sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Tiukukärhö 'Juuli' auringonlaskun aikaan

Kolmatta kesää isossa ruukussa kasvava tiukukärhö 'Juuli' kukoistaa tänä vuonna. Sen kukat levittäytyvät viuhkana kasvimaan portin pieleen - sopivasti ennen portin valtaavaa 'Ville de Lyonia'. Talven kärhö vietti kumoon käännetyssä ruukussa, jonka päällä oli vielä moninkertainen pressu. Lumipatjan alla oli varmasti lämmin. 'Juuli' kasvaa vyöhykkeillä I-IV.



Tänä iltana 'Juuli' sini hehkui erityisen hienona laskevan auringon valossa. Hellepäivä päättyi lempeään iltaan, kosteaan kuin tropiikissa.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Unikko jalostuu?

Nykyisen kasvimaan paikalla oli taloon muuttaessamme nurmikkoa, joka palveli lähinnä autojen parkkipaikkana. Kuorimme nurmikon pois ja käänsimme maan. Jo seuraavana kesänä maasta nousi unikkoja, joiden siemenet olivat uinuneet maassa ties miten pitkään.


Kasvimaa muuttui pari vuotta sitten ryhdikkääksi lavaviljelmäksi, mutta kurittomat unikot pilkistelevät milloin mistäkin. Nyt yhdessä kasvulavassa kasvaa muhkea yksilö. Sen kukka on teevadin kokoinen ja lehdet valtavat.

Mahtiunikosta saa varmasti hyvän siemensadon. Kasvaako niistäkin yhtä muhkeita yksilöitä?



sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Muisto vain jää

Päivä kaunein sammuva on / kukka kuolee korvaamaton /kun päättyy tää /muisto vain jää, lauloivat 60-luvun lopulla Jouko ja Kosti (ja sen jälkeen moni muu). Vanha laulu jäi soimaan kärpäsenä korvaan, kun katselin ihanan 'Festiva Maxima' -pionin varisevia terälehtiä. Meille digiajan puutarhureille jää kuitenkin muistojen vahvistukseksi myös lukematon määrä kuvia -  mutta vahvistavatko ne oikeasti muistikuvia vai vievät niiltä voimaa?


Kuvia on ihana katsella talvella, jos ehtii ja muistaa. Tämän balleriinan haluaisin muistaa muutenkin. Pioni paljasti sisimpänsä syvän purppuran vasta terälehtien pudotessa.


Alla oli sopivasti hopeanhohtoinen trampoliini, jolle terälehdet lennähtivät.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Perinneruusut pärjäävät

Alapihamme laidassa kukkii mustialanruusu 'Minette' villisti rehottavana aidanteena. Se on tämän pihan, niin kuin saaren muidenkin vanhojen pihapiirien, perinnekasveja.

Tänä vuonna sateet osuivat sen kukinnan kannalta sopivasti: nuput ehtivät kehittyä ja suurin osa kukista avautua ennen kuin vesisateet osuivat tänne suistoon. Kukkanuput eivät siedä sadetta, vaan muuttuvat ruskeiksi eivätkä jaksa avautua. Kuumana, aurinkoisena kesänä sen kukat ovat täydelliset niin muodoltaan kuin tuoksultaan.


Voimakaskasvuinen mustialanruusu ei ole vaativainen kasvupaikan suhteen. Suomen ruusuperinteistä ja perinneruusuista Suomen Ruususeuran sivuilla kirjoittaa Peter Joy. Hänen mukaansa  meillä mustialanruusuna tunnettu ruusu on melko yleinen ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa, kuten myös Ruotsissa ja Virossa. Ruotsissa sitä kutsuttiin ennen nimellä R. x suionumtai svearnas ros, kun taas me kutsuimme ja kutsumme sitä edelleen mustialanruusuksi, koska Mustialan maatalousopisto levitti sitä viime vuosisadan alkupuolella. Ruusun alkuperä selvisi vasta 1980-luvulla kun eräs Sangerhausenin ruusukokoelmien kävijä havaitsi, että mustialanruusun tuntomerkit täsmäsivät siellä kasvavan'Minette'-ruusun (J.P. Vibert, Ranska, 1819) ominaisuuksien kanssa.


Huomasin muutamasta nettilähteestä, että mustialanruusu sopii hyvin köynnösruusuksi. Olisihan se pitänyt itsekin tajuta, sillä varret rötköttävät pitkinä miten sattuu. Tämän syksyn projektilistaan tuli uusi kohta: jonkinlaisen säleikön tai aidan rakentaminen ruusujen taakse.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Lehtosinilatva kukoistaa

Kärhön kupeessa kasvava lehtosinilatva (Polemonium caeruleum) on saanut osansa kärhön lannoituksesta ja kasvaa muhkeana. Se ulottuu minua miltei kainaloon.


Osansa kukoistukseen on varmasti pitkällä ja kostealla syksyllä ja paksulla lumipeitteellä, jonka alla perennat viihtyivät.

Pihan voimakkaasti leviävistä kasveista se on kuuluu suosikkeiheni. Pikkutaimet ovat somia, ja kasvi on helppo nyppäistä pois, jos se kasvaa täysin väärässä paikassa.

Lehtosinilatvan väri sopii hyvin rehevään, isojen puiden ympäröimään puutarhaan.


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Viipyilevä varjolilja ja pörheä töyhtöangervo

Mietin välillä, miten oma puutarha kesä toisensa jälkeen jaksaa innostaa ja koukuttaa. Rinnepihan monet tasot ovat tietysti yksi syy ja rehevyys toinen. Eniten taidan kuitenkin nauttia siitä, että jokainen vuosi on erilainen ja jokainen kasvi yksilö.

Joka kesä pihalta löytyy myös uusia kukintakumppaneja. Tämän kesän kaunein yhdistelmä on töyhtöangervon (Aruncus dioicus)  ylikypsä pörheys ja varjoliljojen (Lilium martagon) viipyilevät nuput.


Nuppujen sulava muoto ja sileä pinta ovat jännittävä vastakohta töyhtöangervon pöyheälle kukkaryöpylle.


Värimaailmasta mieleen tulee italialaisen jäätelöbaarin vaniljajäätelö ja vadelmavaahto.





lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pihan vanhat pionit yllättivät

Meidän varjoisa pihamme suurten puiden katveessa ei ole paras paikka kasvattaa pioneja. Pihapiirissä niitä on kuitenkin kasvanut vuosikymmenien ajan. Pionit kasvoivat minusta väärässä penkissä, kun muutimme tänne 14 vuotta sitten. Niinpä siirsin ne talon toiseen päätyyn. Kukkapenkki rehevöityi kuitenkin niin nopeasti eikä kaikille pioneille tuntunut olevan tilaa. Niinpä siirsin pari aurinkoisemmalle alapihalle.



Tänä kesänä kukki ensimmäisen kerran salaperäinen yksinkertainen pioni. Tunnistaako joku, mistä lajikkeesta on kyse? Sille täytyy raivata tilaa kukkapenkissä.


Alapihan yllättäjä puolestaan on tämä kaunotar.


Valkoinen Festiva Maxima on häikäisevän suloinen. Sen taustalle sopivat kirjavalehtiset rotkolemmikit, joidet lehdissä on hopeinen hohde.


Toinen hyvä kumppani valkealle pionille on helminukkajäkkärän harmahtava vihreä. Sekin korostaa pionin tummanvihreitä lehtiä ja valkean kukinnon hohdetta.


Talon pihalla on kasvanut pioneja ainakin 50 - 60 vuotta, luultavasti kauemminkin. Minusta on hieno miettiä, millaisia kesiä niihin vuosiin on mahtunut ja miten talvista on selvitty.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Sormustinkukat vartioivat kasvihuonetta

Viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin kasveista, jotka valitsevat itse kasvupaikkansa. Itsepäiset sormustinkukat vartioivat tänä vuonna kasvihuonetta. Rivi kasvihuoneen edustalla on niin hurmaava, ettei niitä voi ajatellakaan kitkevänsä, vaikka ovatkin tiellä.


Viime kesänä kasvulavan kupeessa rehottanut lehtiruusuke on nyt saanut kauniin valkoisen kukkavanan. Saa sekin kasvaa rauhassa tämän kesän ja siementää runsaasti. Sormustinkukathan ovat kaksivuotisia, ja pienet siemenet kulkeutuvat minne milloinkin.


Uusia taimia tunkee myös kehikossa kompostoidun puutarhajätteen joukosta.Kehikko joutuikin luopumaan varsinaisesta tehtävästään ja toimii nyt digitalis-kasvattamona. Sormustinkukkien joukkoon istutin muutaman perunan - miettimättä lainkaan, onko myrkyllinen digitalis hyvä naapuri perunalle.