tiistai 6. elokuuta 2013

Ideoita ja elämyksiä avoimista puutarhoista

Sunnuntai oli hieno päivä. Avoimien puutarhojen päivää saatiin viettää auringonpaisteessa. Se korosti tapahtuman rentoa ja myönteistä henkeä. Suomi tuntuu aika mukavalle paikalle asua silloin kun on Ravintolapäivä, Avoimien puutarhojen päivä tai muu ihmisten oma-aloitteisuudesta syntynyt tapahtuma.

Houkuttelin äitini mukaan Mikkeliin, johon ennen kaikkea veti Mörönperä. Oli kiehtovaa nähdä Mari Mörön kolumneissaan ja kirjoissaan kuvaama paikka - ja vähintään yhtä kiehtovaa tavata sen emäntä.

Mari Mörö metsästää tummakukkaisia lajikkeita.
Tässä hehkuu 'Ebony' lilja. 
Pala Mörönperää siirtyy meidän pihaamme, sillä ostin kolme hyvää perhoskasvia: Doorian villakko, telekia eli auringontähti ja iso hirvenjuuri.

Hieno elämys oli myös toinen kohteemme Mikkelissä, Siilinpihalla. Cottage garden -tyylinen piha oli ylenpalttinen. Väriteemoja, kierrätysesineitä, silmiä hiveleviä yksityiskohtia.

Siilinpihalla on monia herkullisia yksityiskohtia.
Veden ääressä oleva viljelymaisema loppukesän väreineen lisäsi pihan viehättävyyttä. Tummat daaliat kypsymässä olevaa viljapeltoa vasten olivat yksi mieleen painuneista näkymistä.

Ruosteinen maitotonkka, hehkuvan punaiset petuniat ja
harmahtavalehtinen maahumala sopivat kauniisti yhteen Siilinpihalla.
Mikkelistä matkamme jatkui Iittiin. Villi Piha oli juuri niin upea kuin blogista on voinut päätellä. Hernepensaskujanteen Jori on kuvannut ja kuvaillut sitä niin hienosti, etten ryhdy kilpailemaan.

Minulle erikoismauste vierailussa olivat Sannin tädit, joiden kanssa olen viettänyt lapsuusvuosia samalla kylällä. Hauska törmätä näin monen mutkan kautta.

Maahan rojahtanut lehmus löysi uuden viran. 

3 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Kiitos kauniista kommenteistasi Siilinpihalta:) On aina mukavaa kuulla toisen havaintoja ja näkemyksiä puutarhastaan.

pivi kirjoitti...

Hauska nähdä kuvia, kiitos !

Leena K kirjoitti...

Eija, mieleen jäivät myös ne hienot maitotonkat pelakuineen navetan seinää vasten. Tyrniviljelmä näytti myös hienolta.