Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkamarkkinat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkamarkkinat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Viron taimimarkkinat: Luige ja Pärnu

Puutarhamatka Viroon toukokuussa on perinne, josta on vaikea luopua. Taimimarkkinoiden lisäksi muutama päivä Virossa antaa joka kerta uusia ideoita. Tänä vuonna virikkeitä tosin oli tavallista vähemmän tarjolla, kun kevät oli yhtä kylmä kuin Suomenlahden tällä puolella.

Päädyimme testaamaan kahta meille uutta paikkaa äitienpäiväviikonloppuna: Pärnun taimimarkkinoita ja Luigen puutarha- ja maalaismarkkinoita. Ne avaavat puutarhatapahtumien kauden Virossa.

Pärnun taimimarkkinat oli näistä kahdesta meille mieluisampi. Markkinapaikka on vallihaudan varrella - vesi tuo mukavan lisän maisemaan. Alueesta saa nopeasti hyvän yleiskuvan, ja tapahtuma keskittyy kasveihin. Muuta tarjontaa oli hyvin vähän.

Sisäänpääsymaksu oli kohtuullinen: yksi euro.

Yövyimme puutarhurille sopivassa airbn-majapaikassa, jonka iso piha oli heräämässä kevääseen. Muuten Pärnun pihat olivat uteliaille kurkkijoille pettymys: Kuressaaren tai Haapsalun kaltaisia viherpeukaloiden pihoja ei juurikaan näkynyt, vaikka niitä pyörällä metsästimme.

Pärnun kasvimarkkinat on sympaattinen tapahtuma.

Nämä vuokot lähtivät mukaan lisäämään vuokkopihani kirjoa.

Latvialaisen taimitarhan esillepano oli hieno.

Tällä kertaa olimme melko harkitsevia ostajia - joskin auton tavaratila täyttyi samalla tavalla kuin viime vuonnakin.

Latvialaisten taimitarhojen lisäksi paikalla taisi olla muutama liettulainen myyjä.

 


12 kilometriä Tallinnasta etelään löytyy Luige, jossa järjestetään vuosittain Luigen puutarha- ja maalaismarkkinat. 

Ne eivät sytyttäneet meitä samalla tavalla kuin Pärnun kasvimarkkinat. Yhtenä syynä on korkealta tuntuva viiden euron pääsymaksu. Kasvitarjonta painottui kesäkukkiin ja hedelmäpuiden taimiin. 





tiistai 24. toukokuuta 2016

Türin kukkamarkkinoilla omalla autolla

Kuusi vuotta sitten aloitin urani Baltian kukkamarkkinoiden kävijänä juuri Türissä. Tänä vuonna päätimme siskoni kanssa jättää ryhmämatkailun väliin ja lähteä omalle matkalle.

Se oli onnistunut ratkaisu. Saimme pysähdellä jokaisen haikaranpesän kohdalla, tutkia teiden varsien kasvustoja ja kurkistella pihoihin mielin määrin.

Kivistikin kärhötalo oli näyttävästi mukana. Mukaan tarttui vahvistusta talvesta kärsineelle Romantikalle
ja pari uutta kärhöä. 
Suorinta tietä Tallinnasta olisimme varmaan olleet perillä Türissä noin puolessatoista tunnissa. Nyt meni pari tuntia, kun ajelimme välillä pieniä teitä ja matkan varrelle osui kahdeksan kilometrin pätkä tietyötä.

Perille löysimme ongelmitta - suoraan tapahtuman parkkipaikalla, ja ensimmäiseksi näimme bussimatkoilta tutun Pohjolan Matkojen mainion Eppu-kuskin. Suomalaisia busseja oli perjantaina pitkä rivi.

Tulppaaneita oli tarjolla monella oman pihan tuotteita myyneellä.
Myös metsätulppaaneja ja kasvitieteellisiä tulppaaneja löytyi usealta myyjältä. 

Eksoottisin hankintani oli inkarvillea. 

Pari tuntia markkinoilla riitti, sillä halusimme jatkaa matkaa pikkuteitä pitkin Haapsaluun yöksi. Pienten teiden valtteina ovat vilahdukset kylien elämään, kurkistukset taajamien pihoihin ja yllättävät kohtaamiset luonnon kanssa.

Saku valdissa muutaman minuutin sisällä näimme ensin kurkiparin pellolla, sitten toisella puolella tietä haikaran. Hetken päästä iso kettu kiisi pellolta tien poikki ja seuraavan kurvin takana kurkisteli metsäkauris.


Värien ilotulitusta oli niin tulppaaneissa ...

... kuin kastelukannuissa. 
Markkinoilla on runsaasti myös ruokatarjontaa kuten kuivattua kalaa, leipää, tuoresuolattuja kurkkuja ja muita herkkuja.



Väriä riitti matkan varrella. Voikukat kultasivat pellot ja hedelmäpuut olivat kaikkialla täydessä kukassa. Toukokuu on uskomattoman kaunista aikaa niin Keski-Virossa kuin muuallakin. 

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Jänedan puutarhamarkkinat

Reilun tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta kaakkoon sijaitsevan Jänedan puutarhamarkkinat olivat tänä vuonna Vartio- ja Mellunkylän omakotiyhdistyksen puutarhamatkan kohteena.

Taimimyyjät löytyivät parilta kujalta Jänedan kartanon puistosta. Puutarhamyyntiä enemmän markkinoilla tuntui olevan vaate- ja muita tavallisia markkinakauppiaita.

Upean aurinkoinen hellepäivä edisti iloista markkinatunnelmaa.

Kukkivat puut jäivät ostamatta tulipoltteen vaaran takia.
Jänedan taimet olivat hyvälaatuisia ja jonkin verran halvempia kuin Suomessa. Kaupallisten taimitarhojen lisäksi paikalla oli jonkin verran perheitä tai yksittäisiä myyjiä.

Haltiankukka Heucherella 'Stoplight' oli yksi ostoksistani.

Viron kesäkukka-amppelit ovat valtavia. Niitä varten
meillä olisi pitänyt olla kaksikerroksinen bussi.

Ohjelmassa oli niin perinteisiä kansantansseja
kuin diskotansseja. 
Taimien kaverina markkinoilla oli käsintehtyä saippuaa.
Puutarhatontuista puutarhaperheeksi?
Markkinahumun vieressä lammen rannalla oli muhkea istutusalue. 
Tässä vaiheessa edessä oli vielä kolme puutarhakohdetta.
Loppumatkasta tavaratila oli täytetty tehokkaasti.
Pohjolan Matkojen mainio kuski Eppu hallitsi
niin kasvit kuin tulkkauksen virosta suomeksi.


perjantai 3. kesäkuuta 2011

Salaspilsin kukkamarkkinat Latviassa

Bussi oli ahdettu täyteen kasveja, kun toukokuun puolivälissä bussilastillinen puutarhaintoilijoita palasi kukkamarkkinoilta Latviasta. Salaspilsissä, parinkymmenen kilometrin päässä Riiasta järjestetyt kukkamarkkinat ovat Latvian suurimmat.

Markkinapaikka on Latvian kasvitieteellisen puutarhan alueella. 129 hehtaarin kokoinen puutarha on Baltian laajin. Siellä järjestetään kukkamarkkinat kerran kuussa huhtikuusta lokakuuhun.


Viime vuonna teimme retken Viroon Türin kukkamarkkinoille samoihin aikoihin. Siihen verrattuna alue oli laajempi ja selkeämpi - mutta samalla vähän tylsempi.

Tarjontaa kyllä riitti, ja todelliset asiantuntijat metsästivät kassikaupalla himoitsemiaan kasveja. Tässä vasta ensimmäisiä ostoksia. Päivän lopussa tavaratila oli täynnä, ja kotiin lähdettäessä matkalaukkuja sijoiteltiin kasvikassien alle.


Vähintään yhtä mielenkiintoista kuin mieluisten kasvien etsiminen oli ihmisten tarkkailu. Monet paikalliset tulivat selvästi täsmäostoksille: matkaan lähti tarkkaan harkittu hedelmäpuu ja maastoauton tavaratila täyttyi uhkeilla amppeleilla ja hehkuvilla kesäkukilla.


Videokooste antaa käsityksen tapahtumasta.


Salaspilsin kukkamarkkinat, Latvia

Lisää kuvia löytyy tyttäreni kuvablogista

torstai 2. kesäkuuta 2011

Latvian tulppaanit

Latvian kasvitieteellinen puutarha on vierailun arvoinen paikka. Toukokuun puolivälissä tuulisena lauantaipäivänä sen käytävillä tungeksivat kukkamarkkinoiden myyjät ja asiakkaat.

Hieman sivummalta paljastui häikäisevä väripaljous. Tuhannet tulppaanit kukkivat uhkeina kuin kuningattaret.


Latvian kasvitieteellisen puutarhan tulppaanit

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Türin tulppaanit

Oman pihan tulppaanit vielä pyristelevät maan pinnalle lumen alta. On siis hyvä aika haaveilla viime toukokuisten tulppaanikuvien kera.

Türin kukkamarkkinoilla Keski-Virossa ja maalaistalojen pihoilla ilakoivat kaikki mahdolliset värit, usein suloisessa sekamelskassa. Tulppaaniryhmät koristivat myös hyötypuutarhojen vapaita koloja.

Türin kukkamarkkinat

Türin kukkamarkkinat

Kallaste

Kallaste

Tarton kasvitieteellinen puutarha

perjantai 28. toukokuuta 2010

Türin kukkamarkkinat

Viime viikonloppuna tälle puutarhurille avautui uusi maailma, kun pääsin puutarhamatkalle Viroon. Lauantaina pyörimme Türin kukkamarkkinoilla Keski-Virossa. Häkellyttävä määrä tarjontaa ensikertalaiselle.

Kaunein ja kekseliäin myyntiteline oli rakennettu bambukeppien avulla. Tätä ideaa voisi ehkä käyttää pieneen yrtti-istutukseen - mutta miten ne kastelisi?

Myyjinä oli sekä puutarhaliikkeitä kuten Kivistikin kärhötalo, yksityisiä taimien myyjiä ja mummoja taiminyssyköidensä kanssa.

Miksi ihmeessä en ostanut tätä tuntematonta kasvikaunotarta?

Kukkivat tulppaanit olivat liian houkuttelevan näköisiä, jotta olisi pystynyt tekemään järkeviä valintoja.


Muhun malliin käsinmaalatut kumikengät ja -saappaat pysäyttivät.


Kasvien lisäksi kaupan oli suolakurkkuja, kuivattua kalaa, muhkeita kotikasvihuoneissa kasvatettuja tomaatteja ja monenlaista muuta ruokatavaraa.


Markkinapaikan naapurissa hyvin hoidettu puutarha houkutti tirkistelemään. Värikkäät tulppaanirivistöt ja -rykelmät koristivat melkein kaikkia pihoja.