Varjolilja villiinty

Kaikki puutarhurit tuntevat massaistutusten tehon. Vielä voimakkaamman vaikutuksen ainakin minuun tekevät  karkulaisista syntyneet kukkamatot.

Lähellämme olevan vanhan huvilan pihapiiri tarjoaa niitä keväästä pitkälle kesään. Ensin levittäytyy idän sinililjojen sininen matto. Kesäkuussa loistavat lupiinit. Kaunein kuitenkin on varjoliljojen aika.

Varjoliljan kukat muistuttavat turbaania.

Varjolilja (Lilium martagon) karkaa kukkapenkistä herkästi luontoon - ja jopa luonnonkasvin oloiseksi metsän asukkaaksi, kertoo Luontoportti. Sen jäykkä varsi jää törröttämään talveksi, ja siemenet leviävät talven tuiskujen mukana kauaskin.

Meidän pihaltamme niitä löytyi rinteestä kuusien kupeesta.

Naapurin pihalta varjoliljat olivat vaeltaneet jo rantaniitylle. Siellä ne kurkistelivat vuohenputkien kaverina. Muutaman vuoden kuluttua niitty punertuu jo ennen maitohorsmien kukintaa. 

Varjolilja näyttää pärjäävän hyvin kilpailussa rehevässä kasvuympäristössä. 

Opin Luontoportista, että varjoliljan kukat tuoksuvat vain illalla ja yöllä - ja tajusin saman tien tunnistaneeni tuoksun eilen illalla. En vain kiinnittänyt huomiota sen lähteeseen.

Pölytyksestä huolehtivat kiitäjäperhoset, jotka leijailevat paikallaan ja imevät mettä pitkällä imukärsällään.

Varjoliljat kasvavat vanhojen saarnien katveessa. 

Pensaskrassi 'Sausy Rascal' – kesän kaunotar

Joka vuosi kesäkukista tai perennoista pompahtaa esiin uusi suosikki. Tänä vuonna se on Hyötykasviyhdistyksen siemenmyynnistä löytynyt matala pensaskrassi 'Sausy Rascal'.

Sen lehdet ovat marmoroidun kirjavat ja kukat hennon heleän raidalliset. Terälehtien värit vaihtelevat aprikoosin, persikan ja lohenpunaisen välimaalla; joukossa on myös voimakasta oranssia.

Ensimmäinen 'Sausy Rascal' ehti kukkaan sopivasti juhannukseksi.

Uusi suosikkini sopii myös yksivärisen oranssin köynnöskrassin kaveriksi ja viihtyy valkean daalian vieressä.

Mielessäni näen jo kesän kauneimman salaatin. Siinä on Sausy Rascalin kukkien lisäksi tummalehtistä ja heleän vihreää salaattia, kurpitsan vihertäviä siemeniä ja jotain kellertävää tomaattia  – ehkä.

Akileija valitsee itse kasvupaikkansa

Vanhaan pihapiiriin kuuluvat akileijat. Viidessä vuodessa niiden määrä ja värikirjo on lisääntyneet - ja kasvupaikat moninaistuneet. Tämän blogin ensimmäinen postaus kertoi pihan akileijoista. Kauneimmat yksilöt tuntuvat kasvavan kukkapenkkien reunamilla, polkujen varsilla ja muissa satunnaisissa koloissa.

Tämän tummana hehkuvan lehtoakileijan väriä ei kamera
suostunut tallentamaan riittävän syvänä. Tumma kaunotar
sopii hyvin tumman kurjenpolven kaveriksi. 

Luontoportti kirjoittaa kauniisti akileijasta: "Akileijan kukassa voi nähdä viiden yhteen kurkottavan pitkäkaulaisen linnun hahmon käyrine nokkineen, siipineen ja leveine pyrstöineen. Mahdollisesti tämä mielikuva on akileijan ja sen tieteellisen nimen takana, jotka on johdettu kreikan kotkaa tarkoittavasta sanasta aquilo."

Vadelmanpunainen akileija kurkistelee kesä toisensa jälkeen
talon nurkalla. Tänä vuonna se kukkii tavallista vähemmän. 

Luontoportista opin toisenkin kiinnostavan tiedon. Lehtoakileijan päälevinnäisyysalue ulottuu Aunukseen Karjalaan ja Baltiaan saakka, ja sitä kasvaa vielä Laatokan rannoillakin. Niinpä itäisimmät akileijamme Kiteen ja Uukuniemen lehdoissa voisivat olla tuon alueen ulommaisia pioneereja.

Kukkakattaus vaihtuu kolmen viikon välein

Kolme valtakuntaa, kolmen viikon välein vaihtuva kattaus - siinä Porvoon hienoimman puiston salaisuus. Sitä valottivat kesän parhaalla puutarharetkellä kaupunginpuutarhuri Mikko Kaunisto ja kasviasiantuntija Börje Fri.

Myskimalva on yksi  istutusten itäpään vanhoista perennoista.

Aukust Eklöfin puisto valmistui vuonna 2009, jolloin vietettiin Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlaa. Valtiopäivät näkyvät niin puiston keskellä olevassa taideteoksessa kuin kasvivalikoimassa. Niidenkin haluttiin kuvastavan kolmea valtakuntaa.

Kirsi Kaulasen ja Ylva Holländerin valtiopäivätriptyykin pohjoissivu
kuvastaa Suomea, länsi Ruotsia ja itä Venäjää. Veistoksen musta antoi
värin myös lyhtypylväille, penkeille ja roskiksille. 

Istutusten suunnittelussa lähdettiin liikkeelle sen ajan perennoista. "Pertti Alangolta saimme 15 lajin listan", Kaunisto kertoi. Esimerkiksi malvat, päivänkakkarat ja rohtosormustinkukka olivat listalla. 1800-luvun alussa käytössä olleiden kasvien lisäksi tiheisiin massaistutuksiin uppoaa monta muutakin lajia.

Punaiset ja valkoiset lupiinit kukkivat perhoangervon ja
päivänkakkaroiden seurassa. 

40 000 kukkasipulia tuottaa upean kukinnan keväisin. Niiden sipuleita ei nosteta ylös. Sipulikukkien kukittua penkkien tyhjät kohdat kitketään, myöhemmin perennat täyttävät tilan eikä kitkemisestä tarvitse huolehtia.

Kesäkuun kukkijoita ovat lupiinien lisäksi päivänliljat.

Tärkeää lajien kirjon ohella on kerroksellisuus, jota eri kokoiset kasvit tuovat. Istutusten keskellä kasvaa omenapuita, joiden runkoa pitkin kiipeilevät alppikärhöt. Valkea muuri on suojattu graffitien maalaajilta istuttamalla sen eteen piikikästä happomarjapensasta,

Mooseksen palavapensas sopii piispan kaupunkiin, Börje Fri tuumasi.

Tiheä istutus pitää kasvit hyvinvoivina, kun kastelu on kunnossa, Börje Fri muistutti. Puiston istutukset ovat noin puolen metrin korkeudella erittäin aurinkoisella paikalla. Jos niiden juurilla olisi paljasta multaa, lämpötila kasvien juurella kohoaisi nopeasti ja ne kärsivät.

Kotipuutarhassakin taimia kannattaa istuttaa 8-9 neliömetriä kohti,
Börje Fri neuvoi puistokierroksella.  

Aukust Eklöfin puiston istutuksia pitää käydä katsomassa muutaman viikon välein, sillä näkymä vaihtuu kesän mittaan, puutarhurit muistuttivat. Me puutarharetkeläiset saimme tarkan istutussuunnitelman, josta näkyvät kasvupaikat ja kasvien nimet. Upea retki kotinurkilla!

Aukust Eklöfin puiston kasvilista löytyy Porvoon kaupungin sivuilta.

Onnistuneita yhdistelmiä

Puutarhurin onnen hetkiä ovat tuokiot, kun tajuaa joko tarkoituksella tai vahingossa luoneensa onnistuneen kokonaisuuden. Hyvät väriyhdistelmät, onnistuneet valinnat kasvinaapureiksi tai muotojen vaihtelu ilahduttavat.

Tässä meidän pihamme onnistumisia.

Kaivon ja uuden kukkaistuksen väliin on syntynyt pieni niitty. Sen kukkijoita ovat kesäkuussa akankaali, puna-ailakki kahtena eri värimuunnoksena, ukkomansikka ja aitovirna. Muutama viikko myöhemmin harakankellot ja kurjenpolvet avautuvat.

Vaahteran alle on syntynyt alaskankleitonia-kuunliljarinne. Alaskankleitonia on levinnyt muutamasta yksilöstä tuuheaksi kasvustoksi. Se on ahkera kukkija alkukesästä syyspuolelle asti.

Tummalehtinen keijunkukka sopii minusta hienosti kielojen kaveriksi. Viiruhelpi tuo naapurustoon vähän valoa.

Kaksi omatoimista kukkijaa on kohdannut alapihan kukkapenkissä. Lehtoakileija ja puna-ailakki ovat hyvä yhdistelmä, oli kyseessä mikä väri tahansa.

Jäähyväiset tulppaaneille

Tänä vuonna tulppaanit hehkuivat kauniimmin kuin koskaan ennen. Ne myös kukkivat nopeammin kuin aiempina keväinä. Ilotulituksen olisi suonut jatkuvan vielä pitkään. Tervetuloa ensi vuonna takaisin!

Talven kuuden viikon Tansanian-matka muutti värikäsitystäni luultavasti enemmän kuin siellä aavistin. Mikään väriyhdistelmä ei ole mahdoton ja mitä enemmän väriä, sen parempi. Räiskyvät värit kuuluvat vehreälle alapihalle. Kevään ja alkukesän vihreä purskahdus kaipaa selvästi muita kirkkaita värejä tasapainon vuoksi.

Viime syksyn onnistuneita ostoksia oli myös tämän keltaisten ja burgundinpuna-keltaisten tulppaanien yhdistelmä. Ostos taisi olla viimeisiä kukkakaupan alennuslaarista eikä sen paremmin muistiin kuin muistiinpanoihin ole jäänyt siitä mitään jälkeä.

Vihertävän valkoinen Spring Green on ansainnut paikkansa varjoisassa penkissä. Alapihan uuden istutusalueen väriskaala on myös valkeavoittoinen.

Niina Mälkiä: Puutarhaikävä

Asumme toista vuotta tropiikissa, talossa jota ympäröi iso puutarha.

Korkeimmalle kohoavat mangot, avokadot ja kookokset. Taivaan ja maan puoliväliä värittävät keltaisiksi kypsyvät limetit ja papaijat sekä granadilla- ja pitaijaköynnökset. Lähimpänä tomuavaa tannerta rehottavat vehkat ja peikonlehdet. Herkät bougainvillean kukat, muotoon leikatut limonariat, punertavat ihmepensaat, mittavat jukkapalmut ja kymmenet muut kutsuvat pihaan myös toinen toistaan somempia lintuja.

Sanovat tätä paratiisiksi.

Kyyhkynen on tehnyt pesän bougainvillean oksille.

Kasvimaakokeilumme tuottavat joskus enemmän iloa kuin syötävää. Kuten silloin, kun hoksasimme, että kukkakaalinlehdet ovat jo puolimetrisiä mutta kukinnosta ei ole tietoakaan. Tarkistimme jälkikäteen: kukkakaali ei kuki kuumassa.

Korianteria, persiljaa, oreganoa ja rucolaa saamme omiksi tarpeiksi, pikkuisen tilliäkin pahimpaan koti-ikävään. Tomaatti silloin, toinen tällöin. Pitkiä vihreitä salkopapuja tulee sopivasti, chilejä tolkuttoman paljon. Parissa kuukaudessa kasvattaisi mausteet loppuelämäkseen.

Oi minua onnellista! Eihän minulta puutu mitään.

Paitsi villiyrtit. Ystävien facebookiin kirjaamat vuohenputki-, voikukka- ja nokkospäivitykset puristavat rintaa. Itku kurkussa jakelen vinkkejä heille, jotka tuskailevat rikkaruohojen kanssa: Älä hyvä ihminen tuhoa, poimi pannuun ja popsi!

Ja marjat. Kohta tulevat mansikka-, vadelma-, mustikka- ja puolukkakuvat. Kotona marjat saattoivat unohtua talven mittaan pakastimeen tai jo kesällä metsään. Nyt yhden marjalitran voisi vaihtaa vaikka autolastilliseen mangoja.

Minulla on ikävä!

Kesämökin koivumetsikön mattona kukkii juuri nyt kielo. Myöhemmin se tekee tilaa villivadelmille ja koivunkantosienille. Haaparivin alla valkovuokot ovat jo päättäneet oman työvuoronsa. Kuusesta ehtisi vielä poimia muutaman kerkän leivän päälle. Rakkaat maatiaiseni, pienet sitruunaomenapuut, ovat kuulemma hengissä talven jäljiltä. Olen kiitollinen.

Keto-orvokit ovat levinneet vuosi vuodelta rohkeammin kukkapenkin reunalle. Minne saakka ne tänä vuonna yltävät? Entä särkynytsydän; jaksaako se siinä räystään alla ilman kastelua? Kehäkukat taitavat pitää pintansa, ellei maitohorsma vie niiltä tilaa. Vaikka sekään ei haittaisi; voissa paistetut horsmanversot ovat melkein parasta mitä tiedän.

Puutarhamme Suomen Salossa on kaksi kesää lähes ilman hoitoa. Ystävät ja sukulaiset käyvät ajamassa nurmikon, mutta muuta työsarkaa on liiaksi. Villi luonto vie voiton.
Lakoon kastuneet heinät ovat loppukesästä surullinen näky. Ne liiskaavat alleen vuohenkellot ja ahomansikat. Ne piilottavat vielä kovin pienet herukan- ja karviaisentaimet. Järvikaisla valtaa lammen, paju ryntää syvine juurineen ryytimaahan. Niiden lisäksi pitävät päänsä pystyssä vain ohdakkeet, maa-artisokka ja rohtovirmajuuri.

Voi puutarhaparkaa! Täällä me hoivaamme trooppista ihmettä kuin vierasta lasta, kun oma soma puutarha odottaa hoitajiaan.

----

Keski-Amerikassa tällä hetkellä asuva toimittaja Niina Mälkiä vierailee Puutarhailmiöissä blogikirjoittajana.