tiistai 24. syyskuuta 2013

Kaktusdaalia viivyttelee vielä

Kuntohuippu oli ajoitettu väärin, saattaisi daaliani todeta, jos olisi kilpaurheilusta kyse. Normaalisti elokuussa komeimmin kukkiva kaktusdaalia puskee nyt syyskuun lopussa uutta kukkaa.



Nyt pitää kipaista äkkiä ulos ja nostaa ruukut kellariin turvaan etelässäkin ehkä uhkaavalta yöpakkaselta. - Sekin aikataulustaan erehtynyt.


Kaksi sinistä daaliaruukkua on varjoisan väliterassin väripilkkuna jo ties monetta kesää. Ne ovat talvehtineet vähimmän vaivan periaatteella kellarissa. Syksyllä kopsuttelen ylimääräiset mullat pois juurakoiden ympäriltä, pistän ne vanhoihin kangaskasseihin ja unohdan talveksi kellarin hyllylle.


Tänä keväänä ne pääsivät ruukkuihin vasta toukokuun puolivälin jälkeen. Johtuneeko kukintahuipun ajoittuminen syksyyn tavallista myöhäisemmästä esikasvatuksesta?

4 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Isoäidilläni oli mahtavat daaliapenkit, ja ne kukkivat ja tekivät nuppua aina ensimmäiseen hallaan asti.

Tänä vuonna kylmät yöt tulivat tavallista aikaisemmin, meillä on ollut yleensä kylmää vasta lokakuun puolella.

Leena K kirjoitti...

Sussi, mietin päivällä että viime vuonna näin kylmä oli marraskuun lopulla. Muistan päivän hyvin, kun lähdin silloin Tallinnaan.

Punaiset kaunottaret on nyt kääritty harsoon, kun en raskaita ruukkja jaksanut raahailla.

mummeli puuhamaasta kirjoitti...

Tuo sinun kuva on kuin suoraan satukirjasta. Sitä katsoessa voisi kuvitella pienten peikkojen kipittävän puutarhassa syystouhuissa. Lumoavaa.

Leena K kirjoitti...

mummeli, pihalla kipittävät nyt pienet metsä- ja vesimyyrät minkä ehtivät. Totta kyllä, pihallamme leijuu taianomainen tunnelma varsinkin nyt syksyllä.