanhassa Wara Parempi -päiviltä Villiniityn myynnistä. Selviävätköhän ne pihaa piiskaavassa sateessa, mietin kattoikkunan alla töitä naputellessani.

Syysesikossa yhdistyvät upeat värit ja hassu keinotekoisen tuntuinen varsi. Tumma siniliila kukinto, harmaavihreät lehdet ja varren hento harmaa hivelevät silmää.

Vihdoin voi hellittää!

Alkusyksy on ihanaa aikaa puutarhanhoidossa - kasvu hiipuu, muodot tulevat näkyviin ja syksyn värit hivelevät silmää. Sammaloituneet kivet hehkuvat vihreinä, ja salvia puskee uusia harmaanvihreitä lehtiä.

















Valtikkanauhuksella on kauniit ruskavärit. Marraskuussa syntyneenä syysihmisenä nautin syksyn väri-ilosta ainakin yhtä paljon kuin kevään ensimmäisistä versoista.

Kiveystöiden vaatima töyhtöangervojen raivaus on tehnyt tilaa, josta nauttisi mielellään pysyvästi. Raasisiko rehevistä töyhtöangervoista luopua? Löytyisikö pihapiiristä niille toinen paikka?

Kymmenen puutarhavuotta rehevässä suistossa on selkiyttänyt mieltymyksiä: kasvukauden alku on huimaa aikaa, kun kaikki mahdollisuudet ovat vielä edessä ja osa istutuksista hiipunut unholaan.

Kesäkuussakin vielä tuntuu, että homma on hanskassa ja väriloisto palkitsee. Heinäkuun loppupuoli jo vaatii kasvun rajoittamista, ja yökaste tekee pihasta turhan kostean. Elokuussa marjapensaat vievät huomion.

Tänä kesänä puutarhateemaksi on kiteytynyt rajoittaminen, karsiminen. Siitä ei tietysti kerro kesän aikana kehkeytynyt kärhöinnostus. Ehkä niitä ei tarvitse laskea, nehän pääosin kiipeävät ylöspäin.

















Musta prinssi (viticella 'Black Prince') on juuri niin ihana kuin nimi antaa ymmärtää.

Keijunmekko kasvoi tänä kesänä paremmin kuin koskaan aiemmin. Mitenköhän sen saisi talvehtimaan? Pitäisikö ensi kesänä yrittää kasvattaa kokonainen seinämä niitä?

Lehtokotiloita, koivunsiemeniä ja muuta riesaa

Ensi talveksi tilaan kunnon pitkän pakkasjakson – 18 astetta pakkasta viikoksi, kiitos. Lehtokotiloiden esiinmarssia ei muuten pysäytä mikään. Leudot talvet ja vetiset kesät ovat saaneet ne lisääntymään vauhdilla. Ikinä ennen emme ole nähneet sellaisia määriä pieniä yksilöitä.

Niiden mieltymykset ovat mielenkiintoisia. Raparperinlehtiä vielä suurempaa herkkua ovat valkosipulinvarret. Lipstikka on muisto vain eikä samettikukkia kannata ajatellakaan. Rohtoraunioyrtti maistuu kesästä toiseen ja lupiineita ne tietysti rakastavat. Ehkä joku voisi kehittää kotilomyrkkyä erittävän lupiinin, joka lopuksi tuhoaisi itse itsensä.

Kasvimaa on surullinen näky: jok’ikinen valkosipulinvarsi on kaluttu keltaiseksi. Nypin sateen kastelemista salaateista kymmenittäin kotiloita. Hetken päästä uusi joukko on lehtien kärjessä. Ja kun käännän selkäni raivatakseni ruututarhan toisen ruudun, niitä on taas uusi joukkue kiipeilemässä.

Tunnetut torjunta-aineet on kokeiltu: koivutislettä pitäisi sivellä valtavat määrät tällaisella pihamaalla, ferramol-rakeet hajoavat aivan liian nopeasti kosteana kesänä ja mesurolia kuluisi kilokaupalla.

Koivunsiemenien aiheuttama riesa on onneksi ajoittaista. Pari viikkoa sitten niitä takertui kaikkien kasvien lehtiin.

Kasviriesaa myös riittää. Kotkansiivet leviävät vimmatusti, pihlaja-angervot täyttävät tienlaidat ja tunkevat metsään, jättibalsamien repimiseen tarvittaisiin kymmenet kädet eikä tarhasinivalvatti tokene millään.