keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Jänedan puutarhamarkkinat

Reilun tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta kaakkoon sijaitsevan Jänedan puutarhamarkkinat olivat tänä vuonna Vartio- ja Mellunkylän omakotiyhdistyksen puutarhamatkan kohteena.

Taimimyyjät löytyivät parilta kujalta Jänedan kartanon puistosta. Puutarhamyyntiä enemmän markkinoilla tuntui olevan vaate- ja muita tavallisia markkinakauppiaita.

Upean aurinkoinen hellepäivä edisti iloista markkinatunnelmaa.

Kukkivat puut jäivät ostamatta tulipoltteen vaaran takia.
Jänedan taimet olivat hyvälaatuisia ja jonkin verran halvempia kuin Suomessa. Kaupallisten taimitarhojen lisäksi paikalla oli jonkin verran perheitä tai yksittäisiä myyjiä.

Haltiankukka Heucherella 'Stoplight' oli yksi ostoksistani.

Viron kesäkukka-amppelit ovat valtavia. Niitä varten
meillä olisi pitänyt olla kaksikerroksinen bussi.

Ohjelmassa oli niin perinteisiä kansantansseja
kuin diskotansseja. 
Taimien kaverina markkinoilla oli käsintehtyä saippuaa.
Puutarhatontuista puutarhaperheeksi?
Markkinahumun vieressä lammen rannalla oli muhkea istutusalue. 
Tässä vaiheessa edessä oli vielä kolme puutarhakohdetta.
Loppumatkasta tavaratila oli täytetty tehokkaasti.
Pohjolan Matkojen mainio kuski Eppu hallitsi
niin kasvit kuin tulkkauksen virosta suomeksi.


3 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Vau, onpa mainio bussikuski tuollainen! Olisi kiva joskus käydä Virossa puutarhamatkalla.

pivi kirjoitti...

Voi mikä tonttuperhe ! Tuossa olisi sitä kitchiä puutarhaan !

Leena K kirjoitti...

Saila, Vartio-ja Mellunkylän omakotiyhdistyksen puutarhamatkoja voi suositella. Mukaan pääsevät ei-jäsenetkin kuten minä.

pivi, tonttuperhe oli huikea näky. En osaa kuvitella, millaiseen pihaan ne luontevasti istuisivat ;)