Väritrilogia: valkoinen

Sain viime kesänä ystävältäni nipun uusia kasvilajeja, jotka nyt kukkivat ensimmäistä kertaa valkoiseen keskittyvässä penkissä.

Pisamakellon (Campanula punctata) kukat ovat somia, mutta lakastuvat turhan nopeasti. Kuvassa näkyvän valkoisen lisäksi sitä on kaunis vanhan roosan värinen.

Muodostaa kuvauksen mukaan mattomaisia kasvustoja. Niistä ei vielä näy jälkeäkään, vaan penkissä nököttää muutama yksittäinen varsi kelloineen.

Korea kärsämö (Achillea ptarmica f. multiplex) on puutarha.netin kuvauksen mukaan ryydintuoksuinen vanhanajan kasvi, joka kasvaa epäsäännöllisesti ja pensasmaisesti. Himmeänvihreät lehdet ovat kapeat ja suikeat. Kukat ovat suurissa tertuissa, pienet, valkoiset, tiheään kerrotut. Pitkä kukinta-aika, tietää netti kertoa.

Korea kärsämö leviää maanalaisten rönsyjen avulla - pitelemistä ehkä siinäkin.



Viticella-kärhöihin kuuluva Hagelby white tarttui mukaan Sofianlehdon myymälästä kärhöinnostuksen iskiessä. Sitä istuttaessani en hoksannut, kuinka hienon taustan terttuseljan punaiset marjat antavat kärhön kukille. Sen ansiosta puoli-inhokkeihin kuuluva terttuselja tuossa paikassa saa armon jatkaa rehottamistaan.

Väritrilogia: punainen

Puutarhuri koki muodonmuutoksen ja hänestä kuoriutui taas tietotyöläinen. Ensimmäinen työviikko on ohi. Sen päätteeksi oli pakko illalla rynnätä pihalle, pörrätä ympäriinsä kuin kimalainen mettä hakemassa, kuvata ja ihailla.

Elokuvaohjaaja Krzysztof Kieslowskin väritrilogia (Sininen, valkoinen, punainen) tuli mieleen kukkia kuvatessa. Kieslowskin järjestys on kyllä pakko keikauttaa päinvastaiseen järjestykseen ja aloittaa punaisesta.

Punaisena hehkuvat ruukkuun kolmatta kesää istutetut daaliat (Red Pygmi).
















Naapuri lahjoitti viime kesänä kymmenen tarhaliljaa, joiden väri ei sopinut hänen palettiinsa. Räikyvä yhdistelmä hehkuu nyt meidän pihamme aurinkoisimmalla paikalla. Ei ehkä elegantti mutta ainakin räväkkä. Ja virkistävä varjoisella pihallamme, jossa valkea ja vaaleanpunainen ovat hallitsevat värit.















Niille pitävät seuraa terttuseljat punertavat marjatertut.





















Punaiseen sarjaan kuuluu myös köynnösruusu Flammentanz, joka tänä kesänä tekee enemmän kukkia kuin koskaan. Se ei ole paljon verrattuna aurinkoisten seinämien liekkitansseihin, mutta väärässä paikassa kasvavalle ruusulle hyvin.

Sateen jälkeen

Maanantaina satoi ja satoi, aamusta iltaan, tunnista toiseen. Tiistaiaamuna kasvit ravistelivat vesipisaroita lehdiltään ja kukinnoiltaan.

Sormustinkukka kestää onneksi aika hyvin sateita. Tänä vuonna näyttää olevan välivuosi - kukkivia yksilöitä ei montaa näy, pieniä taimia sitäkin enemmän.

Herkän vaaleanpunainen unikko oli kuin ballerina, joka yritti saada tanssiasuaan kuivaksi. Mustialanruusut inhoavat sadetta eivätkä jaksa avata nuppujaan. Tänään nypin ruskehtuneita nuppuja kourakaupalla.

Kirjailijoita ja puutarhoja

Jayne Anne Phillips kuvaa viisaassa ja runollisessa Äidin aika -romaanissaan äidin ja tyttären viimeistä yhteistä vuotta. Äiti sairastaa syöpää, tytär elää oman äitiytensä ensimmäistä vuotta ja hoivaa samalla äitiään. Kuten muutkin Jayne Anne Phillipsin kirjat, tarina vie mennessään. Aamuyöstä sitä ahmiessani eteen osui puutarhurille sopiva pätkä päähenkilö Katen hääpäivän aamusta:

"Kanukkapuu oli kukassa, vaaleanpunainen vaahtoava ilmestys. Jos he olisivat odottaneet yhtään pitemmälle toukokuuhun, kukat olisivat ehtineet varista, mutta nyt puu seisoi kuin iso vankka kukkakimppu takapihan keskellä. Aidan rautatankoihin ja niiden liljankärkiin oli kiedottu vaaleanpunaisia ja valkoisia pioneja, kärhekästä murattia, hentohelmililjoja. Camille oli raivannut puutarhasta kukkineet narsissit. Valkoisen salkoruusun uljaat varret nyökkivät vaaleansinisen leimun yläpuolella, hortensia ja kurjenmiekka, pilvimäinen laventeli olivat kaikki alkaneet kukkia juuri ajoissa."

Myöhemmin samassa kirjassa Phillipsin kielikuvat ja Kerstin Juvan suomennos soivat kauniisti:

"Puutarhassa joka tuntui olevan kaukana pienen nurmikon takana kukki sininen salvia runsaina sinisinä ryppäinä ja keihäinä vasten vaaleaa maanpeittokasvia jota Katen äiti kutsui karitsankorvaksi. Samettipintaiset villiintyneet lehdet olivat nousseet aidalle ja läikkyivät nurmikolle kukkapenkin reunalta."

Äidin aika, Jayne Anne Phillips

Phillipsin lapsuudenkoti oli Länsi-Virginiassa, Appalakkien vuoriston liepeillä. Wikipedian mukaan ilmasto siellä on kostean subtrooppinen ja alue on rikas biodiversiteetiltään. Äidin ajan tapahtumapaikkana tosin on hieman pohjoisempana Uudessa Englannissa, Bostonin esikaupungissa.

Eilisaamuisen sateen katkaisema pioninkukka saa symboloida kirjan puutarhamaailmaa.

Kesän mittaan törmään toivottavasti muihinkin puutarhateksteihin.

Henkien talo sai arvoisensa paikan

Toistakymmentä vuotta sitten läksiäislahjaksi saamani thaimaalainen henkien talo löysi vihdoin arvolleen sopivan paikan. Nyt se nököttää tolpan nokassa uudistuneen kasvimaan kulmassa pihlajan ja pihajasmikkeen katveessa.

Henkien talo kuuluu jokaiseen thaimaalaiseen taloon. Alun perin animismista lähtöisin oleva tapa on kietoutunut kansanbuddhalaisuuteen. Sen tarkoitus on muistaa ja lepyttää maan henkiä, joille tarjotaan juomaa ja ruokaa, ja poltetaan suitsukkeita.
















Henkien talon seuraksi sopivat pihan ainoat oranssit kukkijat, onhan niiden väri miltei sama kuin theravabuddhalaisten munkkien kaapujen hehkuva oranssi.

Vanhaa perua lienee yksinäinen ruskolilja, joka taisi siirtyä nykyiselle paikalleen päivänliljojen mukana. 1800-luvun lopulta olevassa pihapiirissämme niitä kuvittelisi kasvaneen enemmänkin.















Toinen oranssi kukkija on vailla nimeä. Tunnistatko kasvin?