sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tummaa satoa


Tänään korjasin satoa viime vuonna kylvetyistä mustajuurista. Olisi kannattanut odottaa vielä lisää sateita: savensekainen maa oli nyt niin kovaa kuivan kesän jäljiltä, että juurakot napsahtelivat poikki.

Opin myös kantapään kautta, että mustajuuri tummuu todellakin helposti. Eipä se makua haitannut. Kuvan juuresnipusta syntyi punasipulin ja emmeltalraasteen kanssa makoisa keitto, joka ei suolan lisäksi muita mausteita kaivannut.

Violetit salkopavut odottavat vielä käsittelyä. Salkopavut kasvattivat aurinkoisena kesänä valtavan lehtimassan, joka nujersi viime viikon sateissa kasvutelineensä. Kolmemetriset betoniraudat taipuivat kuin pajunvitsat nuoskalumen painosta.


Tämän kesän tummiin uutuuksiin kuuluu myös koristebataatti. Sen lehdet antavat mukavasti kontrastia heleän vihreälle salvialle, mutta ovat jättäneet varjoonsa sitruunatimjamin.

Yritin löytää viitteitä siitä, olisivatko lehdet syötäviä. Suomenkielinen haku ei tuonut tulosta; täytyypä jatkaa latinalaisella nimellä englanniksi. Aasialaisen keittiön ystävänä haluaisin käyttää mahdollisimman monenlaisia lehtivihanneksia.

Helsingin Sanomissa joku päivä sitten oli juttu vietnamilaisesta perheestä, joka kasvattaa valtavat määrät kesäkurpitsaa ja käyttää mm. lehdet ruokana. Testasin tänään ja totta tosiaan, kesäkurpitsan lehdet ovat mainioita wokkivihanneksia. Ryöppäsin ne ensin muutaman minuutin ajan mikrossa, valutin ja wokkasin nopeasti rypsiöljyssä valkosipulisilpun ja soijakastikkeen kera. Lehdet säilyttivät mainiosti rakenteensa ja pienen karheutensa.





Kasvihuoneessa sato kypsyy riippuvissa koreissa. Nostin eilen valkosipulit, jotka nyt kuivahtavat ennen varsinaista säilytystä.

Katsoin parhaimmaksi nostaa myös kypsyvät kirsikkatomaatit hiirien ulottumattomiin. Pienet hampaat ovat nakertaneet muutaman tomaatin ja pari chiliä.

lauantai 21. elokuuta 2010

Loppukesän värien hehkua


Siemenestä kasvattamani kesäpäivänhatut ja koreatörmäkukka tuovat kasvimaalle hehkuvaa lämpöä. Kyllä kannatti odotella niiden kukintaa. Ensi vuonna niitä tulee vielä enemmän.

Tänään tein pitkästä aikaa pihatöitä - edellisestä kerrasta taitaa olla melko tasan pari kuukautta. Loma osui helteille eikä silloin kasteluhommia enempää viitsinyt tehdä. Töihin palattua aika on ollut kortilla ja puutarha saanut pärjätä omillaan.

Kuivuus on meidän pihallamme helpottanut elämää, kun lehtokotilot eivät ihmeemmin liiku. Helpottaa ajatella, etteivät ne tällaisena kesänä myöskään kykene lisääntymään samaa tahtia kuin kosteina kesinä.

lauantai 7. elokuuta 2010

Tummien perhosten koti

Tropiikin tunnelma oli tänään täydellinen. Lämmin ja kostea ilma, sopivan puolipilvistä tai -varjoista rehevällä pihallamme.

Kimalaiset pörräsivät entiseen tapaan oreganon kukinnoissa, mutta perhospuutarha sai myös uusia vieraita. Isot, tummat perhoset ottivat thaimaalaisen henkien talon kodikseen. 

Olin jo unohtanut laittaneeni henkien talon edustalle lautasella pahaksi menneitä nektariineja, kun aamupalalla syrjäsilmällä huomasin liikettä talon terassilla. Hieno amiraali kaiveli nektariininkiven koloista viimeisiä herkkupaloja. Tarjoilu on ilmeisesti maistunut pitkin viikkoa, kun hedelmälihaa ei ollut jäljellä juuri lainkaan.


Seuraa amiraali sai kahdesta suruvaipasta, jotka levittelivät siipiään talon katolla ja lensivät välillä sisään.

Mistä kaikesta olenkaan jäänyt paitsi ensimmäisen työviikon aikana, kun pihan tapahtumia ei olekaan enää voinut seurata taukoamatta? Ja miksei kamerassani ole pitkää putkea?

perjantai 6. elokuuta 2010

Järviruoko väriaineena?

Asun ison ruovikkoalueen reunassa ja mietin aina välillä, miten järviruokoa (Phragmites australis) voisi käyttää. Paperimassan raaka-aineena sitä olen kokeillut, kasvimaan polut ovat saaneet sen oljista joskus katteen ja tiedän, että olkea käytetään materiaalina Viron olkikatoissa. Olkisilppua olen hakenut kasvihuoneen tomaattien katteeksi kastelun helpottamiseksi. Se kattaa myös kasvimaan lavat.



Uusi, kiinnostava tieto sen sijaan löytyi ruoko.fi-verkkopalvelusta: Carl von Linne kertoi Flora Lapponica -kirjassaan (1773) maalaisnaisten värjäävän kankaitaan kellanvihreiksi järviruo'on röyhyillä.

Jatkoin googlaamista ja käsiin osui Metropolian opiskelijan Artur Närväsen opinnäytetyö japanilaisen wabi-sabi -estetiikan etsimisestä kasvivärjäyksen kautta. Laajimmillaan wabi-sabi voi olla elämäntapa, suppeimillaan se on kauneuden käsite. Wabi-sabiksi voi kutsua epätäydellisten, kestämättömien ja puutteellisten asioiden kauneutta. Tämä kauneus on vaatimaton, nöyrä ja epätavanomainen.

Hmm, millähän järviruo'on purettaisi?