torstai 14. heinäkuuta 2016

Tulta munille - nimittäin lehtokotiloiden

"Vihollinen pitää ensin tuntea. Lehtokotilo on vahva selviytyjä, joka kestää pakkaset poistamalla veden itsestään ja se kestää hyvin kuivuutta", sanoo Helsingin Sanomien haastattelema lehtori Päivi Korpivaara. Hän on kirjoittanut kirjan lehtokotiloiden hävittämisestä.

Minä olen tähän rehevän pihan riesaan tutustunut kohta 18 vuoden ajan. Ongelman laajuus on kuitenkin valjennut koko mitassaan vasta tänä kasvukautena. Toukokuussa kirjoitin lehtokotilojahdista taponlehtien juurakoissa. Jahti on ajankohtainen siellä edelleen, mutta vielä suurempi ongelmakohta löytyi toisaalta - ja vaatii järeämpiä toimia.


Alapihamme rajoittuu rehevääkin rehevämpään rantalehtoon. Lehdot ovatkin maanilviäisten lajien ja yksilötiheyksien keitaita, mainitsee Suomen kotilot ja etanat -kirja.

Tontin rajalla on ojanne, jossa kasvaa valtavia saniaisia. Meidän puolellamme rehottavat pihalla vuosikymmeniä kasvaneet kartanoruusut. Niiden juurelle on kertynyt kuivuneita varren kappaleita ja muuta kasvijätettä. Ihanteellisia piileskelupaikkoja siis.

Raivasin kasvustoja viime viikolla raivaussahalla. Tänään aloin haravoida kasvijätteitä ja tutkia erityisesti saniaisten juurakoita.

Sieltä paljastui satojen kotiloiden lisäksi niiden munintapaikkoja.

Hyökkäsin niiden kimppuun tohottimen kanssa ja annoin tulenlieskan nuolla pitkään munarykelmiä. Testasin myös niiden tuhoamista tulikuumalla vedellä. Liekittäminen tuntuu tänä kesänä turvalliselle vaihtoehdolle, kun kosteutta on yllin kyllin.Täysikasvuiset yksilöt poimin etikkaveteen siinä sivussa.

Puhdistus ulottui myös ojan toiselle puolelle, jossa kulkee vanha tienpohja. Raivaussaha heilui sielläkin ja viimeistelin tien ruohonleikkurilla.



Olen jo aiemmin sisäistänyt Korpivaarankin antaman neuvon: erilaisia keinoja kannattaa käyttää useita samaan aikaan.

Huomenna ripottelen Ferramol-rakeita puhdistetulle alueelle.



* * * * *

Puhdistusoperaatio jatkuu pihan toisella laidalla. Ongelmat ovat samat, mutta toivottavasti hieman pienemmässä mitassa.

Vaikka lehtokotiloilla - tai maanilviäisillä ylipäänsä - on tehtävänsä luomakunnassa, haluan vähentää niiden määrää. Rastaat ja varislinnut syövät niitä jonkin verran, ja Suomen kotilot ja etanat -kirjasta löysin mielenkiintoisen tiedon: etanahaiskiainen-niminen kovakuoriainen saalistaa erityisesti kotiloita. Se tunkee kärsämäisen päänsä pienenkin kotilon sisään ja syö pehmeät osat. Niitä tänne ja paljon, kiitos!

7 kommenttia:

Maria K kirjoitti...

Järeillä toimenpiteillä toivottavasti näkyvää tulosta pidemmäksikin aikaa. Tai pitäisikö sanoa näkymätöntä, kun kotilot häviävät silmistä!

Leena K kirjoitti...

Maria, toivon totisesti että riesa ainakin pienenee.

Sussi kirjoitti...

Kotilot ovat pahuksemmoinen maanvaiva. Täällä meilläpäin, ja Espoossa yleensä, niitä näkee valtavia määriä.

Toivotaan, että saat ne katoamaan puutarhastasi!

Saila kirjoitti...

No voi että, teillä onkin ihanteelliset olosuhteet kotiloille. Mistähän saisi tilattua lastin etanahaiskiaisia.

Leena K kirjoitti...

Saila, olen tietämättäni perustanut etanahaiskiaisfarmin. Muovikulhoon oli unohtunut kerättyjä kotiloita likoamaan etikkavedessä. Olin poistanut epämieluisan näyn laittamalla sen päälle mustan muovisaavin. Se toimikin kuin unelma: etanahaiskiaiset olivat löytäneet tiensä apajalle ja luulivat että koko ajan on yö. Ne kun ovat yötyöläisiä.

Huiske oli melkoinen, kun nostin saavin. Pistin sen äkkiä takaisin ja ryhdyin kehittelemään farmin laajennusta.

Leena K kirjoitti...

Sussi, listikää ne kaikki!

Minna kirjoitti...

Samaa olen miettinyt tänään puutarhahommissa. Kiitos hyvästä tiedosta, taitaa tuolla puutarhan takaosassa piillä sylttytehdas...