Latva-artisokkia ja muita unelmia

Olin viime viikolla työmatkalla Etelä-Afrikassa. Siellä todellisuudet vaihtelivat muutaman tunnin - tai välillä minuutin välein.

Puutarhurina kiinnostavaa oli nähdä yksi Etelä-Afrikan hienoimmista viinitiloista Stellenboschissa noin 70 kilometrin päässä Kapkaupungista.

Siirtymä sinne oli häkellyttävä: aamulla tapasimme suomalaisen järjestön tukemia mikroyrittäjiä, joista yksi lähti oppaaksi Kayamandin köyhälle mustien asuinalueelle.

Sieltä suurin piirtein suoraan lähdimme Delairen viinitilalle. Latva-artisokat olivat ehkä vaatimattominta, mitä siellä näin. Hyötypuutarhuriin latva-artisokkapenger kuitenkin teki valtavan vaikutuksen.

Delairen viinitilan omistaa maailman 500 rikkaimman ihmisen joukkoon luokiteltu timanttikauppias Laurence Graff.

Raha näkyi kaikessa: puutarhan on suunnitellut useamman kerran Chelsean Flower Show'ssa palkittu eteläafrikkalainen puutarha-arkkitehti. Taidetta oli paikat pullollaan eikä rakennuksia ollut suunnitellut nimetön perusarkkitehti.

Puutarhurina kateuden värähdykset kulkivat mielessä. Lempeä välimeren ilmaston viileine, sateisine talvineen ja lämpimine, kuivine kesineen takaa ihanteelliset kasvuolosuhteet.

Toinen todellisuus Kayamandissa on vain 10 minuutin ajomatkan päässä.Työllisyys siellä on 56 prosentin luokkaa ja monilla talouksilla ei ole lainkaan säännöllisiä tuloja.

Me taisimme maksaa pienestä juustolautasesta ja lasillisesta viiniä minimitoimeentulolla kitkuttelevan parin viikon tienestit.

Syksyn salskeat soturit ja hennot hienohelmat

Naapurilta saamani punalatvat kasvattivat vartta koko kesän. Loppukesästä kukinnot alkoivat pikkuhiljaa avautua. Siellä ne edelleen hehkuvat ja vartioivat kasvimaata, joka alkaa muuten olla jo puolittain unohduksen tilassa.

Samassa ruukussa kasvava Juuli-kärhökin päätti vielä avata ainakin yhden nupun. Valo ei taida enää riittää loppujen nuppujen avautumiseen.

Kesäpäivänhattua ei pidättele mikään. Sen kuva pitäisi oikeastaan tulostuttaa seinän kokoisena tuomaan valoa loppusyksyn pimeisiin päiviin.

Syyshortensia punastelee herkästi. Se pärjäsi hyvin kovan talven ja kuuman kesän isossa ruukussaan.

Keltaista valoa

Tänä syksynä meidän puutarhamme on värikkäämpi kuin ehkä koskaan aiemmin. Kesäpäivänhatut kukkivat vielä, syyspäivänhatut helottavat talon seinustalla ja kultapiiskut alapihalla.

Keltaista löytyi myös lakastuvasta punahatusta.

Hulluna sieniin

Sienettömältä vaikuttanut metsä on muuttunut aarreaitaksi, kun lämmin kesä on kasvattanut sienirihmastoja maan alla. 

Nyt itiöemiä pullahtelee esiin. Niitä voi huoletta kerätä niin paljon kuin ikinä ehtii, sillä kuten viime vuonna ostamassani Suomen sienioppaassa todetaan:  "Itiöemät ovat vain lisääntymiseen tarvittavia episodeja sienen elämässä."

Eilinen sienisaalis oli häkellyttävä. Herkkutattien lisäksi löytyi viisi upeaa ukonsientä. 


Vaikea kuvitella kauniimpaa näkyä syksyisessä metsässä kuin kivien välissä ruohikossa kasvavat ylvään herkät ukonsienet. Niiden jalka voi olla jopa 40 cm pitkä ja lakki paistinpannun kokoinen. 


Tattien lisäksi ainakin limanuljaskan rihmastot ovat nauttineet kuumasta kesästä. Koskaan en ole nähnyt niitä nousevan niin paljon kuin nyt.

Romantika kohtaa mustan prinssin

Toukokuussa Türin kukkamarkkinoilta ostetuista neljästä kärhöstä kaksi kotiutui hyvin ja kukkii. Hengissä ovat kaksi muutakin, mutta istutuspaikat eivät osunut kerralla kohdalleen. Toivottavasti ne nyt jaksavat tehdä hyvät juuret ja paljastavat ensi vuonna kukkansa.

Integrifolia-ryhmään kuuluva Juuli avasi pari päivää sitten ensimmäisen nuppunsa. Heleän kaunis sininen ilahduttaa. Se on saanut kasvaa ensimmäisen kesänsä isossa ruukussa, mutta siirrän sen ennen talven tuloa maahan.

Jackmanii-kärhö Romantika on juuri niin syvän violetti kuin muistin sen ensi tapaamiselta Porvoon kärhöpuistossa. Tuskin maltan odottaa tulevia kesiä, kun se kohtaa toisella puolella autokatosta kasvavan Black Prince -kärhön, tumma sekin.

Minun silmissäni tummakukkaiset kärhöt ovat luonnollisempia ja istuvat luontevammin metsäpihaan kuin kirkkaamman väriset lajit.

Nautin kyllä edelleen Nelly Moserin epätodellisen näköisistä kukista. Niitä näyttää työntyvän esiin vieläkin.

Pitkä, lämmin kesä innosti keväällä kylvetyt salkoruusut yrittämään kukkimista jo saman kesän aikana. Saa nähdä, jaksaako tämä yksilö avata nuppunsa ennen kylmiä. Nythän on luvassa syyskuun alkua lempieämpiä lämpötiloja.

Tummaa satoa

Tänään korjasin satoa viime vuonna kylvetyistä mustajuurista. Olisi kannattanut odottaa vielä lisää sateita: savensekainen maa oli nyt niin kovaa kuivan kesän jäljiltä, että juurakot napsahtelivat poikki.

Opin myös kantapään kautta, että mustajuuri tummuu todellakin helposti. Eipä se makua haitannut. Kuvan juuresnipusta syntyi punasipulin ja emmeltalraasteen kanssa makoisa keitto, joka ei suolan lisäksi muita mausteita kaivannut.

Violetit salkopavut odottavat vielä käsittelyä. Salkopavut kasvattivat aurinkoisena kesänä valtavan lehtimassan, joka nujersi viime viikon sateissa kasvutelineensä. Kolmemetriset betoniraudat taipuivat kuin pajunvitsat nuoskalumen painosta.

Tämän kesän tummiin uutuuksiin kuuluu myös koristebataatti. Sen lehdet antavat mukavasti kontrastia heleän vihreälle salvialle, mutta ovat jättäneet varjoonsa sitruunatimjamin.

Yritin löytää viitteitä siitä, olisivatko lehdet syötäviä. Suomenkielinen haku ei tuonut tulosta; täytyypä jatkaa latinalaisella nimellä englanniksi. Aasialaisen keittiön ystävänä haluaisin käyttää mahdollisimman monenlaisia lehtivihanneksia.

Helsingin Sanomissa joku päivä sitten oli juttu vietnamilaisesta perheestä, joka kasvattaa valtavat määrät kesäkurpitsaa ja käyttää mm. lehdet ruokana. Testasin tänään ja totta tosiaan, kesäkurpitsan lehdet ovat mainioita wokkivihanneksia. Ryöppäsin ne ensin muutaman minuutin ajan mikrossa, valutin ja wokkasin nopeasti rypsiöljyssä valkosipulisilpun ja soijakastikkeen kera. Lehdet säilyttivät mainiosti rakenteensa ja pienen karheutensa.

Kasvihuoneessa sato kypsyy riippuvissa koreissa. Nostin eilen valkosipulit, jotka nyt kuivahtavat ennen varsinaista säilytystä.

Katsoin parhaimmaksi nostaa myös kypsyvät kirsikkatomaatit hiirien ulottumattomiin. Pienet hampaat ovat nakertaneet muutaman tomaatin ja pari chiliä.

Loppukesän värien hehkua

Siemenestä kasvattamani kesäpäivänhatut ja koreatörmäkukka tuovat kasvimaalle hehkuvaa lämpöä. Kyllä kannatti odotella niiden kukintaa. Ensi vuonna niitä tulee vielä enemmän.

Tänään tein pitkästä aikaa pihatöitä - edellisestä kerrasta taitaa olla melko tasan pari kuukautta. Loma osui helteille eikä silloin kasteluhommia enempää viitsinyt tehdä. Töihin palattua aika on ollut kortilla ja puutarha saanut pärjätä omillaan.

Kuivuus on meidän pihallamme helpottanut elämää, kun lehtokotilot eivät ihmeemmin liiku. Helpottaa ajatella, etteivät ne tällaisena kesänä myöskään kykene lisääntymään samaa tahtia kuin kosteina kesinä.