lauantai 19. toukokuuta 2018

Kesä yllätti puutarhurin

Blogi herää henkiin ennätyksellisen myöhään tänä vuonna - ja hyppää suoraan kesään. Kevään herääminen oli niin nopea pyräys, etten siihen ehtinyt mukaan. Sitten kaikki pihan kevätkukkijat olivatkin kukassa, metsä täynnä valkovuokkoja, puut lehdessä.

Kerrottu rentukka on viime kevään hankinta Virosta.

Esikkojen kukinnalle haluaisin painaa jarrua. 

Varjossa viihtyvät sinikämmen on runsastunut viime vuodesta.
Pihamme on sille varmasti ihanteellinen kasvupaikka.

Tänä keväänä olen tykästynyt vuorenkilven kukintaan. 

Kerrottu valkovuokko on kevätkukkijoista kauneimpia.

Hämyvuokko on kasvanut kunnollisen kokoiseksi mättääksi. 

Tummalehtinen euroopanpähkinäpensas oli toivelistalla pitkään.
Toissa kevään Viron-matkalta se löytyi ja on asettunut aloilleen. 

tiistai 8. elokuuta 2017

Sormustinkukkien kesä

Tänä viileänä kesänä monet perennat ja luonnonkukat ovat viihtyneet todella hyvin. Sormustinkukat eivät ole koskaan aiemmin olleet niin voimissaan kuin nyt. Ne ovat luoneet todellista englantilaisen cottage gardenin tuntua pihaan.

Heinäkuu oli niiden kukoistusaikaa. Nyt elokuussa hujoppien latvoissa vielä nuokkuu muutama kukka, ja myöhemmin kasvuun lähteneet vasta availevat ensimmäisiä kukkiaan. 

Sormustinkukat viehättävät omapäisyydellään. Siemenet leviävät minne sattuvat, ja pikku taimia tupsahtelee esiin mitä moninaisimmista paikoista. Suurta syyllisyyttä en tunne siitäkään, että niitä näyttää levinneen myös rantaniityn puolelle.








lauantai 5. elokuuta 2017

Saimaan saarireitti - viisi päivää pyörällä

Muutama päivä sitten kuvailinkin jo Etelä-Karjalan tienpiennarten kukkaloistoa. 170 kilometrin pyöräreitin varteen niitä riitti, mutta riitti myös muuta kiinnostavaa. PyöräillenSuomessa.fi-sivuilta löytyy hyvä yleiskuvaus reitistä.

Me aloitimme reitin Lauritsalasta, jonne jätimme auton peräkärryineen. Päädyimme tähän ratkaisuun, koska halusimme mukaan telttailukamppeet, jotka kulkivat kätevästä pyörän peräkärryssä. Sen kuljettaminen linja-autossa taas olisi ollut hankalaa.

Näkymä Luukkaansalmen sillalta Kaukaan sahalle.
Emme selvitelleet ennakkoon juurikaan majapaikkoja tai venekuljetuksia vesistöjen yli. Olisi kannattanut hoitaa erityisesti jälkimmäinen.

Alkuperäinen ideamme oli yöpyä teltassa matkan neljästä yöstä yksi tai kaksi. Luontevinta se olisi ollut ensimmäisenä ja toisena yönä. Sääennuste kuitenkin muuttui kuten tänä kesänä sen on tapana tehdä, ja jo ensimmäiseksi yöksi oli sadetta luvassa. Niinpä tutkimme Taipalsaaren majapaikkatarjonnan ja päädyimme hotelli Lakehouse Saimaaseen.


Lakehouse Saimaa oli hyvin toimiva majatalo. Aamiainen toimi itsepalveluperiaatteella talon siivessä.
Sateisena aamuna ei ollut kiirettä, sillä venekyyti Sarviniemestä Kyläniemeen oli luvassa vasta myöhään iltapäivällä. 11 kilometrin matka majapaikasta entisen Suur-Saimaan lomakylän maisemiin Suureen Sarviniemeen sujui leppoisasti.

Sarviniemi oli kaksi vuotta sitten otsikoissa, kun maanomistajat olivat myymässä aluetta venäläisille. Vieressä olevan puolustusvoimien harjoitusalue sai valtion puuttumaan peliin, ja Metsähallitus osti alueen puolustusvoimille. Keväällä Metsähallitus luovutti virkistysalueen Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön hallintaan. Ränsistyneet rakennukset on tarkoitus purkaa ja alue ennallistaa.

Sarviniemi on upea päivämatkailukohde niin pyöräilijöille, veneilijöille, lintuihmisille ja muille luonnossa liikkujille.

Nuotion sytyttäminen märillä puilla sateessa otti oman aikansa.

Sadeponcho antoi vähän suojaa.



TK-Fishingin vene vei meidät Sarviniemestä Kyläniemeen, jossa toinen Salpausselkä jatkuu kauniina harjuna. Pyörät kulkivat mainiosti veneessä, johon kuulema on enimmillään saatu mahtumaan kuusi pyörää. Minimoimme sateen takia pyöräilymatkan ja rantauduimme Kyläniemen kalasatamaan.



Telttailu ei sateessa huvittanut, ja onneksi meillä oli hyvä vaihtoehto majapaikaksi: serkkuni aitta. Sadeiltana oli mukava saunoa ja seurata ammattikalastajan työtä.

Pikkumuikut matkalla Kyläniemestä kauppoihin.

Aamulla Saimaa oli kuin toinen järvi ja polkeminen maistui. Maistuivat myös ahomansikat tien poskessa. Kyläniemen hiekkaisella harjulla ne olivat erityisen makeita ja paikoitellen niitä oli valtavasti. 


Kyläniemen erottaa mantereesta eli Ruokolahden Utulasta lossi, joka ylittää 1790-luvulla kaivetun Kutvelen kanavan. Tällä kertaa muita kulkijoita ei ollut, joten koko lossi oli meitä varten.


Niin Kyläniemenkuin Ruokolahden puolella sijaitsevan Utulan tiet ovat mukavia pyöräillä. Koko ajan pientä nousua ja laskua, eikä paljoa liikennettä. Reissueväitä täydensimme Utulan kyläkaupassa, joka on näkemisen arvoinen paikka muutenkin.

Utulan kyläkauppa järjestää myös livemusiikki-iltoja. Edu Kettunen olisi esiintynyt seuraavana iltana.



Seuraava vesistön ylitys Utulasta Härskiänsaareen sujui soutuveneellä. Venekyytiä tarjoaa  lähettyvillä kesäpaikkaansa pitävä perhe, jonka pojat soutavat pyöräilijöitä Vuosalmen yli. Hieno kokemus sekin. Palvelu on tarjolla silloin kun perhe on paikalla. Kannattaa siis varmistaa hyvissä ajoin etukäteen.

Peräkärryn sovitteleminen veneeseen oli tarkkaa puuhaa.

Tienvarsimansikoita riitti näissäkin saarissa. Härskiänsaaressa ajeltiin pitkään metsäisiä teitä ja ihailtiin vanhoja metsiä: männyt ja kuuset olivat valtavia.

Matkan varrelle osui myös maan paras pullapaikka: Maatilamatkailu ja pitopalvelu Hertta. Kauniisti matkailukäyttöön muutettu navetta oli viihtyisän rauhallinen, ja välipalan hinta-laatusuhde paras mahdollinen. Kahvi, tee ja neljä tuoretta pullaa maksoivat kahdeksan euroa! Hertan majoitustilat näyttivät myös houkuttelevilta, mutta paikka oli liian aikaisin reitillämme, sillä halusimme yöpyä Ruokolahden kirkon lähettyvillä.

Hertan ravintola.




Majapaikka olisi kannattanut varmistaa etukäteen. Kun iltapäivällä aloimme tutkailla majoitusvaihtoehtoja, mielessä ollut Jaakkiman opisto tipahti pois. Varauksia hoiti yksi henkilö, jolla oli puhelimessa vastaaja päällä, eikä muita sähköpostiosoitteitakaan ollut tarjolla.

Booking.comista katselemistamme vaihtoehdoista monet olivat täynnä ja päädyimme "hotelli" Hirsirantaan. Lainausmerkit ovat tarpeen, sillä hotellipalvelua ei varsinaisesti ollut. Huone kyllä oli siisti ja sängyt kohtuullisen mukavat, mutta muuten paikka oli masentava - kuin aika olisi pysähtynyt.


Ruokolahden kirkonkylä sen sijaan on viehättävä paikka. Kävelimme sinne tänne ja päädyimme kauniiseen uimapaikkaan ilta-aurinkoa ihailemaan.

Lisää kuvateksti

Majapaikkamme oli Salosaaressa, josta reitti jatkui kätevästi Imatraa kohti. Alkumatkan näkymiä hallitsi valtava Kaukopään paperitehdas.

Kaukopään paperitehdas täytti koko maiseman.

Kuuliaisesti kurkkasimme myös Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkkoa, jonka Alvar Aalto on suunnitellut.


Retken viimeisen yön vietimme Imatran kylpylässä. Hierovissa suihkuissa ja lämpimissä vesissä oli mukava lillua, vaikka reitti ei uuvuttava ollut. Kylpylä on jo parhaat päivänsä nähnyt, eikä palvelualttius ollut parasta luokkaa. Tavarakärryllemme ei löytynyt katospaikkaa, joten se sai toimia matkatavarana - ja hyvin toimikin. 


Imatra-Lappeenranta-välin hurruuttelimme reittikuvausta pidemmin kuutostien varrella kulkevaa pyörätietä, kun emme tulleet viimeisenä päivänä enää tutkineeksi reittikuvausta kovin tarkkaan.

Hienoja maisemia mahtui viidenteenkin päivään kuten Saimaan kanavan ylitys.

Matkan parhaita muonituspaikkoja oli Lappeenrannan satama, jonne tosin menimme autolla, kun pyörät oli pakattu jo Lautritsalassa. Marttojen vohvelikioski on huippupaikka, ja The Mustikka -vohveli kesän kaunein annos. 



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Etelä-Karjalan tienvarsien kukkakedot

Jokaiselle puutarhurille tekee hyvää repäistä itsensä parhaimpaan kesäaikaan irti omasta pihasta, nuuhkia ja ihastella luonnon järjestämiä kukkaistutuksia. Minä tein sen tänä kesänä pyörän selästä: 170 kilometrin saarikierros Etelä-Saimaalla oli samalla luontoretki vailla vertaa.

Reittimme voi hahmottaa tienpientareiden kukkien myötä. Taipalsaaresta tulee mieleen ensimmäisenä mieleen paimenmatara ja huopaohdake. Mataran makea tuoksu köhitti paikoitellen tuoksuherkkää matkakumppania.

Huopaohdake houkuttelee perhosia näyttävillä mykeröillään. Sitä nimitetäänkin partapensseliheinäksi ja tervasudiksi.
Taipalsaareen kuuluva Kyläniemen saari on jatketta toiselle Salpausselälle. Sen erottaa Ruokolahdesta 1790-luvulla rakennettu Kutveleen kanava, jonka yli lossi kulkee. Kyläniemessä kasvaa alkujaan arokasveja kuten kangasvuokko ja harvinainen hietaneilikka

Hiekkaharjua myötäilevän tien pientareilla kukkii isoina mattoina kangasajuruoho.

Kangasajuruohoa näki todella runsaasti Kyläniementien varrella.
Päivänkakkarat kukkivat kaikkialla matkan varrella. Mieleen on jäänyt niittynäkymiä tuhansine kukintoineen, tienvarren heinä-päivänkakkaralämpäreitä sekä kellokukkien ja päivänkakkaran sinivalkoisia yhdistelmiä.

Hirsimökin pihaniitty oli kuin postikortista.

Ruokolahden Utulassa ja Äitsaaressa hieman kosteammilla ja varjoisemmilla paikoilla kukkivat maariankämmekät, kuivilla pientareilla kissankäpälät.

Kissankäpälä on kuivien kankaiden indikaattorilaji, kuivakkokasvi, joka viihtyy
kasvupaikoilla, missä veden haihtumista on usein säännösteltävä.
Imatran ja Joutsenon välillä pyörätie kulkee osan matkaa kuutostien reunassa. Paahteisella pientareella viihtyivät monet ketokasvit. Silmiinpistävimpiä kuitenkin olivat isot ruusunätkelmäpehkot. Sen kaverina kukki monessa paikassa ruusuruoho, joka esiintyy yleisimpänä Savon ja Karjalan eniten kasketuilla mailla.

Ruusunätkelmä on kauneimpia tienvarsien kukkijoita.

EDIT: Tärkein oli unohtua: makeaakin makeammat ahomansikat houkuttelivat pysähtelemään erityisesti Kyläniemessä ja Äitsaaressa. Mikään ei voi maistua enemmän kesälle!


sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Ihana itoh

Puutarhan kuningatar puhkesi kukkaan, kun puutarhuri oli muutaman päivän lomalla muualla. Itoh-pioni 'Bartzella' kukki ensimmäisen kerran viime kesänä, joten osasin jo odottaa lumoavaa kauneutta.


Itoh-pionit ovat puuvartisen ja ruohovartisen pionin risteymä. Japanilainen Toichi Itoh onnistui vuonna 1948 tekemään ensimmäisen risteymän. Puuvartisen peruja niiden kukkavarret ovat jäykkiä ja pysyvät pystyssä tukematta, vaikka kukat ovat isoja ja pörheitä.

 

Viime vuonna kukkia oli kaksi, tänä vuonna neljä. Toivottavasti määrä tuplaantuu, ja ensi kesänä keltainen pilvi valtaa kukkapenkin.

Kaunis on myös klassinen 'Festiva Maxima'. Sen kukkia on pakko nuuhkaista joka kerta ohi kulkiessa.



torstai 6. heinäkuuta 2017

Kenkäveron pionien parhaat

Jos liikut Mikkelin suunnalla, kannattaa pistäytyä nuuhkimassa Kenkäveron pioneja. Ne kukkivat valtavana kukkaryöppynä ja puutarhan yllä leijuu hienostunut tuoksu. Mykistävää.