Elimäen tarkoitus valkenee viimeistään Mustilan arboretumissa: se on rhododendronien Suomen-koti. Siellä metsä on riittävän jykevää ja rhodoja niin paljon että ne tuntevat olonsa kotoisaksi. Vaikka Himalajan rinteiden rhodometsien korkeuksiin ne eivät yllä, suurimmat pensaistot ovat valtavia. Ja niin rhodot kuin puistoatsaleat hehkuvat hempeinä, räikeinä, kirkkaina harmaanakin päivänä.
Alppiruusujakin suurempi elämys minulle oli alaskankleitoniamatto sananjalkojen juurella. Puutarhalehdistä olen ymmärtänyt, että jokaisessa puolivarjoisassa pihassa sitä kasvaa eikä metsäpuutarhaa voi kuvitella ilman sitä. Nyt sen kauneus iski tajuntaan kertaheitolla. Mistähän saisi siemeniä?
Sääli että tänään oli niin ja koleaa ja tuulista; puuskat tuntuivat metsän keskelläkin.
Sääli että tänään oli niin ja koleaa ja tuulista; puuskat tuntuivat metsän keskelläkin.
1 kommentti:
Samana kesänä (2009) alaskankleitonia saapui puutarhaani ystävältä saatuina jakotaimina. Nyt kaksi vuotta myöhemmin pieniä siementaimia näkyy kymmenittäin. Muutama vuosi vielä ja vaahteran alla on alaskankleitoniapeitto.
Lähetä kommentti