sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Romantika kohtaa mustan prinssin

Toukokuussa Türin kukkamarkkinoilta ostetuista neljästä kärhöstä kaksi kotiutui hyvin ja kukkii. Hengissä ovat kaksi muutakin, mutta istutuspaikat eivät osunut kerralla kohdalleen. Toivottavasti ne nyt jaksavat tehdä hyvät juuret ja paljastavat ensi vuonna kukkansa.

Integrifolia-ryhmään kuuluva Juuli avasi pari päivää sitten ensimmäisen nuppunsa. Heleän kaunis sininen ilahduttaa. Se on saanut kasvaa ensimmäisen kesänsä isossa ruukussa, mutta siirrän sen ennen talven tuloa maahan.

Jackmanii-kärhö Romantika on juuri niin syvän violetti kuin muistin sen ensi tapaamiselta Porvoon kärhöpuistossa. Tuskin maltan odottaa tulevia kesiä, kun se kohtaa toisella puolella autokatosta kasvavan Black Prince -kärhön, tumma sekin.

Minun silmissäni tummakukkaiset kärhöt ovat luonnollisempia ja istuvat luontevammin metsäpihaan kuin kirkkaamman väriset lajit.

Nautin kyllä edelleen Nelly Moserin epätodellisen näköisistä kukista. Niitä näyttää työntyvän esiin vieläkin.



Pitkä, lämmin kesä innosti keväällä kylvetyt salkoruusut yrittämään kukkimista jo saman kesän aikana. Saa nähdä, jaksaako tämä yksilö avata nuppunsa ennen kylmiä. Nythän on luvassa syyskuun alkua lempieämpiä lämpötiloja.

Ei kommentteja: