maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kasvikeräilijän puutarhassa

Tänä vuonna Avoimet puutarhat osuivat samaan viikonloppuun kuin pikainen kierros Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan seuduilla. Niinpä etsiskelin puutarhakohteita siltä suunnalta.

Kangasalasta Roineen rantamilta löytyi kiinnostava kohde: Kasvikeräilijän puutarha, jonne on karttunut yli tuhat perennalajia ja monenlaisia puita.

Kristiina-emäntä kertoi siirtyneensä pikku hiljaa pensasruusuista akileijojen kasvatukseen. Niissä riittää variaatioita ja siemenkasvatus on melko helppoa. Siemenet hän kertoi tilaavansa enimmäkseen ulkomaisten puutarhaliikkeiden verkkokaupoista.

Lehtoängelmä ja akileijat ovat kaunis pari. 



Valkokukkainen tumma kurjenpolvi oli mukava uusi tuttavuus. Se sopii myös meidän puolivarjoisalle
pihallemme - kunhan muistan pitää sen aisoissa leikkaamalla kukkavarret kukinnan jälkeen.


Pihalla oli useita jalolupiiniryhmiä. Tämä viehätti niistä eniten.

Valo siilautui kauniisti kirjavalehtisen vaahteran lehvästön läpi.

Lehtoängelmä kuuluu hankintalistalleni. Se voisi kasvaa meidän lehtomaisella pihallamme luonnostaankin.

'Tove Jansson', otaksun.


4 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Ihana kukkarunsas ja rehevä piha! Tuollaiset ovat jotenkin kaikkein kauneimpia. Kirjavalehtinen vaahtera on oikea herkku, ja tuo valon leikki ja siilautuminen on hyvä huomio - ehkä se siinä voi ollakin kaikkein parasta.
Akileijojen keräily on ihana ajatus, ja niistä saa kumminkin jo kukkailoa parissa vuodessa siemenestä, toisin kuin ruusuista :D
Ängelmät takuulla menestyisivät tiedän lehtomaisissa oloissa.

Sussi kirjoitti...

onpa kaunis ruusu ja ängelmä!

Between kirjoitti...

Kiva, että kävit kommentoimassa blogissani. Jotenkin blogisi on mennyt minulta ihan ohi, mutta nyt asia on korjattu.

Leena K kirjoitti...

Saila, jännä miten puutarhaihmisen mieli muuttuu matkan varrella. Muutama vuosi sitten olisin pitänyt kaikkia kirjavalehtisiä kotkotuksena, mutta nyt näen niissä omanlaista kauneutta.

Sussi , kauneutta tuossa puutarhassa olisi ollut kymmeniin kuviin. Ja tietysti takana mieletön määrä työtä.

Between, hauskaa että löysit blogini. Tänä kesänä se näyttää päivittyvän kohtuullista tahtia :)