lauantai 21. maaliskuuta 2009

Paluu puutarhaan

Taas se alkoi: keskiviikkona oli jo pakko ostaa pussillinen siemeniä. Tänään matkaan tarttui ruukkuja.

Joka vuosi toukokuussa vannon, etten ainakaan tomaatteja enää ala siemenestä kasvattaa.

Joka maaliskuu kevätpäiväntasauksen aikaan on pakko järjestää taimikasvatuspöytä, kaivaa siemenet ja purkit esiin ja ryhtyä odottamaan kasvun ihmettä.

Tämän kevään uutuuksia minun tarhassani ovat latva-artisokka ja mustajuuri.

Latva-artisokka ei todennäköisesti tule menestymään - ellei nyt satu tulemaan poikkeuksellisen lämmin kesä. Kokeilla kuitenkin pitää; olisihan komeaa syödä edes yhdellä aterialla itse kasvatettua latva-artisokkaa.

Mustajuuresta haaveilen seuraavaa vaivatonta kasvatettavaa, kunhan taimet saa selviämään hengissä. Se pitäisi kylvää mahdollisimman aikaisin, sanotaan ohjeissa. Vielä on puoli metriä lunta kasvimaan päällä, joten siemenpussi saa mennä odottavien joukkoon.

1 kommentti:

Akileija kirjoitti...

Latva-artisokka ei todellakaan menestynyt, vaikka kesä oli mukavan lämmin ja aurinkoisia päiviäkin riitti. Mykeröiden sijaan ne kasvattivat lehtiä, komeita sinänsä.

Mustajuuret juroivat alkukesän kylmissä. Nyt en ole niitä muistanut tutkia.