lauantai 21. marraskuuta 2009

Talviportulakka ilahduttaa

Piha on verhoutunut myöhäissyksyn väreihin, haravoimattomat lehdet ovat muuttuneet tunkkaisen ruskeiksi eikä kasvimaalle päin viitsi vilkaistakaan. Onneksi kasvihuoneeseen on kylväytynyt kymmenen vuotta sitten ostetuista siemenistä salaattikleitonia, joka tunnetaan myös talviportulakan nimellä (claytonia perfoliata).














Se jaksaa tehdä uusia lehtiä pakkasiin asti ja pinnistelee maan pinnalle heti maan pinnan sulaessa keväällä.

Poimin tänään heleän vihreitä lehtiä fetasalaatin joukkoon. Puutarhuria ilahduttaa, kun saa ruokapöytään jotain itse kasvatettua.

Toinen vihreä ilonaihe ovat erilaiset sammalet, joita varjoisalla pihalla kasvaa kaikkialla. Pehmeä sammalmatto tuntuu mukavalta saappaan alla ja tuo väriä pihaan.

Henrietta Pitkänen kirjoittaa Ihan pihalla -blogissa sammalien väriloistosta: "Vesi tulvii alas ränneistä ja on taas harmaa päivä, mutta sammalet ovat mielissään. Niille lauha ja kostea alkutalven keli on omiaan, niin että niiden rehevä vihreys oikein hyppää silmään metsänpohjalta." Teksti on kuin suoraan meidän pihaltamme.

Puutarhailmiöitä vetäytyy nyt talvihorrokseen. Saattaa herätä satunnaisesti, mutta palaa varmasti ensimmäisten versojen työntyessä mullasta.

Hyvää loppuvuotta!

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kauneutta 80 sentillä

Hain lauantaina kukkia vietäväksi naapuriin. Kansainvälisen taimikaupan poistopöydällä kökötti kausikukkia 20 sentin kappalehintaan. Syysistutukset jäivät elämän pyörityksessä väliin. Olisiko näistä iloa edes hetkeksi, mietin. Toisaalta se olisi turhaa kulutusta ja toisi taas monta taimipottia kierrätettäväksi.

Harvoin tulee miettineeksi reilun euron käyttöä näin tarkkaan. Neljästä syyskasvista tuli kuvan istutus, loput kaksi pääsivät tummalehtisen keijunkukan kaveriksi.


maanantai 12. lokakuuta 2009

Kuuran jälkeen

Eilen aamulla etelärannikollakin lämpötila oli reilusti pakkasen puolella ja kuura kuorrutti ruovikon.

Yläpihan kasvimaalla on aika surkean näköistä. Jotain sentään vielä vihertää.















Jalokärhöt ovat hämmästyttävän pakkasen kestäviä - tai ainakin meidän pihallamme komeilevat Ville de Lyon ja Nelly Moser.






















Alapihalla pakkanen oli kovempi ja kasvit kuurassa vielä iltapäivälläkin. Komea maksaruoho on nyt parhaimmillaan ja tuoksukurjenpolvi on todellinen maanpeitekasvi. Jostain syystä se ei erityisemmin houkuttele lehtokotiloita, mistä olen erittäin onnellinen. Ihanaa kun pihalla kasvaa jotain, jossa on ehjät lehdet.








maanantai 28. syyskuuta 2009

Syksy selkeyttää

Vietin sunnuntain puutarhahetkiä raivaten ja kaivaten. Raivaamiseen kuului kaikenlaisten roikkuvien kasvustojen leikkaaminen. Kyytiä saivat niin valtavasti kasvaneet nurmitädykkeet kuin penkkien päällä makailevat siperiankurjenmiekat. Raparpereista puhumattakaan.

Kaipaaminen kohdistui selkeisiin muotoihin, rajattuihin kasvualueisiin, jonkinlaiseen minimalismiin, joka kyllä on yhtä vierasta minulle kuin pihallenikin.

Syksy onneksi selkeyttää pihaa ja antaa puutarhurille hengähdystauon - kunhan lehdet on haravoitu, kompostoitu ja liian kunnianhimoiset suunnitelmat haudattu.

Kaikkea vaan tuntuu kasvavan liikaa, ja jokaisen kasvuston alla köllöttelee kotiloita. Kaikkea muuta paitsi kärhöjä. Myöhään kukkaan puhjennut jalokärhö Ville de Lyon ilahduttaa huimaavan kauniilla kukillaan. Ja tummaksi öljytty kiinalainen portti on niille juuri oikea tausta.










torstai 17. syyskuuta 2009

Kettu juoksi yli pellon

Miltei joka kerta kun liikun saaressa hämärän aikoihin jostain loikkaa eteeni tuuheahäntäinen kettu. Tällä kertaa se odotteli vehnäpellon keskellä korvat pystyssä. Hieno näky, kun kullankeltaista sänkipeltoa vasten kettu kiitää tuuhea häntä vaakasuorassa.

Arja Myllyneva kirjoitti blogissaan pihapiirin kuhinasta, kun näätä vierailee ja supikoira käy syömässä karviaiset. Olisikohan supikoira meillä puoliksi syötyjen omenoiden takana? Lehtokotilot ainakaan eivät sellaista määrää voi nakertaa - eihän niillä sentään ole hampaita.

Tänä kesänä erilaisia kuoriaisia on ollut sekä kasvimaalla että muutenkin pihapiirissä. Lauantaina kauniin kuparinhohtoinen kultakuoriainen Cetonia aurata nökötti Nelly Moserin tukiraudassa - kuin suoraan värianalyysin käyneenä.


perjantai 4. syyskuuta 2009

Kärhökaunotar vailla nimeä

Nuput avautuivat ja paljastivat kaunottaren - vai kutsuisiko tätä pyntätyksi prinsessaksi. Vähän liikaa kaikkea mutta kuitenkin aika soma, varsinkin kun vasta kaksi nuppua on avautunut kunnolla.















Olin jo melko varma, että kyseessä on Klematis-tietokannasta löytynyt virolaisten Uno ja Aili Kivistikin jalostamaa 'Koduehe'. Sitten satuin kurkistamaan Muotoilijan puutarhaa, jossa koreili jalokärhö 'Nelly Moser'.

Huolellinen puutarhuri olisi tietysti ottanut talteen vanhalla kasvupaikalla olleet lajitietolaput. Huoleton puutarhuri kuitenkin ei tuolloin ymmärtänyt kärhöjen arvoa.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Vielä jaksaa

Puutarhurin pitäisi saada olla lomalla huhtikuussa, toukokuussa, kesäkuussa, heinäkuussa, elokuussa ja syyskuussa - ainakin. Kaikkialla kasvaa jotain vahdittavaa: kasvihuoneen tomaateista osa vasta alkaa vaihtaa väriään, jalokärhöt vasta aloittelevat kukintaansa, jotkut perennat taas ovat jo toisella kierroksella.

Illan valoisa aika lyhenee kovaa vauhtia. Äsken oli pakko käydä tekemässä pihakierrossa pimeässä. Oma hupinsa siinäkin: nuuhkia tuoksuja, aistia elokuisen lämpimältä tuntuvaa ilmaa ja kuulostella, liikkuuko pihalla muita mönkijöitä, onko näätä liikkeellä, rapistelevatko kotilot.
















Jännitysnäytelmä Kärhön salainen väri alkaa tästä.






















Tänään ensimmäinen nuppu oli puoliksi avautunut. Nimestä ei ole tietoa.
















Vielä jää jännättäväksi, tuleeko tänä vuonna perinteistä Jackmania. Siirsin samaan istutuskuoppaan talon mukana tulleiden kärhöjen versoja.

Ja vielä yksi syys rehevän puutarhan hoitajan erityisen pitkiin lomatarpeisiin. Kärppänä on oltava nyppimässä lehtokotiloita, jos aikoo päästä ansaitulle talvilomalle.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Hortensia houkuttelee haaveilemaan

Viime vuonna jättiruukkuun istuttamani syyshortensia (Hydrangea paniculata 'Grandiflora') on puhkeamassa kauniisti kukkaan. Herkät kukinnot tuovat mieleen morsiushunnun. Ensimmäinen vuosi meni ilman ihmeempää hoivaa. Ensi keväänä pitää varmaan tehdä hoitoleikkaus.
Kaikkien kaveri google tiesi kertoa, että vuosittainen hoitoleikkaus varhain keväällä tekee kukinnoista isoja. Kuhunkin versoon jätetään 1-3 silmuparia. Toinen tapa on leikata muutaman vuoden välein. Silloin kukkia kehittyy enemmän, mutta kukinnot ovat pienempiä.

Hortensia saa haaveilemaan uusista isoista ruukuista, joissa kasvit olisivat hieman paremmassa turvassa limajalkansa joka paikkaan työntäviltä lehtokotiloilta.

Toivottavasti keveitä ja kestäviä Hongkongissa savesta ja juuttikankaasta tehtyjä ruukkuja ilmestyy myyntiin jonnekin. Porvoon puutarhapuodissa niitä oli pari vuotta sitten mutta ei enää tänä vuonna.

Haaveiluun houkuttaa myös Kenellä on Suomen paras puutarhablogi -kilpailu Huiskulan verkkosivuilla. Kilpailijoiden joukossa on myös Puutarhailmiöitä. Nyt ei tarvita muuta kuin paljon ääniä. Käy äänestämässä.

maanantai 17. elokuuta 2009

Aurinkoa varastoon

Suvikruunukakkarat olivat tämän kesän floppi: ne kasvattivat pitkään ja hartaasti vartta, sitten romahtivat yhdeksi mytyksi, joka kukkii kiusallisen pitkään. Vasta nyt raaskin leikata parvekelaatikossa rönsyilevät kakkarat. Ehkä ne maljakossa tuovat aurinkoa huomiseksi luvatun sadepäivän piristykseksi.

Ilta-aurinko hehkuu taustalla kasvihuoneen rakenteisiin. Siellä kypsyy ennätyssato tomaatteja. Hämmästyttävän hyvin taimikasvatuksessa kituuttaneet ja liian aikaisin kasvihuoneeseen istutetut taimet ovat tuottaneet satoa.

perjantai 14. elokuuta 2009

Herkkä daalia, komea kärhö

Siemenestä kylvämäni kesädaaliat ehtivät kuin ehtivätkin kukkaan. Pussista kuvasta päätellen niiden värit voivat vaihdella punaisesta keltaiseen. Toistaiseksi kaikki avautuneet kukat ovat kuitenkin olleet keltaisia tai kuvan kaltaisia murrettuja sävyjä. Kukka oli pakko kuvata myös takaa, jolloin punaoranssit raidat tulevat esiin.





























Viime kesänä ostamani viticella-kärhö Black Prince on osoittautunut nimensä veroiseksi. Tummanpuhuvia kukkia tulee koko ajan lisää ja kärhö kiipeilee valokatteen päällä juuri niin kauniisti kuin toivoinkin.

Kaksi jalokärhöäni ilahduttivat tällä viikolla iloisesti työntämällä ensimmäiset kukkanuput esiin. Olin jo varma että toinen vihoittelee edelleen muutaman vuoden takaisesta siirtämisestä ja toinen sai viime kesän ruukkukasvatuksessa liian laihat eväät tälle vuodelle.

torstai 13. elokuuta 2009

Kivi, sakset, paperi

Näitä kaikkia tarvittiin kesän jatkoprojektissa, kun kiinalainen portti kaipasi kivipuroa alleen.

Kiviä keräsimme naapuripuutarhurin kanssa monena iltana pitkin tienlaitoja. Hesareita kului melkoinen pino eristämään maasta nousevat rikkaruohot. Asennushiekkana sai toimia sepeli.

Varsinaisia saksia ei tässä projektissa tarvittu, mutta oksasaksilla piti leikellä villinä rehottavaa mäkimeiramia.

lauantai 1. elokuuta 2009

Väritrilogia: sininen

Ritarinkannusten sinisistä sävyistä tämä yksilö on minusta häkellyttävin. Sen heleämpää sinistä on vaikea löytää.
















Aitoukonhattu vai tarhaukonhattu? En ole vieläkään päässyt siitä perille. Nyt kuitenkin tiedän, missä kohdin näitä yksivärisiä kasvaa. Kasvustot menivät pahasti sekaisin viime vuonna, kun ne piti siirtää vanhoilta kasvupaikoiltaan maalämpöasennuksen tieltä.


Kieslowskin elokuvatrilogian värit sininen, valkoinen, punainen kuvaavat Ranskan vallankumouksen tuttuja arvoja vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa. Mitähän kasvimaailmassa niihin liittäisi? Punaiset daaliat kuvaamaan vapautta, valkoinen viticella-kärhö terttuseljan kaverina veljeyttä ja sininen ritarinkannus tasa-arvoa.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Väritrilogia: valkoinen

Sain viime kesänä ystävältäni nipun uusia kasvilajeja, jotka nyt kukkivat ensimmäistä kertaa valkoiseen keskittyvässä penkissä.

Pisamakellon (Campanula punctata) kukat ovat somia, mutta lakastuvat turhan nopeasti. Kuvassa näkyvän valkoisen lisäksi sitä on kaunis vanhan roosan värinen.

Muodostaa kuvauksen mukaan mattomaisia kasvustoja. Niistä ei vielä näy jälkeäkään, vaan penkissä nököttää muutama yksittäinen varsi kelloineen.

Korea kärsämö (Achillea ptarmica f. multiplex) on puutarha.netin kuvauksen mukaan ryydintuoksuinen vanhanajan kasvi, joka kasvaa epäsäännöllisesti ja pensasmaisesti. Himmeänvihreät lehdet ovat kapeat ja suikeat. Kukat ovat suurissa tertuissa, pienet, valkoiset, tiheään kerrotut. Pitkä kukinta-aika, tietää netti kertoa.

Korea kärsämö leviää maanalaisten rönsyjen avulla - pitelemistä ehkä siinäkin.



Viticella-kärhöihin kuuluva Hagelby white tarttui mukaan Sofianlehdon myymälästä kärhöinnostuksen iskiessä. Sitä istuttaessani en hoksannut, kuinka hienon taustan terttuseljan punaiset marjat antavat kärhön kukille. Sen ansiosta puoli-inhokkeihin kuuluva terttuselja tuossa paikassa saa armon jatkaa rehottamistaan.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Väritrilogia: punainen

Puutarhuri koki muodonmuutoksen ja hänestä kuoriutui taas tietotyöläinen. Ensimmäinen työviikko on ohi. Sen päätteeksi oli pakko illalla rynnätä pihalle, pörrätä ympäriinsä kuin kimalainen mettä hakemassa, kuvata ja ihailla.

Elokuvaohjaaja Krzysztof Kieslowskin väritrilogia (Sininen, valkoinen, punainen) tuli mieleen kukkia kuvatessa. Kieslowskin järjestys on kyllä pakko keikauttaa päinvastaiseen järjestykseen ja aloittaa punaisesta.

Punaisena hehkuvat ruukkuun kolmatta kesää istutetut daaliat (Red Pygmi).
















Naapuri lahjoitti viime kesänä kymmenen tarhaliljaa, joiden väri ei sopinut hänen palettiinsa. Räikyvä yhdistelmä hehkuu nyt meidän pihamme aurinkoisimmalla paikalla. Ei ehkä elegantti mutta ainakin räväkkä. Ja virkistävä varjoisella pihallamme, jossa valkea ja vaaleanpunainen ovat hallitsevat värit.















Niille pitävät seuraa terttuseljat punertavat marjatertut.





















Punaiseen sarjaan kuuluu myös köynnösruusu Flammentanz, joka tänä kesänä tekee enemmän kukkia kuin koskaan. Se ei ole paljon verrattuna aurinkoisten seinämien liekkitansseihin, mutta väärässä paikassa kasvavalle ruusulle hyvin.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Sateen jälkeen

Maanantaina satoi ja satoi, aamusta iltaan, tunnista toiseen. Tiistaiaamuna kasvit ravistelivat vesipisaroita lehdiltään ja kukinnoiltaan.

Sormustinkukka kestää onneksi aika hyvin sateita. Tänä vuonna näyttää olevan välivuosi - kukkivia yksilöitä ei montaa näy, pieniä taimia sitäkin enemmän.

Herkän vaaleanpunainen unikko oli kuin ballerina, joka yritti saada tanssiasuaan kuivaksi. Mustialanruusut inhoavat sadetta eivätkä jaksa avata nuppujaan. Tänään nypin ruskehtuneita nuppuja kourakaupalla.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Kirjailijoita ja puutarhoja

Jayne Anne Phillips kuvaa viisaassa ja runollisessa Äidin aika -romaanissaan äidin ja tyttären viimeistä yhteistä vuotta. Äiti sairastaa syöpää, tytär elää oman äitiytensä ensimmäistä vuotta ja hoivaa samalla äitiään. Kuten muutkin Jayne Anne Phillipsin kirjat, tarina vie mennessään. Aamuyöstä sitä ahmiessani eteen osui puutarhurille sopiva pätkä päähenkilö Katen hääpäivän aamusta:

"Kanukkapuu oli kukassa, vaaleanpunainen vaahtoava ilmestys. Jos he olisivat odottaneet yhtään pitemmälle toukokuuhun, kukat olisivat ehtineet varista, mutta nyt puu seisoi kuin iso vankka kukkakimppu takapihan keskellä. Aidan rautatankoihin ja niiden liljankärkiin oli kiedottu vaaleanpunaisia ja valkoisia pioneja, kärhekästä murattia, hentohelmililjoja. Camille oli raivannut puutarhasta kukkineet narsissit. Valkoisen salkoruusun uljaat varret nyökkivät vaaleansinisen leimun yläpuolella, hortensia ja kurjenmiekka, pilvimäinen laventeli olivat kaikki alkaneet kukkia juuri ajoissa."

Myöhemmin samassa kirjassa Phillipsin kielikuvat ja Kerstin Juvan suomennos soivat kauniisti:

"Puutarhassa joka tuntui olevan kaukana pienen nurmikon takana kukki sininen salvia runsaina sinisinä ryppäinä ja keihäinä vasten vaaleaa maanpeittokasvia jota Katen äiti kutsui karitsankorvaksi. Samettipintaiset villiintyneet lehdet olivat nousseet aidalle ja läikkyivät nurmikolle kukkapenkin reunalta."
Äidin aika, Jayne Anne Phillips

Phillipsin lapsuudenkoti oli Länsi-Virginiassa, Appalakkien vuoriston liepeillä. Wikipedian mukaan ilmasto siellä on kostean subtrooppinen ja alue on rikas biodiversiteetiltään. Äidin ajan tapahtumapaikkana tosin on hieman pohjoisempana Uudessa Englannissa, Bostonin esikaupungissa.

Eilisaamuisen sateen katkaisema pioninkukka saa symboloida kirjan puutarhamaailmaa.

Kesän mittaan törmään toivottavasti muihinkin puutarhateksteihin.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Henkien talo sai arvoisensa paikan

Toistakymmentä vuotta sitten läksiäislahjaksi saamani thaimaalainen henkien talo löysi vihdoin arvolleen sopivan paikan. Nyt se nököttää tolpan nokassa uudistuneen kasvimaan kulmassa pihlajan ja pihajasmikkeen katveessa.

Henkien talo kuuluu jokaiseen thaimaalaiseen taloon. Alun perin animismista lähtöisin oleva tapa on kietoutunut kansanbuddhalaisuuteen. Sen tarkoitus on muistaa ja lepyttää maan henkiä, joille tarjotaan juomaa ja ruokaa, ja poltetaan suitsukkeita.
















Henkien talon seuraksi sopivat pihan ainoat oranssit kukkijat, onhan niiden väri miltei sama kuin theravabuddhalaisten munkkien kaapujen hehkuva oranssi.

Vanhaa perua lienee yksinäinen ruskolilja, joka taisi siirtyä nykyiselle paikalleen päivänliljojen mukana. 1800-luvun lopulta olevassa pihapiirissämme niitä kuvittelisi kasvaneen enemmänkin.















Toinen oranssi kukkija on vailla nimeä. Tunnistatko kasvin?

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Pihaltani portin löysin

.. melkein huomaamattoman.

Sunnuntaina toteutui kolmikantayhteistyönä idea portista, jonka läpi kuljetaan kasvimaalle. Idea minun, design tyttären ja toteutus miehen.

Ryytimaa oli jo aiemmin tänä kesänä saanut ruutukaavan.

Nyt ei puutu kuin virkistävä kesäsade vauhdittamaan kasvua.

Portti sai ympäristöön sulautuvan pintakäsittelyn vernissaöljyllä, jossa on ruskeaa pigmenttiä. Niin portti kuin kaikki muukin rakennusmateriaali kasvimaalla on kierrätettyä. Portin tolpat ovat entisestä pyykkitelineestä, poikkipuut meren mukanaan tuomaa puutavaraa.















Satunnaiselta tuntuvaan paikkaan tökätty saksankirveli olikin tarkoitettu juuri tähän.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Kolmas komeilee

Siperiankurjenmiekkojen sarja täydentyi tällä viikolla tummimmilla yksilöillä.

Liekö sattumaa näiden kolmen erisävyisten kukkien avautuminen värin syvyyden mukaisessa järjestyksessä? Nämä kasvavat aivan lähellä juhannuksena avautuneita vaaleita sisariaan.

Värisävyjen vaihtelu on kiehtovaa: tein tällä viikolla pyöräretken itäiseltä Uudeltamaalta Päijät-Hämeen puolelle ja tutkiskelin polkiessani tienvarsien kasvustoja.

Metsäkurjenpolvien väri vaihteli paikoitellen miltei valkeasta lukemattomien pinkin sävyjen kautta miltei aniliiniin. Niillä paikoin näkyi vähän tavallisimman värisiä sinipunaisia.

Luontoportti-palvelu tietää kertoa, että metsäkurjenpolven väri ja koko vaihtelevat enemmän kuin millään muulla metsäkasvillamme.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Väri syvenee

Nyt vuorossa ovat keskisiniset siperiankurjenmiekat. Ne seisovat ryhdikkäästi kuin paraatisotilaat keltapäivänliljojen takana.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Kuin vaalea kesäyö

Kuin vaalea kesäyö on kolmesta erisävyisestä siperinakurjenmiekoistani vaalein. Tänä vuonna se ehti ensimmäisenä kukkaan. Valkeaksi sitä ei voi kutsua, mutta ei se vaaleansininenkään ole. Sinertävän kirjava ehkä.

Illan ukkoskuuron jälkeen auringossa helmeilevine vesipisaroineen se oli vastustamattoman kaunis.

Myös keskisiniset ovat avautuneet, tummimmat vielä paisuttelevat nuppujaan.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Juhannuksen herkkä kaunotar

Geranium clarkei "Kashmir white", clarkin kurjenpolvi sanoi taimikauppias, mutta taidetaan tuntea myös Kashmirin kurjenpolvena. Vaalea kaunotar on tänä kesänä kauneimmillaan - taitaa olla kahdeksas tai yhdeksäs kesä. Viime kasvukauden runsaat sateet ovat varmasti hyvän kasvun taustalla.

Huomasin tänään, että kärhöjen lisäksi taidan pikku hiljaa suuntautua kurjenpolviin. Clarkin kurjenpolvi oli ensimmäinen hankinta, pihassa oli jo sitä ennen verikurjenpolvia. Tuoksukurjenpolvet löysivät tiensä puutarhaan viime kesänä, ja niitä seurasivat tumma kurjenpolvet. Naapurin pihalta jo himoitsen ballerinaa, harmaankurjenpolvea.

Flickristä löytyi clarkin kurjenpolvesta hyviä kuvia. Sigrid Frensenin Flickr-kuvissa on muitakin hienoja kurjenpolvia. Hänen kasvipiirroksiin keskittyvä bloginsa häikäisee herkillä kuvillaan.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Alaskankleitonia sananjalkametsässä

Elimäen tarkoitus valkenee viimeistään Mustilan arboretumissa: se on rhododendronien Suomen-koti. Siellä metsä on riittävän jykevää ja rhodoja niin paljon että ne tuntevat olonsa kotoisaksi. Vaikka Himalajan rinteiden rhodometsien korkeuksiin ne eivät yllä, suurimmat pensaistot ovat valtavia. Ja niin rhodot kuin puistoatsaleat hehkuvat hempeinä, räikeinä, kirkkaina harmaanakin päivänä.

Alppiruusujakin suurempi elämys minulle oli alaskankleitoniamatto sananjalkojen juurella. Puutarhalehdistä olen ymmärtänyt, että jokaisessa puolivarjoisassa pihassa sitä kasvaa eikä metsäpuutarhaa voi kuvitella ilman sitä. Nyt sen kauneus iski tajuntaan kertaheitolla. Mistähän saisi siemeniä?

Sääli että tänään oli niin ja koleaa ja tuulista; puuskat tuntuivat metsän keskelläkin.