Jouluideoita Tallinnasta

Vietin vajaan viikon Tallinnassa toisen harrastukseni parissa tekemällä käsin paperia vanhassa paperipajassa. Siinä sivussa ehdin vähän vilkuilla, millaiselta näyttää tallinnalainen joulunalusaika.

Puolukanvarvut ruusukimpun ryhdittäjinä näyttivät
mukavan jouluisille ja tekivät kimpusta raikkaan.

Viinipullonkorkkeja voi kranssin lisäksi kierrättää
ikkunasomisteena. Niitä näkyi isoina massoinakahviloiden
ja ravintoloiden ikkunasyvennyksissä.

Tummalehtinen koristekaali oli saanut seurakseen
hopeanhohtoisen marunan (?). Hieno yhdistelmä täytti
ison pyöreän muotoisen istutusalueen rautatieaseman lähellä.

Kauniita joulukoristeita 24.11. avatuilla joulumarkkinoilla Raatihuoneentorilla.
Ne ovat ilmeisesti perinteisen mallin mukaan tehtyä uustuotantoa.

Lisää Tallinnan-kuvia löytyy Flickr-sivuiltani

Sammalenvihreää, laventelinharmaata

Syksy on hyvä aika kiinnittää huomiota väreihin. Silmä huomaa helpommin kauniit sävyt, kun niiden ei tarvitse kilpailla kymmenien muiden kanssa.

Ihailin tänään sammalenvihreää liiterin katolla, nurmikolla - vai pitäisikö sanoa sammaleikolla - ja punamullatun seinän edustalle unohtuneen puukalikan päällä.

Tänä vuonna sammalet kukoistavat. 

Laventeli sai kauniin taustan ruostuneesta rautakaminasta,
joka odottaa uutta elämää kasvihuoneen lämmittäjänä.

Toisin kuin puutarhablogeille usein käy, Puutarhailmiöitä piristyy marraskuussa. Jäin tänään vuoden vuorotteluvapaalle ja ehdin nuuskia pihaa valoisan aikaan.

Tuikki kestää pakkastakin

Vuosi sitten istutin pari nukkatuikkia (Amsonia ciliata). Kosteassa viihtyvinä ne ovat kukoistaneet tänä kesänä, joskin kukinta jäi aika lyhyeksi. Tuoteselosteessa lupailtiin tuikin kukkivan koko kesän. 

Vaatimattoman kukinnan korvasivat heleän vihreät, kaunismuotoiset lehdet. Vasta nyt syksyllä tajusin, miksi tuikki viehättää niin paljon: sen kasvutapa muistuttaa hieman matalaa bambua. 

Tuikki viihtyy kosteassa maassa. 

Amerikkalainen Rick Dark pitää tuikkien ansiona niiden kauniita ja koko kasvukauden kestäviä lehtiä. Artikkelissa on paljon tietoa eri tuikkilajikkeista. 

Talvi tuli - ainakin hetkeksi

Perjantaiaamuna maisema oli muuttanut väriä. Syksy sai valkean kuorrutteen, ja pihan syystyöt menivät katkolle - tai siirtyivät kevääksi.

Alkuviikosta istutettujen kukkasipulien päälle kaivoin kompostista
vaahteranlehtimultaa. Toivottavasti se lämmittää ensi kevään kaunokaisia.

Vaahteranlehdet saavat vielä odotella vuoroaan. 

Syksyn hennot värit

Loppukesän ja alkusyksyn kukkijoilta odotetaan usein ruskan sävyjä, voimakkaita keltaisia, ruosteenruskeita ja tummana hohtavaa punaista. Minun silmääni miellyttävät tänä syksynä vaaleanpunaiset ja muut hennot sävyt.

Herkkä vaaleanpunainen väri houkutteli minut ostamaan monen vuoden jälkeen pallokrysanteemeja oven pieleen. Pienet kukat ja uusi väri tekivät kyllästymiseen asti nähdystä kasvista kuin uuden.

Krysanteemit saivat kuvausrekvisiitaksi pinkin skootterin.
Oikeasti niiden paikka on ovenpielessä. 

Isossa piharuukussa kasvava syyshortensia sai tänä vuonna seuraa vieressään kasvavasta loistokärhöstä. Kärhön pari kukkaa kurkistelee syyshortensian kukintojen seassa kuin kääpiöiden juhliin eksyneet jättiläiset.

Viisi vitsausta puutarhassa

Kosteana kesänä erilaiset sienitaudit vaivaavat kasveja. Liljakukko- ja lehtokotilopopulaatiot ovat runsastuneet eikä koivunsiementen laskemiseen riitä ihmisen käsitettävissä olevat lukusanat.

Pihalla ei ole yhtään liljakasvia, jonka lehdet tänä kesänä olisivat ehyet. Liljakukot ovat mellastaneet urakalla niin varjoliljoissa kuin muissakin.

Kolme liljakukkoa löytyi tästä tiikerililjasta.

Muumiotauti on omenapuiden riesana. Siitä on vaikea päästä eroon, mutta aion yrittää tänä syksynä kerätä kaikki tautiset omenat ja kompostoida ne kuumana muhivassa isossa lämpökompostorissa pieninä erinä. Sinne päätyvät myös (asumattoman) naapuripihan saastuneet omenat, joita olen käynyt jo muutamaan kertaan noppimassa.

Omenapuiden latvustot pitäisi pitää ilmavina ja väljinä. Helpommin sanottu kuin tehty, ainakin tällaisella pihalla, missä kaikki kasvaa rehevänä.

Lehtokotilot ovat meidän pihamme suurin riesa. Niitä olen kerännyt litroittain - mehutölkki toisensa jälkeen. Loppurutistus seuraa heti, kun ehdin leikata kukkapenkkien kasvustot ja siistiä alustat. Aion käydä ne läpi niin tarkkaan kuin ikinä pystyn. - Ajatuksista on pakko sulkea tieto siitä, että pihamme ulkopuolella vesijättömaalla kotiloilla on mukavat oltavat.

Tämä punkero kiipeili kesällä 2009 nukkahelmijäkkärässä.

Salkoruusussa on ollut useampiakin tuholaisia, mutta ikävin on puccinia malvacearum -ruoste. Se täplitti sateisena kesänä alimmat lehdet täysin. Salkoruusuruosteesta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Tautiset lehdet hävitin lämpökompostorissa. Toivon, ettei ruoste ehtinyt pesiytyä lähellä olevaan ruusumalvaan.

Puccinia malvacearum -ruoste leviää muihinkin malvakasveihin.

Koivun voimakas kukinta keväällä enteili runsasta siemensatoa. Niitä onkin riittänyt kerros kerrokselta; jokaisen tuulisen päivän jälkeen piha ja kasvit ovat siemenkerroksen peitossa. 

Syksy tuo syklaamit

Viileässä viihtyvä syklaami on hyvä alkusyksyn ulkokukka. Syklaamit ovat kotoisin laajalta alueelta Välimeren seudulta: Turkista, Italiasta ja Pohjois-Afrikasta. Luonnossa ne kasvavat usein vuoristoalueilla.

Minun sydämeni sulattivat villit syklaamit 1980-luvun alussa Adrianmeren rannalla. Kävelin Dubrovnikin yläpuolella vuorenrinteellä, jossa pienet syklaamit kukkivat kuin meillä sinivuokot. Muisto siitä sykähdyttää vieläkin.

Wikipediasta opin nyt, että ne olivat mitä todennäköismmin Cyclamen repandum -lajiketta.

Syklaameissa minua viehättää kepeys ja kaunis muoto. Ne ovat kuin kasvimaailman sudenkorentoja.