tiistai 30. huhtikuuta 2013

Riippuvan puutarhan alku

Helsingin puutarhamessuilta ostamani kuitukankaiset kasvatuspussit ovat päässeet koekäyttöön. Istutin niihin muutaman keittiökäytöstä siirretyn ruukkuyrtin. Yrttipussit roikkuvat alkuvaiheessa kasvihuoneessa odottelemassa pystypuutarhaideoiden jalostumista.

GreenhouseEffectin kasvatuspussit tuntuvat
kestäville, mutta ovat aika kalliita.

Rosmariini näyttää viihtyvän hyvin pussissaan. 
GreenhouseEffectin pussit ovat kestävän tuntuisia, mutta tulevat kalliiksi, jos mielessä on yhtään isompi kasviseinä. Vielä hahmottumattomissa suunnitelmissä häilyy ripustuspaikkana kaikenlaista taustaseinäisistä kasvulavoista torneihin, kompostointialueen peittävästä aidasta talon ulkoseinään tuleviin koukkuihin.

Taidan kokeilla vastaavien ompelemista esimerkiksi maanrakennuskankaasta. Meidän lehtokotiloiden riivaamalla pihallamme tämä voisi olla hyvä tapa kasvattaa syötäviä kasveja. 


Vapun kunniaksi pestyssä kasvihuoneessa odottelevat puutarhamessuilta
ostetut hopeapiikkiputken ja mikäs-se-nyt-olikaan taimet.
Viime vuosi oli niin kostea, että kasvihuoneen maskottina vuosia ollut hiekkatäytteinen thaimaalainen käärme alkoi kasvattaa itselleen vihreää turkkia. Vähemmän vettä tänä vuonna, on tämän tarhurin toive.
Lisää kuvateksti

2 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Hei,

juuri pohdiskelin noiden pussien tilaamista, koska meillä on sama ongelma kuin sinulla - lehtokotilot vievät kaiken, mihin ylttyvät.
Miten pussit ovat nyt toimineet? Suosittelisitko oman kokemuksesi pohjalta?

Leena K kirjoitti...

Mari, luovuin kasvatuspusseista melko pian. Niitä olisi pitänyt muistaa kastella paljon useammin kuin mihin aikani riitti. Idea edelleen on minusta hyvä - mutta ei minulle.

Luulen muutenkin, että tolppien päässä oleva kasvulaatikko isompine multatiloineen on parempi vaihtoehto niin kasvien kannalta kuin lehtokotiloiden härnäämiseksi.