Lehtokotilot kannattaa kerätä NYT

Viikon ajan ehdin elätellä toiveikkaita ajatuksia lehtokotiloiden jonkin asteisesta tuhosta tammikuun paukkupakkasten aikana. Turhaan. Nyt niitä mönkii esiin valtavia määriä maan alta, perennoiden tyven sopukoista, risukasoista, maahan jääneiden lehtien alta.

Nyt jos koskaan on aika kerätä niitä ja harrastaa kaikkia puutarhurin käytössä olevia joukkotuhonnan keinoja. Lehtokotiloilla ei ole luontaisia vihollisia.

Tiivis kasvusto ja terassin reunalauta ovat kuin viiden tähden hotelli lehtokotiloille. 

Ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa kalkinsuosijoiden kuten taponlehden, rotkolemmikin, rohtoraunioyrtin ja vuorikaunokkien tyvet. Tuuhea taponlehtikasvusto on mitä mainioin paikka kotiloiden talvehtia. Otin sunnuntaina käteeni metalliharavan ja kampasin sillä raa'asti kukkapenkin taponlehtireunuksen todella tarkkaan. Jälki oli rajua, mutta sillä tavalla sain puhdistettua melko hyvin ainakin tämän kohdan.

Taponlehdet kannattaa käsitellä nopeasti ennen kuin uudet lehdet alkavat kasvaa.

Kuvan Ferramol-rakeista osa on paakkuuntunut, kun kerään välillä kotiloita rakeilla täytettyyn avoimeen purkkiin.
Sieltä ne kömpivät pois ja vetäytyvät jonnekin päättämään päivänsä. 

Löytyneet yksilöt päätyvät tulikuumaan veteen. Olen huomannut, että korkilliset maito- ja jogurttipurkit ovat kätevä keräysastia. Teen purkin alakulmiin reiät, kun vesi on jäähtynyt, jotta ne kuivuvat. Tarkoitus on tehdä kunnon rovio ja polttaa purkit sisältöineen heti kun tulee sade.

Pahimpiin paikkoihin laitan Ferramol-rakeita. Tällainen kuiva kevään aloitus on hyvä hetkin senkin käyttöön. Meidän rehevällä pihallamme yökaste on myöhemmin niin voimakas, että rakeet liukenevat liian nopeasti.

Kasvi valitsee kasvupaikkansa

Tilanne on tuttu jokaiselle puutarhurille. Hartaasti haluttu kasvi ei haluakaan kasvaa puutarhurin valitsemalla paikalla. Kasveja siirrellään paikasta toiseen kerta toisensa jälkeen. Usein vika on väärässä kasvupaikassa, mutta toisinaan ei järjellistä syytä löydy.

Toista ovat kasvit, jotka valitsevat itse kasvupaikkansa ja kukoistavat mitä kummallisimmissa paikoissa. Multaa ei tarvita kuin muru eikä kosteuskaan aina näytä olevan keskeisintä.

Kasvihuoneen oviaukossa kasvava taponlehti sai luultavasti alkunsa jostain palasta, joka tipahti kärrätessäni kukkapenkistä raivattuja kasveja.

Lehtoakileija on leviämisen mestari. Sen siemenet löytävät pienimmänkin multamurun. Kasvihuoneen lattiatiilien alla on hiekkapohja eikä kastelusta tietoakaan. Kasvihuoneen yläpuolelta rinteestä kuitenkin taitaa tihkua kosteutta riittävästi pitkille juurille.

Punertavalehtinen käenkaali (ilmeisesti pihakäenkaali Oxalis fontana 'Rufa') kurkistelee kukkalaatikon raosta.

Se on myös kylväytynyt päivänliljan kaveriksi kukkaruukkuun.

Vihreälehtinen käenkaali puolestaan on vallannut taimikasvatusruukun, jonka alkuperäisellä asukkaalla ei tilaa liiemmalti ole.

Mestariluokan leviäjiin kuuluu myös sormustinkukka. Tämä yksilö löysi paikkansa kasvulavan vierestä. Digitaliksen kukkavanat nousevat tänä kesä erityisen elegantisti useassa paikassa. Jännityksellä odotan sormustinkukka-salkoruusu-yhdistelmän kukintaa.