Lumitalvet kasvihuoneen surma

Kolmas perättäinen lumitalvi teki selvää kasvihuoneestamme. Osa kattolaseista roikkuu pelkästään silikonisaumojen varassa.

Kuva on viime viikon lopulta. Lumipenkat ovat tuosta jo alentuneet,
mutta edelleen kasvihuone on niiden saartama. Lumisen talven aikana
lunta kertyy mieletön määrä.

Tällä kertaa eivät pienet korjaukset ja lasien vaihtaminen enää autaa, vaan on mietittävä mitä tehdä kasvihuoneelle. Jokisuistossa lunta tuntuu tulevan talvi talven jälkeen selvästi enemmän kuin sisämaan puolella. Kovana lumitalvena aika ei riitä katon puhdistamiseen kaikelta muulta lumityöltä.

Kattoprofiilin pitäisi olla selvästi jyrkempi, jotta lumet valuisivat itsestään - edes joskus. Talvisin pihaamme ei aurinko paistele, joten siltä on turha odottaa apua. 

Kehittelen nyt erilaisia ideoita. Yksi niistä on pystypuutarhan perustaminen taustalla näkyvän autokatoksen pylväikköön. Helsingin puutarhamessuilla tutustuin GreenHouse Effectin kasvatuspusseihin. 

Neljä kasvatuspussia on nyt koekäytössä. Kuvan yrttiseinä on
GreenHouseEffectin osastolta messukeskuksesta. 

Haaveillahan kannattaa isosti. Niinpä lausun nyt julki suurensuuren puutarhahaaveeni: koko nykyisen kasvulava-alueen kattava kasvihuone, jonka rakenteet olisi käsitelty jollain lehtokotiloita karkottavalla aineella. 

Viime keväänä lehtikuiset lavat saivat seuraa höylätystä kuusilaudasta
tehdyistä lavoista. Tuhlausta, tuumasivat puusepänliikkeen miehet.

Keltainen kevät

Lumien sulamisen ja ruohikon vihertymisen välinen aika on ankean harmaata. Talven jälkeen silmä etsii värejä, joita ei maisemasta juuri löydy. Porvoossa puisto-osasto ilahduttaa tänä vuonna auringonkukankeltaisilla penkeillä Runebergin puistossa.

Keltainen viittaa aurinkoon ja koska aurinko on monessa vanhassa kulttuurissa viitannut tai rinnastettu jumalaan, keltainen on siis jumaluuden väri. Näin kirjoittaa Päivi Hintsanen coloria.netissä. Keltainen on myös väri, jonka ihmissilmä ensimmäisenä havaitsee.

Keltainen hehkuu myös autokatoksemme lyijylasityössä. Viikko sitten tulin kaupungilta kotiin vähän ennen puoltapäivää, ja lasiseen sateenkaareen paistava aurinko heitti hienon värivarjon autokatoksen seinään. 

Uskon, että lisää tällaisia väriläiskiä tarvitaan, kun ilmastonmuutos tekee ennen pitkää talvistamme vetisiä ja talven harmaista kausista pidempiä.

Baobab eli apinanleipäpuu

Baobab- eli apinanleipäpuussa on jotain ihmisen perusturvallisuuteen ja hyvään oloon liittyvää. Ainakin minua niiden muoto on puhutellut niin kauan kuin muistan.

Taannoisella Afrikan-matkalla pääsin tutkailemaan niitä Etelä-Tansaniassa sijaitsevassa Ruahan kansallispuistossa.

Afrikkalaisen san-kansan tarustossa apinanleipäpuu suututti
 jumalan, joka vihapäissään iski sen maahan ylösalaisin.
Vain rungon paksu tyvi jäi näkyviin. 

Ruaha on tunnettu norsuistaan, joita siellä on ehkä jopa 20 000 yksilöä. Salametsästys on saatu kuriin, ja pahasti heikentymässä ollut kanta hyvään kasvuun.

Aikuinen norsu rouskuttaa päivässä noin 400 kiloa vihreää ruokaa. Baobab-puun hedemät ovat niiden herkkua, mutta kuivana aikana norsut repivät ja syövät vettä varastoivaa, pehmeää puuainesta. Puiden alaosa näytti parin kolmen metrin korkeuteen usein melko runnellulta, mutta Tuomo Niemelän Vihreä Afrikka -kirjan mukaan apinanleipäpuut kestävät kovaakin kohtelua.

Apinanleipäpuuta käytetään monin tavoin. Sen hedelmiä syödään, niistä tehdään juomaa, niillä maustetaan kotikalja. Sen kuoresta saa kuitua köysiin ja punontatöihin.

Sansibarin majapaikassamme korkealle baobabiin oli rakennettu ihastuttava oleilupaikka. Terassi kiersi valtavaa runkoa, ja puun lehvästö suojasi auringolta.

Safarilla eläimet olivat pääasia, kasvillisuus jäi harmillista kyllä sivuosaan. Ruahan kansallispuistossa kasvaa yli 1 600 kasvilajia. Tämä kukkija osui tien varteen paikassa, jossa saattoi astua ulos autosta ja napata kuvan.

Ruahan Mwagusi Campista löytyi vaikkapa juhannussaunaan sopiva vihreä vinkki: kietaise vieraspyyhkeen ympärille vihreä lehti. Samalla tavalla oli koristeltu vessapaperirulla. Mwagusin sivuilla kannattaa käydä haaveilemassa ylellisestä luontohenkisestä majoituksesta. Hiilijalanjäljestä ei tässä yhteydessä uskalla puhua mitään.

Jää kukkii

Puutarha lepää vielä paksun lumipeiton alla eikä mihinkään pihahommiin pääse vielä viikkokausiin. Puutarhurilla on aikaa nauttia uskomattoman hienoista retkiluistelujäistä.

Jää kukkii Porvoon Emäsalon edustalla. Kukkakentät jatkuvat
satojen metrien matkan.

Korallimainen kuvio sileän jään alla on huikaiseva elämys.

Kasvulavojen muoto näkyy lumenkin alta. Eilen lapioin lumet kahden
lavan päältä. Aion peittää ne mustalla muovilla, jotta multa
lämpeäisi edes vähän nopeammin. 

Puutarhatyökalut saavat vielä odotella kevättöitä.

Saniaiset tilanjakajana

Kävimme naistenpäivän kunniaksi syömässä yhdessä Dar es Salaamin japanilaisista ravintolaista. Sen ulko-osasto on rajattu kauniisti isoilla ruukuilla, joissa kasvavat saniaiset.

Mielessäni alkoi heti kasvaa idea kotipihan kotkansiipien kahlitsemisesta isoihin ruukkuihin. Ne voisivat reunustaa ajopihan terassia. 

Lamput olivat myös mukava yksityiskohta. 

Leenan lehti & lapio

Toimittaja Katleena Kortesuo analysoi naistenpäivän alla kolmen lehden sisällön ja teki Me Katleenat -lehden. Samalla hän kutsui muita naisia mukaan. Tässä minun lehteni!

Me Katleenat -haasteeseen tarttui ainakin Annukan koti&työ

Ruukkuja, ruukkuja, ruukkuja

Olen viettänyt viimeisen kuukauden päiväntasaajan eteläpuolella Tansaniassa. Puutarha-aiheista postattavaa täältä riittäisi paljon, mutta päällimmäisenä mielessä ovat valtavat ruukut. 

Kuuden viikon pyrähdyksen tukikohtana oleva Tansanian tiede- ja viestintäviraston rakennus on ison risteyksen tuntumassa. Piipahdus lounastauolla ulos avasi pari viikkoa sitten uuden maailman: ruukkutori jatkui silmänkantamattomiin.

Jos asuisin täällä, pihalle tai patiolle syntyisi varmasti aikamoinen ruukkupuutarha. Kehittelin jo idean puutarhayrityksestä, joka tarjoaisi ruukkutarhan viittä vaille valmiina: ruukut ja niihin puhdasta istutusmultaa, jossa voisi kasvattaa esimerkiksi yrttejä tai vihreitä vihanneksia.