sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Värit hehkuvat Nepalin ruukkuistutuksissa

Kaksi vuotta sitten intoilin Nepalin ruukkutarhoista. Niiden viehätys ei katoa - päin vastoin. Viime syksyn Nepalin-matkalla kuvasin pihaa, jonka istutuksiin voi taatusti luottaa.

Greenwich Village -hotellin piha hehkuu vuodesta toiseen upeiden ruukkuistututen voimalla. Ruukut ovat tavallisia saviruukkuja, joita Kathmandun laakson ruukuntekijät tekevät tuhansittain.

Kukatkaan eivät koreile erikoisuudellaan, vaan ruukuissa kukkivat tutut kehäkukat, asterit, krysanteemit ja usein tuoksuherneet.

Greenwich Village -hotellin värihehkua Patanin Kopundolessa. 





Kathmandun laakson newarit ovat taitavia käsityöläisiä. Heidän käsissään syntyvät tuhannet saviruukut erityisesti Bhaktapurin kaupungissa.

Vajaa vuosi sitten tuhoisa maanjäristys vaikeutti heidänkin työtään, kun talot romahtivat ja matkailijat katosivat. Lokakuussa 2015 Bhaktapurin ruukkutorin laidalla oli ruukkujen lisäksi sementtikasoja, tiilipinoja ja taloista purettua jätettä.





* * *

Stefanie Rose kanadalaisesta Garden Therapy -blogista on ideoinut erilaisia tapoja käyttää saviruukkuja. Minusta ne ovat kyllä kauneimpia sellaisenaan tai tiilimurskana.

2 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Komean näköisiä, ruukkujen ja kasvien suuri määrä lisää näyttävyyttä

Leena K kirjoitti...

Sussi, minusta Kathmandun laakson lukemattomat ruukkutarhat ovat mainio osoitus nepalilaisten ihmisten joustavuudesta. Pysyvä istutus tarvitsee enemmän tilaa, mutta ruukkutarhan saa mihin vain.