Piha on verhoutunut myöhäissyksyn väreihin, haravoimattomat lehdet ovat muuttuneet tunkkaisen ruskeiksi eikä kasvimaalle päin viitsi vilkaistakaan. Onneksi kasvihuoneeseen on kylväytynyt kymmenen vuotta sitten ostetuista siemenistä salaattikleitonia, joka tunnetaan myös talviportulakan nimellä (claytonia perfoliata).
Se jaksaa tehdä uusia lehtiä pakkasiin asti ja pinnistelee maan pinnalle heti maan pinnan sulaessa keväällä.
Poimin tänään heleän vihreitä lehtiä fetasalaatin joukkoon. Puutarhuria ilahduttaa, kun saa ruokapöytään jotain itse kasvatettua.
Toinen vihreä ilonaihe ovat erilaiset sammalet, joita varjoisalla pihalla kasvaa kaikkialla. Pehmeä sammalmatto tuntuu mukavalta saappaan alla ja tuo väriä pihaan.
Henrietta Pitkänen kirjoittaa Ihan pihalla -blogissa sammalien väriloistosta: "Vesi tulvii alas ränneistä ja on taas harmaa päivä, mutta sammalet ovat mielissään. Niille lauha ja kostea alkutalven keli on omiaan, niin että niiden rehevä vihreys oikein hyppää silmään metsänpohjalta." Teksti on kuin suoraan meidän pihaltamme.
Puutarhailmiöitä vetäytyy nyt talvihorrokseen. Saattaa herätä satunnaisesti, mutta palaa varmasti ensimmäisten versojen työntyessä mullasta.
Hyvää loppuvuotta!
lauantai 21. marraskuuta 2009
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Kauneutta 80 sentillä
Hain lauantaina kukkia vietäväksi naapuriin. Kansainvälisen taimikaupan poistopöydällä kökötti kausikukkia 20 sentin kappalehintaan. Syysistutukset jäivät elämän pyörityksessä väliin. Olisiko näistä iloa edes hetkeksi, mietin. Toisaalta se olisi turhaa kulutusta ja toisi taas monta taimipottia kierrätettäväksi.
Harvoin tulee miettineeksi reilun euron käyttöä näin tarkkaan. Neljästä syyskasvista tuli kuvan istutus, loput kaksi pääsivät tummalehtisen keijunkukan kaveriksi.

maanantai 12. lokakuuta 2009
Kuuran jälkeen
Eilen aamulla etelärannikollakin lämpötila oli reilusti pakkasen puolella ja kuura kuorrutti ruovikon.
Yläpihan kasvimaalla on aika surkean näköistä. Jotain sentään vielä vihertää.

Jalokärhöt ovat hämmästyttävän pakkasen kestäviä - tai ainakin meidän pihallamme komeilevat Ville de Lyon ja Nelly Moser.

Alapihalla pakkanen oli kovempi ja kasvit kuurassa vielä iltapäivälläkin. Komea maksaruoho on nyt parhaimmillaan ja tuoksukurjenpolvi on todellinen maanpeitekasvi. Jostain syystä se ei erityisemmin houkuttele lehtokotiloita, mistä olen erittäin onnellinen. Ihanaa kun pihalla kasvaa jotain, jossa on ehjät lehdet.

maanantai 28. syyskuuta 2009
Syksy selkeyttää
Vietin sunnuntain puutarhahetkiä raivaten ja kaivaten. Raivaamiseen kuului kaikenlaisten roikkuvien kasvustojen leikkaaminen. Kyytiä saivat niin valtavasti kasvaneet nurmitädykkeet kuin penkkien päällä makailevat siperiankurjenmiekat. Raparpereista puhumattakaan.
Kaipaaminen kohdistui selkeisiin muotoihin, rajattuihin kasvualueisiin, jonkinlaiseen minimalismiin, joka kyllä on yhtä vierasta minulle kuin pihallenikin.
Syksy onneksi selkeyttää pihaa ja antaa puutarhurille hengähdystauon - kunhan lehdet on haravoitu, kompostoitu ja liian kunnianhimoiset suunnitelmat haudattu.
Kaikkea vaan tuntuu kasvavan liikaa, ja jokaisen kasvuston alla köllöttelee kotiloita. Kaikkea muuta paitsi kärhöjä. Myöhään kukkaan puhjennut jalokärhö Ville de Lyon ilahduttaa huimaavan kauniilla kukillaan. Ja tummaksi öljytty kiinalainen portti on niille juuri oikea tausta.

torstai 17. syyskuuta 2009
Kettu juoksi yli pellon
Miltei joka kerta kun liikun saaressa hämärän aikoihin jostain loikkaa eteeni tuuheahäntäinen kettu. Tällä kertaa se odotteli vehnäpellon keskellä korvat pystyssä. Hieno näky, kun kullankeltaista sänkipeltoa vasten kettu kiitää tuuhea häntä vaakasuorassa.
Arja Myllyneva kirjoitti blogissaan pihapiirin kuhinasta, kun näätä vierailee ja supikoira käy syömässä karviaiset. Olisikohan supikoira meillä puoliksi syötyjen omenoiden takana? Lehtokotilot ainakaan eivät sellaista määrää voi nakertaa - eihän niillä sentään ole hampaita.
Tänä kesänä erilaisia kuoriaisia on ollut sekä kasvimaalla että muutenkin pihapiirissä. Lauantaina kauniin kuparinhohtoinen kultakuoriainen Cetonia aurata nökötti Nelly Moserin tukiraudassa - kuin suoraan värianalyysin käyneenä.

perjantai 4. syyskuuta 2009
Kärhökaunotar vailla nimeä
Nuput avautuivat ja paljastivat kaunottaren - vai kutsuisiko tätä pyntätyksi prinsessaksi. Vähän liikaa kaikkea mutta kuitenkin aika soma, varsinkin kun vasta kaksi nuppua on avautunut kunnolla.

Olin jo melko varma, että kyseessä on Klematis-tietokannasta löytynyt virolaisten Uno ja Aili Kivistikin jalostamaa 'Koduehe'. Sitten satuin kurkistamaan Muotoilijan puutarhaa, jossa koreili jalokärhö 'Nelly Moser'.
Huolellinen puutarhuri olisi tietysti ottanut talteen vanhalla kasvupaikalla olleet lajitietolaput. Huoleton puutarhuri kuitenkin ei tuolloin ymmärtänyt kärhöjen arvoa.

tiistai 1. syyskuuta 2009
Vielä jaksaa
Puutarhurin pitäisi saada olla lomalla huhtikuussa, toukokuussa, kesäkuussa, heinäkuussa, elokuussa ja syyskuussa - ainakin. Kaikkialla kasvaa jotain vahdittavaa: kasvihuoneen tomaateista osa vasta alkaa vaihtaa väriään, jalokärhöt vasta aloittelevat kukintaansa, jotkut perennat taas ovat jo toisella kierroksella.
Illan valoisa aika lyhenee kovaa vauhtia. Äsken oli pakko käydä tekemässä pihakierrossa pimeässä. Oma hupinsa siinäkin: nuuhkia tuoksuja, aistia elokuisen lämpimältä tuntuvaa ilmaa ja kuulostella, liikkuuko pihalla muita mönkijöitä, onko näätä liikkeellä, rapistelevatko kotilot.

Jännitysnäytelmä Kärhön salainen väri alkaa tästä.

Tänään ensimmäinen nuppu oli puoliksi avautunut. Nimestä ei ole tietoa.

Vielä jää jännättäväksi, tuleeko tänä vuonna perinteistä Jackmania. Siirsin samaan istutuskuoppaan talon mukana tulleiden kärhöjen versoja.
Ja vielä yksi syys rehevän puutarhan hoitajan erityisen pitkiin lomatarpeisiin. Kärppänä on oltava nyppimässä lehtokotiloita, jos aikoo päästä ansaitulle talvilomalle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)