tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ukkolaukan ylistys

Alkukesän kukkijoista suosikikseni on tullut ukkolaukka 'Purple Sensation'. Ensimmäisen sysäyksen sen kasvattamiseen antoi muutaman vuoden takainen puutarhamatka Viroon. Türin kukkamarkkinoilta löytyi mummo, jolta ostin kaksi ukkolaukkaa. Ne ovat runsastuneet vuosien varrella, ja joka syksy olen istuttanut pussillisen tai pari 'Purple Sensationia'.


Etualalla kukkivat "alkuperäiset" yksilöt, ja taustalla niitä komppaa runsastuva rykelmä.
Tällaiset hujopit tuntuvat sopivan erityisen hyvin meidän pihaamme, jota ympäröi vanha metsä valtavine puineen. Kaikkien kasvien on kilvoiteltava valoa kohti, ja tukevavartiset ukkolaukat pärjäävät siinä kisassa mainiosti.

Tällaisena viileänä alkukesänä kukinta tuntuu kestävän todella pitkään.
Muodon lisäksi 'Purple Sensationissa' minua viehättää väri. Se luo hienon kontrastin alkukesän vihreyttä vasten.

Pacific Bulp Societyn mukaan ukkolaukka (Allium hollandicum) on kotoisin Iranista, ja lajike 'Purple Sensation' olisi peräisin vuodelta 1963.

 
Ukkolaukat ja ruoholaukat kukoistavat.
Kasvimaan reunassa kasvavat ukkolaukat saavat seuraa serkuistaan ruoholaukoista.
Ne ovat mainio pari. Vielä kun jonain vuonna muistaisin kerätä ajoissa  ruoholaukan kukkanuput ja marinoida ne salaatin lisukkeeksi kuten virolaisen Tammen yrttitilan emäntä Heli Viedehof tekee.

Violetit pallot hehkuvat erityisen kauniisti illan viistossa vastavalossa.



2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Laukat ovat kyllä mahtavia ja lisääntyvät hyvin itsestään.

Leena K kirjoitti...

SannaViileä kesä pidentää mukavasti kukintaa ja jotenkin tuntuu, että kasvien lehtien vihreyskin on tavallista heleämpää.